torstai 31. maaliskuuta 2016

Mukava yllätys maljakossa


Laitoin pääsiäisenä lasten poimimia oksia veteen ja ajattelin kokeilla lähteekö niistä kasvamaan jotain. Ihan ei maljakkoon ollut sujahtanut pajuja vaan pihlajan oksia, jotka ovat alkaneet kauniisti työntämään vihreitä lehtiä.


Siinä mielessä pihlaja vaikuttaa hyvältä, koska se ei ole aiheuttanut allergisiaoireita miehelle. Hän yleensä reagoi helposti ja tästä syystä moni kukka ja kasvi onkin tästä syystä saanut nopeat lähdöt meiltä.



Tänä viikonloppuna on tiedossa jotain aivan muuta kuin remppaamista. Ikävä kyllä joudun jättämään miehen yksin ahertamaan projektin kimppuun, sillä rakkaat ystäväni ympäri Suomen tulevat pian hakemaan minua Leville. Tiedossa on tyttöjen viikonloppu <3 Täytyy myöntää, että myös ensi viikonloppuna toiset ystäväni tulevat Turun seudulta meille ja taidamme silloinkin lähteä tunturiin. En voi olla enempää innoissaan. Olen niin kaivannut ystäviäni! (Ja tauko remppahommista tekee hyvää)


Aurinkoisia kevätpäiviä!


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Remonttimietteitä


Viihdyn tässä kodissa erityisen hyvin asunnon valoisuuden ja avaruuden vuoksi. Ikkunoista avautuvasta näköalasta puhumattakaan. Huomaan hakevani hieman samaa fiilistä myös uudesta kodista, mutta silti pitäen mielessä vanhan kodin henki ja sille ominaiset piirteet. Toki isoja ikkunoita ja maisemaa en voi mukanani kantaa, mutta fiiliksen voin.


Pari ihmistä on kysynyt miksi emme säästä jotain tiettyä juttua talolla ja miksi muutamme jotain mikä näyttää jo nyt hyvältä. Niin kuin moni tietää, vanha talo on vanha talo. Siellä on pakko tehdä myös kompromisseja, niin kuin lähes kaikissa projekteissa. Esimerkiksi juuri viime kerralla esittelemäni takkahuone, jossa on valmiina liuskekivilattia. Niin upea kuin se onkin, lattiasta puuttuu lattialämmitys. Emme voi kuvitella asuvamme talossa, jossa on jääkylmät lattiat ja vielä meidän leveysasteella, ne tulevat olemaan aivan jääkylmät pakkasilla. Ja sen tunnusti myös edellinen omistaja. Emme kuitenkaan pysty laittamaan resursseja lattian purkamiseen siististi, lattialämmityksen asentamiseen ja uudelleen kivien latomiseen. Moni saattaisi sen tehdä, mutta usean ammatti-ihmisen kanssa käydyn keskustelun jälkeen ei se olisi kannattavaa. Tähän vaikuttaa moni muukin asia kuin vain lattian purkaminen ja uudelleen laittaminen.


Onneksi meillä on osaavia ihmisiä auttamassa projektin etemisen suhteen. Olemme saaneet heti apua kysymyksiin ja suosituksia miten jokin remontin osa olisi hyvä toteuttaa. Kaikkien muutosten pohjalla on laatimamme remonttibudjetti ja alustava suunnitelma. Onneksi kaikkea ei kuitenkaan tarvitse muuttaa, riittää kun pinnat vain maalataan tai muuten siistitään.


Kaiken tämän remontoinnin vuoksi kotikin on pysynyt yllättävän siistinä. Toki normaalit lapsiperheen sotkut on meilläkin, mutta se normaali valtava kaaos on pysytellä poissa. Ehkä lapsetkin ovat säästelleet meitä ja leikkineet hieman vähäisemmillä lelumäärillä.

