tiistai 11. helmikuuta 2014

Top 5 New Yorkissa


Lupailin laittaa pian kuvia myös meidän New Yorkin matkalta. New York kuuluu ehdottomasti suosikki kaupunkeihini ja olen onnekseni päässyt siellä käymään kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olimme ohikulkumatkalla Californiaan tyttäremme kummisedän luo ja toinen kerta oli tuon aiemmin kirjoittamani risteilyn yhteydessä. Tämä kaupunki on elämää täynnä, paljon nähtävää, upeita shoppailupaikkoja, hyvää ruokaa, kaikkea mitä kaupungilta voi toivoa. Lentolippujakin saa nykyään edullisesti kun vain jaksaa seurailla tarjouksia ja pyöriä netissä.


Sain SatuMarialta Miss Bubble´s lifestyle -blogista laittoi minulle Top 5 haasteen, jonka yhteydessä päätin näyttää nämä meidän kuvat New Yorkista. On ainakin kuvia tallessa sitten täällä blogissa myöhempääkin varten. Ensimmäisen matkan kuvat menetimme entisen koneen kovalevyn hajotessa. Siinä meni myös meidän neidin kaikki ensimmäisen vuoden kuvat. Onneksi rakkaat ystävät ja sukulaiset laittoivat meille kaikki mahdolliset kuvat tytöstä siihen saakka. Mutta nyt haasteen pariin.


Haasteen säännöt ovat:

* Haastaja kertoo sinulle 5 aihetta 
* Haastetun tulee kertoa top 5 listansa jokaiseen aiheeseen
* Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
* Haaste on annettava 5: lle eri blogille
* Ei takaisin haastamista! 


Kaupunki

New York
Lontoo
Milano
Tokio
Pariisi


Lemppariruoat

Sisäfilepihvi hyvien lisukkeiden kera
Monenlaiset salaatit
Isän tekemä poropekoni pottumuusilla
Hunajameloni ja parmankinkku (tämä yhdistelmä on vain niin minun lemppari)
Hyvä pitsa

Voisin lisätä listaan myös karkit ja kaikki hedelmät... niitä kuluu ja paljon :)


Sisustuksen kulmakivet

Vaalea ja valoisa koti
Vanhastakin voi loihtia uutta
Sisustuksessa voi väriä ja tunnelmaa vaihtaa helposti tekstiileillä
Suosin kestäviä huonekaluja aina mahdollisuuksien mukaan. Teen mielelläni myös edullisia löytöjä.
Uutta, vanhaa, itse tehtyä, kaikkea mukavasti sekaisin


Haavelista

Uusi koti jossakin vaiheessa, tämä käy hieman pieneksi meille. 
Uudet ruokapöydän tuolit, dsw-tuolit olisivat ihanat.
Lattiavalaisin
Haaveilin pitkään uudesta sohvata, mutta nyt toivon, että nykyinen ei vielä hajoiaisi, mutta nojatuolin haluaisin päällystää tai hankkia uuden.
Poikien huoneeseen uusi hylly, String pocket olisi kiva.


Hyväksi koettuja vinkkejä elämänvarrelta

Tässä on tällaisia aika perusjuttuja, joita itse yritän aina toteuttaa.

Pidä hyvistä ja luotettavista ystävistä kiinni.
Tutustu uusiin ihmisiin avoimin mielin, näin luot helposti uusia ihmissuhteita.
Muista osoittaa rakkaimmillesi rakkautta ja sitä että välität ja kuuntelet.
Muista, jokainen meistä tekee joskus virheitä.
Älä luo mielipidettä kenestäkään kuulopuheiden tai ensi näkemisen perusteella, kaikki ei ole aina totta ja ulkonäkö ei kerro kaikkea.

Aika tuollaisia kliseisiä, mutta minusta kyllä jokainen niistä on tärkeä.


Kiitos SatuMaria haasteesta, tätä oli kiva tehdä :)


Laitan nyt haasteen eteenpäin näille ihanille blogeille:

Hippusellinen unelmia

Milli´s Little Home
Beauty of Life
Koti Aurorassa
Oma sohva

Top 5 aihetta teille:

Sisustushaaveet
Unelmien talo
Tunnelma
Lomamatka
Parasta kotonani


Minulla on huomenna vapaapäivä, siitä aion nauttia täysillä. Mukava päivä tiedossa :)



22 kommenttia:

  1. Olipas ihana haavelista kera kauniiden kuvien :) Tämä nojatuolimatkailu lisää matkakuumetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan aina liiaksikin haaveita :) matkakuume on kyllä paha, sekin tuntuu vaivaavan aina.

