torstai 25. heinäkuuta 2013

Sabaderen kanjoni ja muuta lomailua auringon alla

No niin, nyt kotiuduttu Ruotsista. Tämä kesä on buukattu täyteen monenlaisia menoja ja kyläilyjä. Kotona ei ehdi istua paikoillaan, mutta seuraavista kesistä ei tiedetä vielä joten nautitaan ja mennään nyt :)

Nyt ajattelin laittaa viimein tämän viimeisen postauksen Turkin matkasta. 
Kävimme yhden päivän reissun tekemässä Sabaderen kanjoniin. Varasimme matkaan hyvin aikaa, koska olimme koko perhe liikeellä eli emme halunneet hoppuilla lasten kanssa. Sapaderen kanjoni sijaitsee Taurusvuoristossa noin tunnin ajomatkan päässä Alanyasta. Kanjoniin on helppo ajaa opasteiden mukaan autolla tai mennä esim. taksilla. Taksin kanssa vain pitää sopia hinta etukäteen, paikalle pääsee myös ilmeisesti bussikyydillä. Myös useat erilaiset matkanjärjestäjät ja matkatoimistot tekevät omia opastettuja retkiä kanjoniin.


Parkkipaikan läheisyydessä, ravintolan vieressä on upea vesialue, jonka pohja on ainakin osittain valettu betonista. Siinä on helppo käydä viilentymässä. Vesi vain on todella kylmää. Kanjonissä kävelyn jälkeen meidän tyttö päätti laittaa uikkarit päälle ja mennä hieman kastautumaan veteen.
Ennen kanjoniin menoa suosittelen syömistä ravintolassa, jossa sai tuoretta hyvää ruokaa. Ruoka oli myös edullista. Erityisesti kävelymatkalla täytyy varata juomista, matkan varrella on kyllä myös pieni paikka mistä voi ostaa juotavaa, siitä hieman kuvaa alempana.
Kanjoniin on rakennettu yli 500m pitkä puinen silta, jota pitkin voi hyvin mennä myös rattaiden avulla. Omatoimisesti pyörätuolilla meno voi olla hakalaa, mutta avustajan avulla sinne pääsee myös pyörätuolilla. Laudat ovat nimittäin ajoittain eritasoilla, joten renkaat saattaavat matkalla "tökkiä" sekä alkumatkasta tie on sorainen.
Silta kulkee joen yläpuolella, kallion seinämien kohotessa aivan vierestä korkealla ylös. Matkalla on pienempiä vesiputouksia ja paikkoja joissa voi käydä pulahtamassa kuumuuden yllättäessä. Maisemat ovat huikeat ja kameralle on tässä kohteessa kovaa käyttöä.
Isoin vesiputous on kävelysillan päässä ja siellä pääsee uimaan aivan vesiputoukselle alle. Mies sinne menikin rohkeana vaikka vesi kylmää olikin. 
Takaisin kävellessä pysähdyimme matkan varrella olevaan pieneen taukopaikkaan, josta sai ostaa kylmiä juomia sekä paikallista Turkkilaista teetä. Teetä lämmitettiin hauskasti avotulen äärellä. Taukopaikasta nousi pienet portaat ylös vessaan, joten sekin puoli oli hoidettu. Lapset innostuivat viilentämään itseään vesialtaalla, se tuntui olevankin matkan hauskin osuus :)
Sapaderen kanjoni on suosittu paikka, joten aikaa kannattaa varata hyvin. Me saavuimme paikalle noin puoli yhden aikaan ja samaan aikaan sinne saapui useampi turistiporukka. Päätimme syödä rauhassa ja odottaa, että suurimmat ryhmät lähtevät kajonille ennen meitä. Näin saimme kävellä ja nauttia matkasta suhteellisen rauhassa.

Tässä myös hieman tunnelmakuvia Alanyan satamasta illalla. Satama-alue on täynnä upeita purjeveneitä, jotka on naamioitu merirosvo- ja viikinkilaivoiksi. Laivat tekevät risteilyitä niin päivisin kuin iltaisinkin. Näitä matkoja ovat monet suositelleet, mutta vielä me risteilylle lähdetty vaikka lapset niille hinkuivatkin. 




Löysimme tripadvisorin avulla tämän vasta avatun Season-ravintolan, se oli noussut kahdessa viikossa listan ykköseksi. Ravintola oli rauhallinen ja tunnelmallinen verrattuna muihin Alanyan ravintoloihin joissa käytiin. Ravintolan omisti paikan kokki ja ruoka oli erinomaista. Ainoan miinuksen joiduimme antamaan palvelun hitaudesta, mutta sekin annettiin anteeksi, koska kaikki oli vielä uutta.
Kaikki kuvat ei tarvi selitystä :)


Ennen lentokoneelle lähtöä kävimme vielä syömässä Emerald Garden ravintolassa, jossa palvelu oli todella hyvää. Pakko oli ottaa kuva seinästä, seinä on hauskasti tehty viinipullon korkeista.
Voin suositella Turkkia lomakohteeksi. Lasten kanssa matkustaminen onnistuu hyvin ja palvelu on hyvää. Ei enää entiseen tapaan huutelua sisälle liikkeisiin. Hintoja saa edelleen tingata ja kannattaakin tingata, koska hinnoissa on paljon liikkumavaraa.

Oletteko te käyneet Turkissa? onko vielä jotain kivoja nähtävyyksiä missä kannattaa käydä?
Olisi kiva kuulla teidän mietteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivoista kommenteista!