Lasten ollessa kotosalla olemme usein tehneet niin, että mies menee ensin talolle purkuhommiin, jonka jälkeen olemme tehneet läpsystä vaihdon ja minä olen mennyt vuorostani siivoamaan purkutavarat ja muut sotkut. Lisäksi olemme superonnekkaita. Uuden kodin naapurissa asuu vanha koulukaverini perheensä kanssa, joten pari kertaa lapset ovat päässeet sinne leikkimään meidän ollessa remonttihommissa. Iso kiitos siis sinne <3

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Takka muutoksen alla


Uuden kodin ilme on tällä hetkellä hyvin pölyinen ja sekainen. Remontti kuitenkin etenee omaa tahtiaan ja muutoksiakin on jo havaittavissa. Yleensä tykkään näyttää tällasissa projekteissa pelkkiä valmiita muutoksia, mutta ehkä tämän talon kohdalla on pakko tehdä poikkeuksia. Muuten joudutte odottelemaan turhankin kauan niitä ennen ja jälkeen -kuvia.

Kerroin aikaisemmin keittiöpostauksessa talossa käytetystä männystä, jota oli aivan joka paikassa. Niin ihanaa kuin puu materiaalina onkaan, liika on liikaa. Olemme siis aloittaneet pintojen uusimisen ja puuta on laitettu huolella piiloon tai sitä on vain poistettu.

Ennen kuva takasta (anteeksi epätarkkakuva)
Talon alakerrassa on takkahuone, joka oli hyvin lapin mökkejä muistuttava. Lattia on liuskekiveä, samoin koko takka ja takan vieressä oleva seinä, muut pinnat taas mäntypaneelia. Oli huoneessa myös yksi hirsiseinäelementti, joka sai heti alkuunsa lähtöpassit (hirsi on kaunista, mutta ei tuossa muodossa). Huone oli kaiken kaikkiaan älyttömän pimeä. Kuitenkin huoneesta on potentiaalia vaikka mihin ja tästä syystä otimme sen haasteeksi. Haluamme siitä valoisemman ja viihtyisemmän, joten muutos on välttämätön. Toki jo ihan ulkonäöllisistäkin syistä :)

Lattia tullaan vaihtamaan, koska siihen asennetaan lattialämmitys. Vielä pähkin muutamankin lattiamateriaalin ja sävyn välillä, onneksi vielä on aikaa ennen lopullinen päätöksen tekemistä. Vinkkejä ja ehdotuksia saa vapaasti antaa. Vanha katto on purettu, samoin seinät ja niissä on nyt uudet pinnat odottamassa maalausta. Myös takka on työn alla ja sen suhteen ollaankin edistytty aimoharppaus. 


Pohdimme olisiko aiheellista purkaa koko vanha takka vai mitä sille voisi tehdä. Otimme ammattilaisen talolle arvioimaan takan kuntoa ja kertomaan rehellisen mielipiteensä. Saimmekin heti kuulla sen mitä halusimme. Takan pinta voidaan muurata uudelleen ja näin ilmeestä saadaan moderni. Nyt takka on siinä pisteessä, että se saa rauhassa kuivua ennen pinnan maalausta.

Olemme pyörineet netissä etsimässä takkaan uutta takkasydäntä. Takan pesä on vain sen verran suuri, että takkasydämen löytäminen on tuottanut hankaluuksia. Luultavasti joudumme tilaamaan sen omien mittojen mukaan.

Perjantaina saimme saunan ja kylpyhuoneen lähes purettua. Tänään on tarkoitus mennä purkamaan vielä jäljelle jääneitä osia. Onneksi kohta on isoimmat purkuhommat tehty ja päästään tekemään vain uutta pintaa.



 Mukavaa ja rentouttavaa toista pääsiäispäivää!


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäissuunnitelmat uusiksi


Tadaa, täällä ollaan edelleen kotosalla. Meille tulikin pieni muutos suunnitelmiin ja päätettiin jäädä sittenkin kotiin. Lapsetkin tulivat eilen mökiltä kotiin, joten ollaan tänään vietetty mukava perhepäivä. Täytyy kyllä myöntää, että kotona oleminenkin tuntuu tosi ihanalta. Ei olla juurikaan mietitty remonttia, keskitytty vain meidän poppooseen.



