torstai 16. heinäkuuta 2015

Toisin kävi


Niin se vain loma päättyi ja arki alkoi, mutta ei aivan toivotulla tavalla. Olemme edelleen evakossa uudesta kodista, koska itse sairastuin ja syytä ei oikein tiedetä. Arvauksia on heitelty ilmaan ja kasa lääkkeitä annettu, mutta nekään eivät tuota haluttua tulosta. 

Tarkoituksena oli laittaa koti mahdollisimman pian kuntoon ja päästä sitten muuttamaan uuteen kotiin, mutta omat voimat eivät ole riittäneet mihinkään muuhun kuin peiton alla makaamiseen. Mies on yrittänyt laittaa kotia kolmen lapsen kanssa, mutta kaikkihan sen tietävät, ettei siitä juuri mitään tule. Tällä hetkellä koti odottaa miehen mukaan vaimon käskyjä tavaroiden sijainnista. Olisin jo mielelläni näyttänyt teille pikkuisen uuden majapaikan ilmettä ja lähtenyt pohtimaan erilaisia sisustusongelmia, mitä tuntuu olevan aikalailla edessä. Toisin kävi.

 


Positiivisuuden nimissä ajattelin näiden kauniiden neilikoiden piristävän päivää. Ihan hyvää työtä ne tekevät.  


Taidamme siirtyä mökille, sama se missä peiton alla itse värjöttelen. Lapsilla ja miehellä voisi olla siellä himpun verran mukavampaa. Jos vaikka loppuviikosta olisin jo itse kunnossa ja saisimme kodin laitettua asuttavaan kuntoon. Pitäkää peukkuja :)


Sääkin näyttää jo himpun verran paremmalta, joten uskallan toivotella aurinkoisia päiviä <3



45 kommenttia:

  1. Voi kurjuus :/ Toivottavasti tulet pian kuntoon <3

    VastaaPoista
  2. Parantumista 💗 💗 kovasti <3

    VastaaPoista
  3. Voi voi! Pikaista paranemista!!<3 Halit!

    VastaaPoista
  4. Kukat tuo aina hyvää mieltää :) paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Voi ei, paranemisia sinne! ♥

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti paranet pian! <3

    VastaaPoista
  8. Pidetään peukkuja... Paranemista sinulle! :)

    VastaaPoista
  9. Paranemisia!!♡
    Ja nuo neilikat ne vaan aina näyttää yhtä kauniilta!!

    VastaaPoista
  10. Oi voi, pikaista paranemista!!

    VastaaPoista
  11. Voi ei, pikaista paranemista ♥

    VastaaPoista
  12. Voi ei, toivottavasti alkaa pian olo kohentua ja lääkkeet purra. <3 Koti odottaa siellä kyllä, vaikka ymmärrettävää, että pitkän rupeaman jälkeen olisi ihana jo päästä asettumaan. Jaksuja <3

    VastaaPoista
  13. Voi kurjaa, pikaista paranemista sinne sinulle <3

    VastaaPoista
  14. Voi kurjaa, pikaista paranemista sinne sinulle <3

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille <3 Vastasin näin jälkikäteen kaikille samalla tavalla, vähän tylsästi. Mutta nämä toivotukset olivat todellakin tarpeen, Olin todella kipeä ja koneella olo oli hankalaa. Ehkä tuo oli jotain stressi purkautumista, mutta ei mikään paras tapa aloittaa töitä ja kodin laittamista. Onneksi tuosta selvittiin <3

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!