tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kylässä kauniissa kodissa


Pakkasin perjantaina laukut autoon ja matkasin Jyväskylään viettämään laatuaikaa Viivin ja Sannan kanssa. Pääsin viimein ihastelemaan Viivin kaunista kotia ihan paikan päälle ja se on aivan yhtä kaunis luonnossa kuin kuvissakin. Kaikkea kaunista joka paikassa ja ihania yksityiskohtia kaikkialla. En voinut kuin huokailla ihastuksesta.


Nappasin muutaman kuvan teillekin ihasteltavaksi. Nyt vasta vaan huomasin, että ilmeisesti kameran perusasetuksia on joku käynyt vähän säätämässä, enkä niitä huomannut alkaa tarkastamaan. Ihmettelin jo aiemmin, miksi kuvani ovat yhtäkkiä rakeisia ja syytin heti bloggeria. Nyt syy ei kuitenkaan taida löytyä täältä. Koittakaa siis kestää... 




Perjantai meni höpötellen ja herkutellen. Siinä aika vierähti pitkälle yöhön, koska juteltavaa oli niin paljon. Lauantaina oltiinkin monen monta tuntia Asuntomessuilla kiertelemässä. Taidettiin kiertää jokainen kohde ja sen kyllä huomasi jaloissa. Hyvä, että pystyttiin kävelemään takaisin autolle.

Kiitos teille ihanaiset loistavasta viikonloppuseurasta! Niin ihana huomata, että kyllä näiden blogien takana on oikeasti ihania ihmisiä ja juuri sellaisia kuin kirjoittelun perusteella ajattelinkin.


Tulin tänään töistä kotiin ja minua oli vastassa vain meidän karvaturri. Kävin eilen viemässä lapset ja miehen purjehtimaan, joten tämä viikko menee aika yksikseen. Tai eipä tässä montaa päivää ole kun meidän ihana ystäväporukka kokoontuu meidän jokavuotisille kesäjuhlille. Viikonloppua siis odotellen!

Huomenna treffaillaan meidän mammaporukan kanssa meillä. Tiedossa on vähän DIY-juttujen tekoa :)
Loppujen lopuksi tosi kiva viikko tiedossa, vaikka samalla paiskin töitä hikihatussa näissä helteissä ja haaveilen olevani muiden mukana veneessä :)


Ihanaa tiistai-iltaa!

14 kommenttia:

  1. Viivin koti on tosi upea <3 mukavan kuuloinen viikonloppu teillä on ollut :)
    Helteistä viikonjatkoa <3

    VastaaPoista
  2. Ihana viikonloppu teillä ollut ja niin kaunis koti Viivillä. :)
    Kivaa helleviikkoa! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos vielä mukavasta seurasta -niin hauskaa oli että :)
    Nauti nyt vapaa illoista.

    halauksin. Sanna

    VastaaPoista
  4. Olet♡ Kiitos ihanasta viikonlopusta! Mahtava juttu, että tutustuimme♡

    Mukavalta kuulostaa sun tämä viikko, vaikkakin onhan se aina outo tunne, kun muu perhe on jossain muualla ja kotona on niiiiiin hiljaista. Iloista viikkoa ystävä <3

    VastaaPoista
  5. Mukava viikonloppu teillä ollut porukalla :-) ja kaunis viivin koti ♡

    Ihania suunnitelmia myös tälle viikkoa :-) mukavia päiviä ♡

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia <3 <3 Ja kiva nähdä muiden silmien läpi Viivin koti :))!!

    VastaaPoista
  7. Aivan huippukaunis koti, mutta ihan kruununa on mulle tuo lastenhuone <3 <3 <3

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat olet ottanut superkauniista kodista <3
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  9. Ooi teillä on kyllä ollut varmasti superihana viikonloppu<3 Viivin koti on kyllä upean näköinen!! :)

    Ilo irti vapaailloista;)

    VastaaPoista
  10. Kaunista katsottavaa ja todellakin viihtyisä kokonaisuus!

    VastaaPoista
  11. Kaunis koti ja ihastuttava lastenhuone <3 Kivaa omaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  12. Ihanalta kuulosti teidänkin viikonloppu!

    VastaaPoista
  13. Hauskalta kuulostaa tuo teidän yhteinen viikonloppu ohjelmineen :-) Ja harmi ettet tullut juttelemaan messuilla, olisi ollut hauska tavata!

    VastaaPoista
  14. Viivillä on niin kaunista!!! ♥ Ja varmasti aivan ihana viikonloppu! :) Harmittaa ettei ehditty asuntomessuille vaikka hoodeilla oltiin mökkeilemässä.

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...