Sain pienen hetken aamulla olla itsekseni ja hyödynsin ajan herkuttelulle (olohuoneen pöydällä) :D Huomaan olevani koukussa mozzarella-tomaattisalaattiin. Tätä yhdistelmää tulee syötyä vähän väliä. Voin siis suositella tuota muillekin. Pakko myös kehua tuota Lidlin suklaakakkua. On se vain hyvää tällaiseen pieneen herkutteluun.


Mukavaa pääsiäisen jatkoa <3




torstai 24. maaliskuuta 2016

Pääsiäissuunnitelmia






Kävin ostamassa kotiin muutamia pääsiäiskukkia ja onhan ne vain ihania. Saa nähdä mitä nämä narsissit tykkäävät sisällä olemisesta. Joka vuosi taidan todeta ettei ne tykännyt :D Tämä pääsiäinen menee muutenkin koristeluiden puolesta hyvin yksinkertaisella linjalla, koska aika ei nyt riitä muuhun kuin töihin, arjen pyörittämiseen ja tietenkin remonttiin. Onneksi on kuitenkin olemassa kauniita kukkia, joilla saa edes hieman oikeaa fiilistä aikaan. 

Lapset lähtivät tänään mökille vanhempieni kanssa, jotta me päästään huomenna purkamaan saunaa ja pesuhuonetta. Muuten ollaankin saatu jo lähes kaikki purettua. Mies on purkamisesta päävastuussa ja minä toimin apukätenä/siivoajana. Ei me kuitenkaan aiota vain remppailla lomalla, lähdemme itsekin huomenna iltasella ajelemaan mökille. Ihanaa päästä taas rinteeseen ja muutenkin rentoutumaan! Taidan raahata myös kukat mukanani...


Ihanaa pääsiäistä <3

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Juhlien suosikki


Nyt se on varmistettu, nimittäin lastenjuhlien suosikki. Muistatte ehkä viime vuodelta kun tein meidän pojan 5-vuotissynttäreille Batman -pinjatan. Pinjata oli synttäreiden ehdottomasti paras ohjelmanumero ja sitä se oli tänäkin vuonna neidin 8-vuotissynttäreillä. Tein nimittäin tytölle Frozen -teemalla sinisen pinjatan.



Viime kerran spray-maalauksesta poiketen liimasin pallon pintaan sinisiä silkkipapereita. Jos olisin halunnut sanomalehtien tekstit täysin piiloon, olisi silkkipaperia pitänyt laittaa useampi kerros päällekäin. Frozen -kuvan tulostin netistä ja liimasin pinjatan kylkeen. Kuvan liimaamisessa meinasi tulla kiire, mutta eipäs se kauan tuossa katossa ehtinyt killumaan. 

Jos pinjatan tekeminen kiinnostaa tässä vielä ohjeet sen tekemiseen.



Lupasin laittaa postauksen heti seuraavana päivänä, mutta en millään eilen ehtinyt koko koneelle. Siivoilin remonttisotkuja pitkälle iltaan ja näin postauksen kirjoittaminen jäi. Onneksi asia oli korjattavissa näin nopeasti. 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Juhlahumua Frozen -teemalla


Meillä vietettiin eilen meidän neidin ja pienimmän syntymäpäiviä. Poju ei vielä odottanut omia juhlia, joten juhlien teema oli neidin toiveesta Frozen. Päätin kuitenkin lähteä toteuttamaan teeman hyvin hillitysti, sillä tällä hetkellä kumma kyllä ajatukset ja voimat ovat suunnattu enemmän tuonne uuden kodin puolelle. 


Ensimmäistä kertaa ikinä jätin kakun leipomatta. Tämä ei todellakaan ole minulle tyypillistä! Rakastan tehdä teeman mukaisia kakkuja, jotka saattavat olla hieman persoonallisia toteutuksia, mutta aina ajatuksella ja rakkaudella tehtyjä. Ystäväni ajanpuute tuli käymään, joten kakun leipominen jäi. Mutta onneksi juhlinta onnistuu vähemmälläkin leipomisella ja häsäämisellä.









