sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Nyt meillä tapahtuu...


Moikka teille ihanat lukijat! 

Kiitos kaikista kommenteista, joihin vastailen mahdollisimman pian! Lupailin tulla jo perjantaina teille kertomaan meidän isomman uutisen, mutta elämä lapsiperheessä ei aina anna aikaa tulla koneelle. Joten nyt sen voin teille kertoa :)

Me ollaan myyty meidän rakas koti!


Edessä on uudet tuulet ja tietysti muutto uuteen kotiin. Seuraava koti tosin tulee olemaan meille vain välipysäkki. Seuraavan vuoden aikana päätetään mihin me meidän pesue pysyvämmin asutetaan ja millainen meidän tuleva koti tulee olemaan. Olen tosi innoissani tästä, vaikka samalla jo ikävöin nykyistä kotiamme, jossa olemme asuneet viimeiset neljä vuotta.


Tässä kodissa ollaan niin monet ihanat hetket koettu ja tänne muuton myötä olemme rikastuneet monilla ihanilla ystävillä. Naapurit ovat olleet mitä parhaimmat ja heitä tulee kyllä niin ikävä. Onneksi muutto ei poista näitä ihmisiä meidän elämästä ja täällä tullaan usein käymään.




 Nyt on edessä armoton huonekalujen, ylimääräisten tavaroiden myynti. Samalla käydään kaikki kaapit läpi ja yritetään niistäkin karsia paljon tavaraa. 


Me ollaan innoissaan tästä ja uusi kotikin on jo löydetty. Paikka vaikuttaa upealta ja asuntokin on varmasti meille just passeli. Tilat hetkeksi pienee, mutta kyllä me sinne mahdutaan kun oikeasti laittaa tavaraa kiertoon.


Tunteiden vuoristorataa tiedossa :)


Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu, meillä oli ihan mahtava. Saimme beauty of life:n S:n ja minin meille yökylään. Lauantai ja sunnuntai mentiin rennosti lasten ehdoilla. Juttua riitti niin meillä kuin lapsillakin. 
Kiitos teille ihanat <3


 Nyt takaisin jännittävän MM-finaalin pariin.

Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa!

57 kommenttia:

  1. Oho! Onnea ja tsemppiä uusiin tuuliin. <3 Odotan mielenkiinnolla jatkoa tarinalle.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina <3 Jännää aikaa ja tunteet menee ihan laidasta laitaan, mutta tämä on varmasti ihan normaalia! Jatkoa tarinalle varmasti piisaa...

      Poista
  2. Suuria päätöksiä, mut myöhemmin sitä ajattelee kuitenkin et olipa hyvä että niin tehtiin. Mä haikailen aina "vanhaan" kotiin, kun muutto lähestyy (nytkin mietin jo että mitä sitten kun enää asukkaan Aurajoen kupeessa), mut aina se uusi koti on tuntunut pian kodilta <3 Ja varsinkin nyt tiedän että tuleva koti on se the koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suuria päätöksiä on tiedossa. Meillä oli jo monta ajatusta mielessä, mutta nyt päätettiin, että katsotaan ihan rauhassa. Me ollaan tehty aina nopeita päätöksiä ja nyt kerrankin mietitään rauhassa :)

      Poista
    2. Niin ja teille tulee varmasti aivan ihana uusi the koti! Siitä oon ihan varma ja sitten voi vaan muistella kivaa elämää Aurajoen rannassa. Ja voin kuvitella, että uusi koti antaa kuitenkin paljon enemmän myös lapsille ja teille.

      Poista
  3. Onnea uusiin tuuliin! <3
    Itsestä olisi vaikea lähteä tästä kodista. Toisaalta välillä kaipaisi uutta. Kyllä me täällä kuitenkin varmaan tulemme olemaan pitkään kun miehen suvun historiaakin tällä tontilla.
    Teillä ollutkin kivoja vieraita. S ja mini olisi kyllä kiva nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru <3 Kyllä tämä onkin hankalaa vaikka päätös tästä on tehty hyvin huolella. Kai tämä ympäristö, ihana talo ja ihanat ihmiset vaikuttaa niin asiaan... ikävä tulee ja nyt jo haikailen taloa. Onneksi blogin myötä on joka nurkkaa kuvannut ihan eri tavalla kuin normaalisti kuvailisi. Eli muistoja on roppakaupassa :) Teillä tuo suvun historia vaikuttaa varmasti tosi paljon asiaan, meillä ei ole sellaista tunnesidettä tähän paikkaan.

