torstai 6. kesäkuuta 2013

Lämmintä säätä ja askarteluja

Nyt on kyllä KESÄ isosti. Lämpöä riittää ja tuntuu ettei kukat jaksa enää pitää itseään pystyssä ilman lisäkastelua. Nurmikon kellastumisesta puhumattakaan. Ukkosta on ollut ilmassa, lähellä jyrisee vähän väliä. Ukkonen ei ole meille asti saapunut, vaikka toisaalta olen sadetta jo toivonutkin. Päivät on mennyt lasten kanssa lämmöstä nauttien. Ollaan paljon kyläilty, puistoiltu ja käyty uimassa. Meilläkin on käynyt ystäviä ympäri Suomen. Iltaisin ollaan askarreltu ja luettu satuja. Tänään olikin lasten viimeinen hoitopäivä ennen syksyä. Nyt ollaan sitten suunniteltu kaikkea kivaa ohjelmaa kesän varalle ja kohta kalenteri alkaakin olla aika täynnä. Luvassa paljon ystäviä, hieman matkustelua, erilaisia juhlia ja toivottavasti kauniita ilmoja.




Paljon ollaan puistoissa aikaa vietetty. Lasten suosikkipuisto on tällä hetkellä Turun Kupittaan Seikkailupuisto. Ei yhtään ihme, koska paikka on mahtava. Lapsille on paljon tekemistä, leikkialueita on useita. Vielä odotellaan alueelle vesipisteiden tulemista, koska ne olivat viimeksi käydessä huollossa. Normaalisti puistossa on pieni lampi, ylemmässä kuvassa oleva pieni puro sekä lasten kahluuallas. Viikonloppuna Seikkapuistossa on Seikkisrock, joka on lasten oma rockfestivaali. Sinne olisi jälleen kerran tarkoitus mennä. Meidän lasten odotetuin esiintyjä taitaa ehdottomasti olla Mimi ja Kuku. Jos on viikonloppuna Turun suunnalla, niin kannattaa tulla rockailemaan lasten kanssa.



Eilen illalla askarreltiin jälleen kerran kortteja. Erityisesti meidän vanhin on innostunut leimailemaan pahville yllä olevissa kuvissa olevilla leimasimilla. Tämä kiva setti löytyi Clas Olssonilta, eikä hintakaan ollut paha. Leimaaminen on helppoa ja kivaa puuhaa. Kuvista tuli hieman epäselviä, mutta toivottavasti niistä saa tarpeeksi selvää.

Tyttö halusi tehdä hoitotädeille hyvää kesälomaa-kortin ja sen piti tietenkin olla vaaleanpunainen. Meidän vauhtiveikko kun huomasi siskon puuhat piti hänenkin tehdä omaversio sinisenä. Nyt on sitten toivotettu hyvää kesälomaa hoitopaikalle ja suunnistettu kesäloman viettoon.


Tässä vielä yksi neidin tekemä synttärikortti kaverille sekä kutsukortti 5-vuotissynttäreille. 


Tälläisiä ihania perhosia tein neidin synttäreille. Idean näin joskus muistaakseni Suuressa Käsityölehdessä, voin kyllä muistaa väärinkin. Leikkasin perhoset kiiltävistä papereista ja liimasin saman sävyiselle pahville. Pelkkä pahvi olisi varmaan riittänyt, mutta halusin perhosiin vähän kiiltoa. Kuvissa kiiltoa ei harmi kyllä näy. Nauhan ompelin käsin isolla neulalla ja päähän laitoin muutaman puuhelmen painoksi.




Ja ei muuta kuin perhoset ikkunaan roikkumaan. Meillä näitä roikkui synttäreillä aika paljon keittiössä ja neidin huoneessa. Jätettiin vielä neidin huoneen ikkunaan kolme perhosriviä kevättä ja kesää viettämään :)

Ihanaa torstai-iltaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...