Lapsilla tuntui olevan synttäreillä mukavaa ja jälleen kerran suosituimmaksi leikiksi osottautui aikaisempien vuosien suosikki. Ajattelin siitä laittaa teille huomenna oman postauksen. Voin kuitenkin suositella edelleen kotisynttäreitä. Ei tarvita älytöntä määrää ohjelmaa, sillä lapset ovat vähempäänkin tyytyväisiä. Itse tykkään aina päivänsankarin kanssa etukäteen suunnitella ohjelman ja teemme juhlista aina juhlijan itsensä näköisen. Niin teimme myös tällä kertaa. Ihanaa oli myös huomata, ettei näitä neitejä esiintymispelko vaivannut. 


Kiitos kaikille vieraille ja muille lapsia muistaneille <3


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Virvon varvon


Täällä on tohistu koko viikonloppu ja syy on meidän murujen syntymäpäivät. Tänään meidän neiti täytti 8 vuotta ja huomenna pienin täyttää 3 vuotta. On siis ollut aihetta juhlaan ja saada koti täyteen vieraita. Synttärijuhlinnan lisäksi viikonloppuna koristeltiin kasa pajunoksia ja tänään lapset lähtivätkin ystävänsä kanssa kiertelmään ovelta ovelle. Kotiin tuotiin aikamoinen saalis suklaata ja muita herkkuja.




Viikonlopun kiireiden vuoksi blogikin jäi hieman hunningolle. Eilen olin tulossa kirjoittelemaan, mutta juuri silloin blogissa oli käyttökatkos. Ongelma onneksi ratkesi nopeasti, vaikka ehdin jo pelästyä mistä on kyse ja olenko menettänyt sivut. Mutta onneksi ihan turhaan murehdin. Mukava oli huomata, että linjoilla on ahkeria lukijoita, joilta sain heti viestiä ongelmasta <3

Talollakin on taas remontti edennyt ja vanha takka on saanut uuden muodon. Täytyy sanoa, että muutoksesta tulee upea!


Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu <3


torstai 17. maaliskuuta 2016

Vanha keittiö veks!


Ostimme tosiaan pari viikkoa sitten meille uuden kodin, jonka remontointi on hyvässä vauhdissa. Talo on kaksikerroksinen 70-luvun loppupuolen talo, jossa on 208 neliötä lämmitettyä asuintilaa ja päälle vielä kylmätilaa. Nyt on aika paljastetaan uuden kodin sydän, joka löytyy talon toisesta kerroksesta. 

Talosta löytyy mäntyä siellä ja täällä, päälle vielä hieman keltaista ja vihreää. Keittiö ei ole tässä asiassa mikään poikkeus. Voitte siis varmaan kuvitella, että olin myyty asuntoesittelyssä. No en kyllä ihan... Tämä ei ollut paikka mihin talossa ihastuin, mutta tykkäsin keittiön ikkunoista, puulattiasta, sijainnista ja siitä mielikuvasta millainen keittiöstä tulisi.


Ihastuin lisäksi viiteen Artekin K65 tuoliin, jotka entinen omistaja oli meille jättänyt! Nämä kaunokaiset tulevat siis löytymään myös uudesta keittiöstä.



Ilme tulee muuttumaan hyvin radikaalisti ja selkeästi modernimmaksi. Ikkunat tulevat jäämään, samoin myös hellan ja liesituuletimen sekä hanan paikat. Puulattia hiotaan ja maalataan. Myös katto tullaan maalaamaan.


Kaapit ovat tällä hetkellä jo historiaa. Keittö on nimittäin purettu. Yksi seinä tullaan vielä purkamaan ja laittamaan uusiksi, jotta saamme putket vaihdettua keittiöön sekä kylpyhuoneen puolelle. Keittöstä on myös poistettu kaksi seinää, jotta tilaan saadaan lisää valoa ja avaruutta.