      Meillä oli kyllä niin kivat vieraat <3

      Poista
  4. Huih! Tuo oli iso juttu! Mutta varmasti lopulta positiivinen muutos teidän elämään! ♥ Onnittelut huikeasta päätöksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teijuliini <3 tämä on kyllä ihan huikeaa ja todellakin iso juttu! Lapsillekin aikamoinen juttu, mutta onneksi ne on nyt jo tästä innoissaan ja kavereita päästään jatkossakin näkemään :)

      Poista
  5. Onnea suuresta päätöksestä ja upeaa uuden elämän alkua uudessa kodissa - sitten kun sen aika tulee! Mielenkiinnolla odottelen minäkin minne suunnalle olette päätyneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Iso päätös tämä on ja uskon, että tosi hyvä sellainen :) Talo kuin talo tuntuu varmasti kodilta, kunhan me ollaan siellä perheenä! Varmaan suunnataan teidän lähelle :)

      Poista
  6. Hui kuinka jännää!!!! Me olemme myös uutta asuntoa jo pidemmän aikaa katselleet mutta ei mitään ole tullut vastaan mikä tuntuisi molemmista hyvältä :-D
    Mutta tosiaan tunteiden vuoristorata varmasti teille tulossa...Lapsillekin..Ainakin meidän poika oli koko muutto ajatuksesta kovin ihmeissään että miksi ihmessä meidän pitäisi kotoamme minnekään muuttaa ..Ja muistan hänen jopa miettineen että voisiko hän uuteen kotiin sitten otaa kaikki tavaransa ja lelunsa mukaan...
    Haleja teille!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin jännää!!! Se the koti on etsinnässä tai suunnittelun alla meilläkin, mutta yritetään nyt aluksi ottaa ihan rauhassa ja nauttia elosta tuolla uudessa väliaikaiskodissa.
      Meillä neiti oli alkuun ihan kauhuissaan, eniten juurikin ystävien ja tulevan eskarin vuoksi. Mutta on sen verran reipas ja sosiaalinen, et saa varmasti kavereita uudestakin paikasta ja tänne päästään aina kyläilemään ystävien luokse :) Nyt on jo innoissaan myymässä tavaroitaan ja odottaa kaks kerroksiseen muuttoa :)

      Haleja sinnekin <3

      Poista
  7. Onnea onnea uusiin tuuliin kovasti teille ♡ isoja päätöksiä mutta hienoja aikoja edessä myös ♡

    Mukavaa alkavaa viikkoa ♡

    Ps. Laitoin s.postilla vinkkejä mitä pyysit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija <3 Tällaisia tsemppejä kaipaa jo tähän hurjaan pakkausurakkaan :D Uskon että varmasti hienoja aikoja on edessä :)

      Mukavaa viikkoa sinullekin ja kiitos postista <3

      Poista
  8. Onnea isosta päätöksestä jaa ilolla jäädään odottelemaan, mitä uutta teille tapahtuukaan. ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SH <3 Ihana kun olette tässä näin mukana :)

      Poista
  9. Ohhoh, onnea hurjasti uusille poluille ja tsemppiä muuttoon!! Ihanaa alkavaa viikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Tsempit muuttoon tulee kyllä tarpeeseen. Onneksi on jo kavereita tulossa muuttoapuun :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  10. Ison päätöksen olettekin tehneet. Onnea uusiin tuuliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3 Iso päätös tämä kyllä on ja toivottavasti juurikin se oikea päätös :) Uudet tuulet odottaa <3

