torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesälomareissu Lappiin

Hiljaisuus blogissa johtuu kesän ensimmäisestä lomareissusta Pohjois-Suomeen minun vanhempien luo. Olin viikon verran lasten kanssa matkalla ja eilen kotiuduttiin. Tällä kertaa matkattiin yöjunalla, joka on aika kätevä matkustustapa lasten kanssa, mutta kallis!!! Matkat molempiin suuntiin menivät yllättävän hyvin, vaikka olinkin yksin kolmen lapsen kanssa. Otin lapsille mukaan paljon tekemistä, jotta ennen nukkumaan menoa olisi mukavasti tekemistä. Parasta junamatkassa taisi olla eväät. Vauva tuntui nukkuvan junassa normaalia paremmin, liekö jatkuva keinutus ollut mieleen. 

Viikon aikana lapset pääsivät nauttimaan mummon ja ukin täydestä huomiosta. Lisäksi nähtiin joka päivä useampia ystäviä ja sukulaisia. Viikko olikin täynnä ihania ihmisiä ja paljon ohjelmaa. Viikonloppuna käytiin upeissa järvimaisemissa mökkeilemässä. Mökki on remontoitu vanha rintamamiestalo. Rakastan niin noita vanhoja hirsiä!








Päästiin hieman veneilemään, mutta sateisen sään vuoksi jätettiin se reissu aika lyhyeksi. Onneksi sunnuntaina paistoi aurinko ja lapset pääsivät "naapuriin" ajamaan pienellä mönkijällä. Ai että se oli mukavaa puuhaa. Kaiken kruunasi traktorin kyytiin pääsy. Sillä piti saada ajella useampi kierros pihapiirissä.


Kuvassa meidän keskimmäinen (3vee) hurjastelee mönkijällä. Kuvassa pojalla onkin lahjaksi saatu Paaperon paita.



Paapero on Kemijärveläinen lastenvaatemerkki. Vaatteet tehdään käsityönä. Itse pääsin nyt tutustumaan merkkiin ensimmäisen kerran ja ainakin pojan saama paita on todella laadukkaan oloinen ja hyvin tehty. Meidän poju kun tykkää tähdistä (ja äiti myös), niin paitahan piti saada heti päälle. Kävin heti tutustumassa Paaperon nettisivuihin ja heillä näyttää olevan myös nettikauppa, johon pääset tästä.


Meidän neiti sai lahjaksi aivan ihanan ranskalaisen vaatemerkin 3pommes t-paidan ja hameen. T-paita on kivasti rypistetty, joten ei tärvi äidinkään silittämistä alkaa miettimään. Hame on ihanan värinen ja pehmeää materiaalia. 






Luulen, että tätä asua nähdään kesällä aika paljon. Meillä kun tuntuu tytöllä olevan hame tai mekko joka päivä päällä. Housut eivät ole nyt suosiossa :)

Rovaniemellä käytiin aivan loistavassa Angry Birds-puistossa, mutta siitä laitan myöhemmin oman postauksen. Huomenna onkin aika lähteä juhannusta viettämään miehen perheen kanssa mökille. En malta enää odottaa. Mutta nyt pitää lähteä nukkumaan, jotta jaksaa aamulla herätä virkeänä vauvan 3kk neuvolaan, hui kun aika menee nopeaa!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...