Kaikessa tuossa keltaisuudessa, iltahämärässä, keittiön kuvaaminen käsipelillä oli hankalaa. En myöskään kestänyt tilan todellista keltaisuutta ja muutin väritasapainoa hieman vaaleammaksi näihin kuviin. Joten säästytte pahimmalta...


Tänään saatiin ensimmäinen keittiötarjous <3




tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kauneutta keittiöön


Voi kuinka jokin juttu voi jäädä omaan päähän kummittelemaan ja sitten tulee se heikko hetki kun se on pakko saada kotiin. Aivan pakko. Näin minulle kävi kun näin ensimmäisen kerran Menun Bottle suola- ja pippurimyllyt. Rakkautta ensisilmäyksellä...



Yksinkertainen ilme, pienellä ripauksella vaaleaapuuta ja tämä tyttö oli myyty. En tiedä miten tämä jäi näin pahasti omaan mieleen kummittelemaan, mutta turha tätä on nyt selitellä :) Näin kaunokaiset alessa Vepsäläisellä, joten kipitin pikavauhtia liikkeeseen tilaamaan itselleni suola- ja pippurimyllyt. Olisin varmasti katutunut ostamisen siirtämistä myöhemmin. 




Voin siis kertoa olevani nyt erittäin tyytyväinen. Kerrankin voin antaa myllyjen pysytellä näkösällä, enkä joudu miettimään mihin ne piilottaisin. Myllyjä voi rauhassa pitää keittiön tasolla tai vaikka ihan ruokapöydällä.


Kiitos kaikille ihanista kommenteistä edellisiin postauksiin. Erityisesti olen otettu kaikista tsemppiviesteistä tytön tapaukseen liittyen. Kiitos! Hiljalleen täällä mennään asian suhteen eteenpäin. Onneksi meillä on maailman rohkein ja reippain tyttö.


<3

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Neidin valtakunnan pohdintaa



Täällä on tapahtunut viime päivien aikana paljon. Remonttijuttuja tietenkin, mutta myös yksi todella harmillinen juttu, joka on syy siihen miksi kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Nimittäin viime viikolla meidän tyttöä puri koira kasvoihin. Onneksi neiti selvisi kymmenellä tikillä ja näyttää jo voivan tosi hyvin. Säikähdys ja pelko olivat ne asiat mitä me koimme, mutta tärkeintä oli vain saada tyttö kuntoon ja onneksi siinä ollaan oikealla tiellä. Paljon emme ole asiasta puhuneet, mutta nyt tuntuu jo paremmalta kun sain sen tänne kirjoitettua.



Sisustusajatukset ovat tällä hetkellä hyvin pitkälti uuden talon puolella, jonne olen suunnitellut tilaratkaisuja, muutostöitä, materiaaleja ym. Taas täällä meidän nykyisessä kodissa olen lähtenyt pohtimaan mitä tulen karsimaan ja muuttamaan ennen uuteen kotiin muuttoa. 

Olemme asuneet tässä asunnossa nyt noin 8kk ja paljon olen kuppeja ja kippoja, tyynyjä ja vilttejä olen siirrellyt, käännellyt ja väännellyt. Yksi huone on kuitenkin jäänyt turhan vähälle huomiolla ja se on meidän neidin valtakunta. Tämä huone on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia, mutta nyt olen saanut ilmettä hieman muutettua haluttuun suuntaan. Sänky vaihtui poikienhuoneen muutoksen myötä ja samalla kaivoin kaapista sinne piilotetun hempeän vaaleanpunaisen päiväpeiton. Myös poikienhuoneen matto ja herätyskello siirtyivät tähän huoneeseen. 

Huone huutaa kuitenkin edelleen apua. Kuvissa näkyvä nurkkaus on askel oikeaan suuntaan, koska tavoitteena on saada tehtyä koululaisen huone, joka olisi helpompi pitää siistinä ja järjestyksessä. 