      Poista
  11. Onnea uusiin tuuliin ja tuleviin isoihin päätöksiin! <3 Itsellä oli ihan sama tunne, kun edellinen koti myytiin ja piti lähteä, mutta lopulta se ei sitten enää tunnu niin pahalta ja se on jännä se, sillä mehän asutaan edelleen väliaikaisessa, mutta siltikään ei tule vanhaan enää ikävä edes ohi ajaessa. :) Hyvät muistot säilyvät kyllä mielessä, mutta välillä on aika mennä eteenpäin. <3 Tsemppiä teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Jenni <3 Hurjaa tämä homma aina on ja tunteet menee laidasta laitaan, mutta se taitaa olla aina muuton yhteydessä. Kiva päästä vuosi vähän vähemmällä työllä, koska asunto tulee olemaan rivarissa :) Tulevaisuuden isot päätökset ovat sitten vielä edessä :) Meillä on niin paljon ihania muistoja täältä ja ennen kaikkea ystäviä, jotka onneksi pysyy meidän elämässä myös jatkossakin vaikka muualle muutetaankin :)

      Poista
  12. Onnea :)
    Tiedän tuon tunteen itsekin. Oma asunto on myyty viime viikolla (ja itse asiassa uusikin ostettu tilalle). Mutta tuo on jännä olotila, toisaalta haikeaa, toisaalta taas odottaa niin kovin uutta!

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rose <3 Tämä on juurikin tosi jännä olotila, ei osaa edes niin hyvin kuvailla... samalla ikävä ja samalla jo odottaa uutta. Meillä on edessä vielä se oikean oman kodin löytäminen, mutta nyt päädyttiin menemään väliaikaisasuntoon. Jännää kun kaikki on niin auki :)

      Poista
  13. Onnea uuteen vaiheeseen ja muuttopuuhiin! Uuden oven avaaminen antaa aina uusia kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos K <3 Uuden oven avaaminen tuo varmasti mukanaan uusia kokemuksia ja myös paljon muuta. Mukaan otetaan vielä kasa muistoja <3

      Poista
  14. Ison päätöksen olette tehneet, onnea hirmuisesti uuteen seikkailuun!<3 Varmasti tuntuu haikealta lähteä noin kauniista kodista, mutta äkkiäkös sitä laittelee sitten uuttakin kotia innolla kuntoon!
    Lämpöistä viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Tämä oli iso päätös ja varmasti se oikea. Uusi koti tulee varmasti olemaan mieleinen ja uskon, että tämä väliaikainenkin tulee olemaan just ihana koti meille :)
      Ihanan lämpöistä viikkoa sinne, siellä on kuulemma helteet... täällä oli aika vilponen tänään aamupäivällä.

      Poista
  15. Voi miten ihanaa...onnea uuteen elämään...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina <3 Uusi elämä kuulostaakin aika kivalta, heh...

      Poista
  16. ♥♥♥ Uudet tuulet tuovat varmasti mukanaan taas kaikkea ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi <3 Niin ne varmasti tuovatkin ja niitä myös odotellessa... vaikka tämä myös jännittääkin!

      Poista
  17. Teillä eletään jännittäviä aikoja! :-) Kovasti onnea ja tsemppiä tulevaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 Täällä eletään kyllä jännittäviä aikoja, kiirettä tulee varmasti pitämään noiden pakkausten suhteen :)

      Poista
  18. Kiitos vielä teille ihanat ihmiset! Sinulla on upea perhe ja saat olla niin ylpeä itsestäsi kuinka hienosti (ja rennosti) hoidat kaiken! Ihailen <3 <3

    Tsemppiä uusiin tuulin ja nyt kaappeihin käsiksi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille vaan ihanat, ihana kun tulitte <3 Oi miten kauniisti kirjoitit <3 Kiitos!!!
      Sinulle voin sanoa samaa, saat todellakin olla ylpeä itsestäs, minä ainakin olen (sinusta)!

      Ensimmäiseen kaappiin olen jo käynyt käsiksi... tästä on hyvä jatkaa!