      Poista
  2. Mä niin toivon pääseväni joku päivä New Yorkiin! Mukavia vastauksia olit jälleen saanut vastattua - olet ihanan tunnollinen vastaaja haasteisiin :)
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♡ voisin vaan aina tehdä nämä heti kun ne saan. Jää aina hiukan roikkumaan... tähän oli kiva vastailla :)

      New York on kyllä käymisen arvoinen paikka, hieno kaupunki ♡

      Poista
  3. Tuolla New Yorkissa tahtoisinkin päästä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus tulee mahdollisuus päästä lähtemään niin suosittelen lämpimästi!

      Poista
  4. Aivan älyttömän ihania kuvia,mulle tuli kyllä nyt niin matkakuume :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oli kyllä itsellekin paha paikka käydä kuvia läpi, tuo matka oli niin ihana.

      Poista
  5. Voi, tuo New York on ollut mun listalla jo kauan. Ensi kesää/syksyä vähän haaveilen, kun sukulaiset ovat luvanneet majoittaakkin meidät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa jos pääsette lähtemään! Suosittelen seurailemaan hintoja, lentoyhtiöt tekee hyviä kampanjoita. Olis varmasti mukava päästä samalla sukulaisten luo :)

      Poista
  6. New York ois mahtava päästä kokemaan, hienoja kuvia! Lentokentällä oon piipahtanu ja ilmastaki kaupunki näyttää hienolta, en eppäile etteikö ois vielä mahtavampi ihan oikeesti koettuna. :-)
    Kiva haaste tää, sun vinkit elämänvarrelta ehottomasti hyviä ja tärkeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. New York on varmasti mahtava kaupunki myös ilmasta katsottuna, se viehättää kyllä minua ja kovasti!
      Yritän itse aina pitää nuo asiat mielessä, toimineet monessa asiassa :)

      Poista
  7. Nämä kuvat saavat kyllä aikaan matkakuumetta! Mukava oli lukea noita sinun vastauksia :)
    Kiitos haasteesta! Näitä on kiva miettiä ja haaveilu on ihanaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos jaksoit minun vastaukset lukea, tämä oli minusta kiva haaste toteuttaa :) Hieman sitä tosin näillä lomakuvilla maustoin :)

      Haaveilu on niin parasta!!!

      Poista
  8. Olipa kivoja vastauksia ja kiitos oikein paljon haasteesta. Laitan sen talteen ja toteutan heti kun ehdin, kiitos <3.

    Oikein mukavaa vapaapäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutat sitten kun ehdit ja muistat :) Tämä on onneksi suht nopea toteuttaa ellei ala miettimään asioita pitkään :)

      Poista
  9. Kiitos haasteesta, toteutan tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä :) Kiva jos ehdit tämän toteuttaa!

      Poista
  10. Ihania kuvia! Olemme miehen kanssa lähdössä kesällä ensimmäistä kertaa New Yorkiin, matkakuume vain koveni kuviasi katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, New York on niin kaunis ja ihana kaupunki. Kaupungeista tuo on kyllä yksi parhaista. Tykkään kovasti ja suosittelen muillekin!

      Poista
  11. Selailin postauksiasi läpi, hauska kun olen ollut juuri tätä postausta tehdessäsi kyseisessä kaupungissa. :) Itselle reissu Nyciin oli neljäs, nyt oltiin viikko, aiemmin olen ollut vain muutaman päivän. Mulla on tarkoituksena lisäillä myös blogiini kuvia reissusta ja ostoksista. ;) Tutulta näyttää kuvien kuvakulmat, mulla on muuten aivan vastavaanlainen kuva tuolta Top of the Rockista, jossa näkyy vihreä Central Park. Nyt oli hassu kun koko puisto oli aivan "harmaa" ja hiukan tyhjän näköinen kun ei tietty ollut tuota ihanaa vehreyttä vuodenajasta johtuen. Oli muuten kiva muutenkin lukea vastauksiasi! :) Kivaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyci on kyllä niin ihana kaupunki ja sinne pitää vaan aina päästä uudestaan ja uudestaan. Ei varmaan ikinä tule nähtyä kaikkea. Viimeksi oltiin menomatkalla kaksi yötä ja tulomatkalla viisi, sitä ennen 2008 oltiin viisi päivää mennessä ja takaisin tullessa yksi yö. Viimeksi käytiin teatterissa ja elokuvissakin, 2008 meidän neiti oli vauvana mukana joten mikään tuollainen ei silloin onnistunut. Mielelläni näen kuvia talvisesta kaupungista, voi kyllä oll harmaampaa mutta varmasti silti hienoa!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...