Aurinkoista viikkoa!


torstai 10. maaliskuuta 2016

Tähän talossa ihastuin



Nyt paljastan teille mikä oli se juttu mihin talossa aivan ensimmäisenä ihastuin. Se tunne vain vahvistui kun pääsin katsomaan taloa paikan päälle. Nimittäin nämä karut betoniportaat veivät minun sydämeni. Harmillisesti portaat ovat varaston puolella, eikä niin kauniisti esillä talossa kuin toivoisin. Voisin helposti kiikuttaa nämä taloon sisälle ja vain ihastella niitä. Ja vaikka portaat ovat noin ihanat, ne eivät koskaan pääse omaan elementtiinsä meillä, koska yläpuolella oleva tila on tarkoitus saada lämpimämmäksi tai jopa täysin lämpimäksi. Portaiden yläpuolella oleva aukko on siis pakko jossain vaiheessa sulkea. 

Olen kuitenkin esittänyt pienen toiveen... Haluan säilyttää tämän karun alueen minun stailauspaikkana. Tulette siis näkemään paikkaa jossain muodossa vielä myöhemminkin. Vaikka ympärillä olisi varastomainen kaaos, tämä paikka jää tyhjäksi! 

Mies ei tietenkään ymmärrä ihastumistani, mutta se ei vain ymmärrä hyvän päälle ;)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Paremmin kuin hyvin, vai?


Naistenpäivä oli ja meni, enkä ehtinyt sitä teille tänne toivottamaan. Remppaaminen töiden ohella onkin aika rankkaa hommaa, kotiin päästyä olen nukahtanut lähes istualtaan siihen paikkaan mihin olen takapuoleni laskenut. Tämä päivä ei ollut poikkeus, mutta havahduin hereille, eikä unta ollut tiedossa, joten mikä sen parempi paikka kuin tulla tänne teitä moikkaamaan. 

Odotan innolla, että pääsen näyttämään teille mitä kaikkea olemme saaneet aikaan. Pientä jännitystä on havaittavissa, sillä huomaan olevani hieman epävarma uskallanko julkaista tänne kuvia talosta, joka on vielä täysin kesken. Eikä siis millään tavalla muistuta vielä sitä miltä se minun mielikuvissa tulee näyttämään.




Minulla on ollut kaiken tämän keskellä myös `huolehdi itsestä` -operaatio. Olenkin saanut hiljalleen roikkumaan jääneitä asioita hoidettua ja yksi niistä oli silmälasien hankinta. Ehkä joku muistaa, että meidän koira söi minun lasit joskus vuosia sitten. Nyt minulla on vihdoin taas silmälasit. En niitä edelleenkään osaa pitää, mutta ainakin ne on nyt hankittu. 


Olin superonnellinen kuullessani, että näköni on oleellisesti parantunut ja lähes ainoa haittaava tekijä on enää hajataitto. En ihan olisi uskonut, että vuodet ilman laseja olisi parantanut näköä... luulin sen menneen huonompaan suuntaan. En kuitenkaan ehtinyt kauaa hyppimään onnessani näköni palautumista, koska minut palautettiin maanpinnalle. Sain puhelun silmälääkäriltä, joka haluaakin tutkia minut paremmin. Silmäpohjakuvista oli löytynyt jotain perussairauteen viittaavaa. Ja kun minulla ei ole mitään perussairautta! Taisin siis ehtiä innostumaan hieman liian aikaisin. 



Tuskin sieltä mitään ihmeellistä löytyy, mutta aina tällainen pistää miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Syy silmäpohjien muutokseen voi hyvinkin liittyä minun raskauksiin, mutta silti huomaan jännittäväni asiaa. Toisaalta pelkään, ettei tuo näön parantuminen noin oleellisesti voi olla totta. Ei se auta kuin odotella lääkärillä käyntiä, jotta saan selville vastaukset kysymyksiini.

Uskon kyllä syksyn opiskelukavereideni olevan hieman toista mieltä minun näön "paranemisesta". Sen verran huonosti näin tunneilla :D



Eikös aina ole naistenpäivä? Ihanaa sellaista teille <3



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...