      Poista
  19. Oi että, ihania uusia aikoja edessä! :) Onnea uuden kodin etsintään, se on kuitenkin lopulta niin mahtava tunne kun sen itselle sopivan paikan löytää, vaikka saattaakin tuntua raskaalta ajoittain. Ja hyvä myös, että samalla tulee tehtyä pientä inventaariota kaappeihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos R ♥ Ihanaa etsiä uutta kotia ja samalla kuitenkin elää uudessa paikassa :) Kaappien tyhjennyksessä ei voi puhua edes pienestä tyhjennyksestä, tavaraa on pakko laittaa kiertoon kunnolla :)

      Poista
  20. Paljon onnea uuden elämätilanteen johdosta :)! Vaikka tunteet menisikin vuoristorataa, niin se kuuluu elämään, muutos tuo varmasti paljon hyvää tullessaan <3
    Onnea ihanan, uuden kodin etsintään (ja kotoisaa asumista väliaikaiseen asuntoon myös) :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ♥ ihanasti kirjotit, tuo kaikki on varmasti ihan totta. Ollaan jo aika innoissaan muutosta vaikka aika työ tässä onkin. Tuleepas käytyä kaapit kunnolla läpi :)

      Poista
  21. Ohhoh, ja härreguud, vai semmoista siellä on kulisseissa puuhattu! ;) Eloa, iloa ja onnea uusiin tuuliin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♡ Täällä on kulisseissa tapahtunut tosiaan paljon. Ja monenlaisia suunnitelmia ollaan tehty :)

      Poista
  22. Oho, onnea uuteen tulevaan kotiin ja uusiin tuuliin! ♥

    VastaaPoista
  23. Onnittelut vielä tätäkin kautta. Koti on siellä missä sydän on <3
    Ihanaa, mäkin niin haluaisin joku päivä nähdä S ja minin!

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna tätäkin kautta ♥ koti todellakin on siellä missä sydän on! Ja eiköhän me tehdä paikasta kuin paikasta koti :)

      Poista
  24. Onnea kodin myymisestä ja tsemppia tulevaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tämä on vaan jännittävää aikaa :)

      Poista
  25. Oih. Jännittäviä aikoja ja aina mahdollisuus johonkin uuteen. Olen yrittänyt ajatella niin, että seiniin ja tavaroihin ei kannata liikaa kiintyä. Koti on siellä missä sydän on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuus uuteen on hyvä juttu, nyt ollaan vapaita tekemään päätöksiä ilman kodin myymisen odottelua. Seinät ja tavarat voi vaihtua mutta ei juuri se tärkein :)

      Poista
  26. Onnea paljon uusiin tuuliin ja muutokseen! Suuret ratkaisut tuovat mukanaan aina haikeutta ja samalla jännittävää uuden odotusta. Kävimme itsekin eilen yhdessä asuntonäytössä. Tämä kohde tuli vastaan perjantaina netissä ja on aivan erilainen, mistä yleensä pidämme. Kuitenkin kiehtoi niin paljon, että katsomaan oli mentävä. Hämmentävää, sillä kohde on niin erilainen verrattuna nykyiseen asuntoomme. Sulattelemme vieläkin eilistä ja ajatuksiamme talosta :) Voin siis vaan uskoa tuntemuksia siellä, teillä kodin vaihto on jo todellista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥ ai tekin kävitte katsomassa asuntoa. Jotenkin ihan ajattelin ettette te varmaan mihinkään ole muuttamassa. Minäkin tykkään monenlaisista taloista, niin vanhoista kuin täysin uusistakin. Vanhemmat vaan vaatii remonttitaitoa :) meillä on kodin vaihto tosiaan edessä ja mielenkiinnolla odotan mitä ens vuosi tuo mukanaan :)

      Poista
    2. Ei me oikeastaan ollakaan muuttamassa mihinkään, oli pakko käydä kuitenkin tsekkaamassa kyseinen kohde, kun se meidän molempien silmiin oli pistänyt. Tiedä sitä, jos olisi ollut kohtalo ja se olisikin kolahtanut isolla K:lla :) Näin on hyvä, ainakin vielä.

      Poista
  27. Oh! Onnea kodin myymisestä ja ihanaa haaveilun aikaa uuden kodin suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♥ nyt kyllä saa haaveilla, se on varmaa. Katsotaan toteutuuko haaveet vai miten käy :)

      Poista
  28. Oi, jännittävää!!
    Onnea, iloa ja tsemppiä niin muuttoon ku uuteen kotiinki! ♡
    Se on aina ihana tunne, ku on tehny isoja ja tärkeitä päätöksiä, vaikka ei ihan yksinkertasta muuttaa lasten kans kodista, jonne on jo ehtinyt karttua vähän sitä ja tätä. :) Mutta kyllä se hyvin mennee! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...