tiistai 29. heinäkuuta 2014

DIY -betonijakkara


Kerroin viime viikolla tehneeni vähän diy-hommia. Ja tässä niistä yksi luomus, ihana betonijakkara!

Jakkarasta tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Jalat olin suunnitellut tekeväni vaaleasta puusta, mutta varastoa kierrelessä en löytänyt niitä enää mistään. Onneksi olin säästänyt asunnon vanhan valkoiseksi maalatun puisen verhotangon, jonka pystyin hyvin sahaamaan kolmeen osaan.


Teimme ystävieni kanssa kerrallaan aina pienen satsin betonia, joista me teimme omien mieltymysten mukaisia juttuja. Mulla on ollut pitkään haaveena tehdä betoninen jakkara, jota voin käyttää paikassa kuin paikassa. Idean jakkaraan nappasin aikoinaan jostakin diy-sivustosta netin syövereistä. 


Jos jollakin kiinnostaa miten betonijakkara tehdään, niin tässä on teille miten minä tämän tein:

Sekoita betoni tasaiseksi.

Leikkaa halutun korkuiset jalat harjanvarresta tai jostakin käyttöön sopivasta kepistä, verhotangosta, ym.

Voitele sopivan kokoinen ämpäri öljyllä (itse käytin ripsiöljyä).

Kaada ämpärin pohjalle halutun paksuisesti betonia (n. 5cm).

Asettele kolme jalkaa tasaisin välein betoniin ja anna jalkojen nojata ämpärin reunoihin. Tässä vaiheessa on hyvä mitata onhan kaikki kolme jalkaa yhtä kaukana toisista. 

Anna betonin kuivua kunnolla, jotta saat sen irroitettua ilman, että ämpäriä tarvitsee rikkoa. Näin ämpäri säästyy ja voit tehdä toisenkin samanlaisen jakkaran. 

Lopuksi voit hioa pintaa kevyesti.

Tarvittaessa hio jalkoja, jotta saat jakkarasta suoran, eikä keikkumista tapahdu.


Minua ei haitannut lainkaan, että pintaan jäi hieman ämpäristä kuviota, se tekee istuimeen vaan hauskan yksityiskohdan. Toki jos haluat niin pohjalle voi leikata ämpärin kokoisen palan vaneria tai pahvia. Mutta silloin varmaan reuna on hyvin erinäköinen.


 Suunnittelin jakkaraa yöpöydäksi, mutta tämä tuntuu kyllä sopivan mihin vain. Tykkään hurjan paljon! Näitä pitää kyllä tehdä lisää, koska pitäähän miehelläkin olla oma :) ja tietty hieman erinäköinen!


Minulla kävi hyvä tuuri, että sain ilman vatupassia tai jalkojen tarkkaa sahaamista jakkarasta heti kerralla suoran. Jakkara ei myöskään keiku lainkaan. Oletan etten seuraavalla kerralla tule onnistumsaan ihan yhtä hyvin, joten varaudun hiomaan jalkoja sopivan mittaisiksi.


Täytyy myöntää, että oon tosi tyytyväinen ja samalla yllättynyt. Minä osasin! Mututuntumalla näyttää menevän ihan hyvin eli muutkin vaan reippaasti kokeilemaan omien betonijakkaroiden tekoa!


Rakkaudesta betoniin,

Laura

68 kommenttia:

  1. Eikä!! Tää on mieletön! Tosi upeasti onnistuit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Ihmeen hyvin onnistui ja yllättävän tasainen.

      Poista
  2. Ihan älyttömän hieno jakkara. Mä oon kanssa tehnyt betonista erilaisia juttuja, mutta tämä menee kyllä ehdottomasti kokeiluun. Loistavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Betonijuttuihin minäkin hurahdin ja tämä oli must-listalla ekana :) Niin ihanan helppo tehdä ja tuli niin kiva!!!

      Poista
  3. Vau, miten upea! Pakko kokeilla jotain saman tyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kannattaa ehdottomasti kokeilla!!!

      Poista
  4. Ihana! Tämä on mullakin ollut to do -listalla, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi tehdä. Mutta tämä sinun ihana versio potkaisi mua kyllä persuksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nyt ihmeessä kokeilemaan oman jakkaran tekoa, hauskaa ja helppoa! Ihana kuulla, että tämä minun versio näyttää kans kivalta!

      Poista
  5. No ompa kyllä hieno...Ja tuo laitatiikeritankkiin tyynykin ihan yliveto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuo tyyny on kyllä huippu, ihana lahja pojulle kaverilta :)

      Poista
  6. Voi miten upea! Näyttää tosiaan sellaiselta jakkaralta, jonka voi tarpeen vaatiessa siirtää aivan minne tahansa. Alkaa tuntua siltä, että minunkin olisi aika vihdoin uskaltautua betonipuuhiin. Siitä saa niin ihania tekeleitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuota voi kyllä käyttää missä tahansa ja näyttää kivalta! Ehdottomasti nyt betonipuuhiin, varoituksena sanon, että se on koukuttavaa puuhaa!

