Ihana kun valon määrä lisääntyy ja sitä mukaan myös kevään odotus vaan lisääntyy. Tämä etelän talvi on ollut tänä vuonna aivan kauhea. Lunta sataa silloin tällöin, mutta vettä sitäkin useammin. Lumi on sulanut pois jo useamman kerran ja tilalle saadaan järkyttävän liukkaat kelit. Hiihtämään ei olla juurikaan päästy ja luisteminen on onnistunut vain muutaman kerran. Elättelen vielä toivoa hetken kestävästä kunnon talvesta, jonka jälkeen kevät saa minun puolesta tulla. Mutta ulos katsoessa näen vain räntäsadetta eli saan varmaan turhaan elätellä toivoa.
Kotona nautin keväisemmästä ilmeestä, vaikka edelleen polttelen iltaisin kynttilöitä ja nautin lämpöisistä taljoista. Kannoin Hayn About a Chairin työhuoneesta olohuoneeseen, jotta saadaan lisää istumatilaa. Ja se on kyllä aika kiva tuossa.
Rakastan edullisia löytöjä ja mikä sen mukavampaa kun sellaisia tekee
yhdestä lempimerkistä. Jokin aika sitten huomasin Nougatin
poistomyymälän, vai millä nimellä se nyt kulkikaan... Ystäväni sattui
olemaan samaan aikaan lähistöllä ja sain hänet puhuttua piipahtamaan
liikkeessä. Kännykkäkuvien perusteella tein muutamat edulliset
shoppailut.
Tine K:n ihana iso korikassi on ollut jo pitkään haavelistalla ja se on pitänyt useaan otteeseen käydä ostamassa, mutta aina se on ollut liikkeistä loppu tai tarjolla on ollut koristeellisempia versioita. Kerrankin onnisti ja sain tämän ihanan kassin todella edulliseen hintaan. Pakkohan kassi oli heti laittaa olohuoneeseen esille.
Tein korille hieman tuunausta, nimittäin korin ympäri oli punottu erittäin räväkän pinkkiä narua, joka oli minun silmään hieman liikaa. Sen sai nopeasti napsittua saksilla pois ja nyt ilme on kyllä paljon parempi ja luonnollisempi. Ostin myös kaksi muuta Tine K:n kannellista koria, jotka ovat hyviä piknik-retkille ja erilaisiin säilytystarpeisiin.
Tässä vielä kuvaa laukusta ennen langan poistoa. Langan väri on kuvassa vääristynyt, nimittäin se oli todella pinkki, jopa neonpinkki. Kiva, mutta ilman on vielä kivempi :) Korikassi maksoi vain sen 10€ eli ei paha sijoitus...
Olettehan muistaneet käydä osallistumassa Rakenna & Sisusta -messulippujen arvontaan? Vielä on hyvin aikaa käydä osallistumassa. Voittajia on tiedossa kolme, joten useammalla on hyvä mahdollisuus voittaa itselleen lippupaketti. Arvontaan pääset tästä.
Mukavaa torstai-iltaa!
Laura