      Poista
  7. Hieno jakkara!
    Mekin täällä olemme ystäväni kanssa tehneet betonista kynttilänjalkoja yms. Tämä jakkara idea oli kiva, täytyy melkein kokeilla :) nimim. betoniin hurahteneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Me tehtiin myös kynttiläjalkoja ym. Nekin pitää vielä tässä kuvata, nekin on niin kivoja! Kokeile ihmeessä jakkaran tekoa, niistä saa niin kivoja!

      Poista
  8. Aivan upea jakkara. Haluaisin testata myös tuota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nyt ehdottomasti testaukseen :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Viivi ♥ Oon kyllä tosi tyytyväinen tuohon!

      Poista
  10. Ihan mieletön jakkara ♡♡ voi ihanuuksien ihanuus :-)

    T. Betoniin hurahtanut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tykkään kyllä hurjan paljon!!! Nyt vaan kokeilemaan jakkarankin tekoa :D

      Poista
  11. Hieno on! Laitoitko jotain raudoitukseksi tuonne betonin sisään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ En itseasiassa laittanut vaikka hyvä varmaan olisi laittaa. Nimi nyt ehkä hämää, koska tämä ei meillä tule istumakäyttöön. Vaikka uskoisin, että vois istumistakin kestää. Ehkä joku kerta laitan tukiraudoituksen.

      Poista
  12. Vitsi miten hieno jakkarasta tuli! Kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mukava jos sait tästä inspiraatiota! Nyt vaan jakkaran teko puuhiin!

      Poista
  13. Aivan mielettömän hieno! Oon kauan haaveillu betonihommista, jospa tämä olisi tarpeeksi yksinkertainen toteuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Betonihommat vie kyllä mennessään, niistä saa tehtyä niin kivoja juttuja! ja osaat varmasti, koska minäkin osasin :D

      Poista
  14. Onpas upea, wau!!
    En ole koskaan betonihommia kokeillut, mutta mieli kyllä tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Suosittelen kokeilemaan, helppoa ja mukavaa. Saa nopeasti tehtyä ja niistä tulee vielä niin kivoja!

      Poista
  15. Aivan huikeen ihana jakkara. Napakymppi ♥

    VastaaPoista
  16. Todella upea lopputulos ja hieno idea!

    VastaaPoista
  17. Ihan mieletön!! Huippuidea! <3 <3
    Mäki tahon tälläsen!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Nyt ehdottomasti teet itsellekin jakkaran!!!

      Poista
  18. Todella hieno!!! Olen Pinterestissä katsellut vastaavanlaisia mutta sinä rohkaiset minua kokeilemaan, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Siellä varmaan olen itsekin ideaan törmännyt, nyt ehdottomasti kokeilemaan, helppoa ja mukavaa!!

      Poista
  19. Tää on niin hieno, niin kuin instan puolella jo hehkutinkin. Tällainen täytyisi kyllä tehdä, kiitos vaan ideasta ja ohjeesta. :)
    Et siis laittanut betonin sisään mitään tukiverkkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maya ♥ Tee ihmeessä itsellekin jakkara!!! En laittanut betonin sisään mitään, vaikka se varmaan olis järkevää jos siitä kunnolla istumisen kestävän haluaa tehdä. Vaikuttaa kyllä noinkin tukevalta, mutta meillä tuo tuskin istumiseen tosiaan tulee :)

      Poista
  20. Voi, onpa kaunis! Todella!
    Mitä betonia käytit, että tuli noin tasainen?!

    VastaaPoista
  21. Wau! aivan ihana♥

    VastaaPoista
  22. T Ä Y D E L L I N E N !!!!

    VastaaPoista
  23. Tämä on ihan mahtavan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! Tykkään toosi paljon tästä ja lisää pitää tehdä :)

      Poista
  24. Älyttömän hieno jakkara! Mun on ehkä pakko lähtee kokeilee samanmoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Venla! Ihana kuulla, että tykkäät. Kannattaa ehdottomasti tehdä oma jakkara :)

      Poista
  25. Herrajumala! Ihan täydellinen, ihastuin ikihyvikseni <3 Pidän blogistasi, sopivan vaihtelevia postauksia ja ihanasti näyttää toimivan bloggarin ja lukijoiden välinen vuorovaikutus! Oikein ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maikki! Onpas ihana kuulla! Tätä oli niin ihana tehdä ja sopii meille tosi hyvin. Oon tosi tyytyväinen.
      Kiitos, toivottavasti tuut useamminkin piipahtamaan täällä lueskelemasa mun juttuja. Yritän kyllä aina vastata kaikkien kysymyksiin, vaikka nyt muuton alla vähän viiveellä välillä. Oikein ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  26. Liityin lukijaksesi, huikea blogi! Mahtava idea ja nyt minäkin tiedän mistä meille tulee uusi pikkupöytä olohuoneeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiots Anne Maj!!!Tosi kiva kuulla, että tykkäät. Niin ihana kuulla, että aiot toteuttaa itsellekin pikkupöydän/jakkaran :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...