perjantai 7. helmikuuta 2014

Täytettä koriin


Meidän ostosreissulla matkaan tarttui tällainen söpö musta kori, jonka meidän 3vee halusi omiin leikkeihinsä. Häneltä kuulemma puuttui juurikin tuollainen kori. Kori jolla voi kuljetta tavaroita paikasta toiseen. Äiti myöntyi ja kori kotiutettiin. Tosiasiassa voisin tuon korin ottaa myös omaankin käyttöön




Kori onkin ollut nyt kovassa käytössä. Lähes jokainen tärkeä lelu on matkannut sinä paikasta toiseen. Amerikkailaista jalkapalloakin on meillä pelattu nyt erityisen paljon, johtuukohan isin pojan innostus viikon takaisesta Super Bowlista?


Meillä kyllä pelaillaan vähän kaikkia lajeja missä pallo on vaan jossakin muodossa. Pallo on kyllä ehdottomasti pojan suosituin lelu! Minä toimin yleensä sivustaseuraajan roolissa tai pidän pallohullua koiraa pois peliareenalta. Viime postauksessa näkyneet kynttilänjalatkin saivat osumaa eilen ja toinen niistä särkyi.
 Meillä siis pelataan palloilla sisällä... vahinkoja sattuu onneksi todella harvoin.


Tärkein tehtävä korilla on kuitenkin säilöä kaikki tärkeät pikkuautot.



Kiitos taas kaikille kommentoijille edellisiin juttuihin. Olen yrittänyt vastata kaikkiin kommentteihin aina mahdollisimman nopeasti, mutta välillä vastaaminen hieman venähtää. Bloggeri on nyt myös jostain syystä tökkinyt. Olenkohan ainoa?

Tänään olikin ensimmäinen työpäivä sitten hetkeen. Paluu työelämään alkoi kevyesti lyhyellä päivällä. Mukava oli nähdä tuttuja ja pääsin hieman kokeilemaan uusia juttuja. Täytyy kyllä myöntää, että jännitti tosi paljon! 
Lapsilla oli mennyt isin kanssa tosi hyvin ja heillä oli kuulemma ollut toosi kiva päivä eli voin jatkossakin olla huoletta töissä. Ihanahan olisi jatkaa kotiäitinä oloa, mutta kun se ei ole mahdollista niin kevyt aloitus on ihan paikallaan.

Nyt kuitenkin nautitaan viikonlopusta ja seurataan Sotshin olympialaisia!


Rentouttavaa viikonloppua!




18 kommenttia:

  1. On kyllä tosi näppärä ja silmälle kaunis kori. Tuollaisen kun löytäisin isompana meillekin, niin laittaisin tapetti- ym paperirullia siihen :). Tuo vanha tuoli on myös tosi herkku :)!
    Ja oikein paljon onnea synttärisankarille vielä näin jälkikäteen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi isompana olis kyllä niin kiva just tapetti- ja paperirullille :) Oon nähnyt rullia laitettavan myös sateenvarjotelineeseen, jos vaan joku sopiva joskus eteen tulisi :) Tuoli on kyllä minun aarre ♡ välillä pelkään että lasten menossa menee rikki, mutta eipäs tuota koristeeksikaan voi laittaa.
      Kiitos paljon onnitteluista ♡♡♡

      Poista
  2. Tuo kori on niin ihana :-) meilläkin keltaisena, nyt tuo mustakin näytti tosi houkuttelevalta :-)

    Mukavaa viikonloppua ♡ ja tsemppiä työhön paluuseen ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistinkin että sulla on tuo kori keltaisena :) olisin halunnut tuon itsellekin... mutta voihan se lasten leikeista unohtua, joten sitten kori kyllä päätyy minun käyttöön :)

      Oikein mukavaa viikonloppua sullekin!
      Ihanaa päästä taas tekemään rakasta työtä vaikka hieman pelottavaa aloitus on aina.

      Poista
  3. Meillä samainen kori jonka laitoin vessaan ja sinne pyyhkeitä. Mulla taitaa olla korivillitys, kun odottelen ellokseltakin koria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuo olis vessassa ihan täydellinen pyyhkeille, korit viehättää nyt tosi paljon. Mullakin on yksi kiva kori kiikarissa :)

      Poista
  4. Ihana kori ja voi käyttää vaikka mihin :)
    Mukavaa lauantaita

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voi kyllä käyttää mihin vain :)
      Oikein ihanaa lauantaita Sanna!

      Poista
  5. Onpa kaunis kori ja tuo tuoli vaan on niin herkku! Ihana! :)

    Kiva kuulla, että töihin palaaminen sujuu ainakin nyt mallikkasti ja kevennetysti. Itse palasin marraskuussa, ja nyt alkaa tottua työtahtiin :D Hitaasti se kävi 5 vuoden kotiäitiyden jälkeen. Mutta onneksi on kärsivälliset ja kannustavat työtoverit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä molemmat tosi kivoja minustakin!

      Tosi hienoa kuulla, että sinun töihin palaaminen on mennyt tosi hyvin. Ottaahan se oman aikansa noin pitkän tauon jälkeen taas opetella kaikki uudestaan. Onneksi sulla on kivat työkaverit!
      Olis itekin kiva ollut olla vielä hieman aikaa ihan vaan äitinä kotona, mutta toisaalta on kiva käydä muutamana päivänä viikossa tekemässä töitä.

      Poista
  6. Tuo kori on tosi ihana! Sama löytyy meiltäkin keittiöstä, mutta nyt jäin miettimään että tarttisko toisenkin just noille pikkuautoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, tuo olisi kyllä tosi kiva keittiössäkin. Pikkuautoille tuo on ainakin ihan täydellinen ja siihen saa helposti autot kerättyä ja kannettua ne paikasta toiseen :)

      Poista
  7. Voi että, onpas muuten ihana tuo kori!!! Tykkään! Ja toivottelen kivoja työpäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kovasti ja voisin hakea itsellekin tuollaisen :)
      Kiitos paljon Viivi! Jännittävää aloittaa taas työnteko.

      Poista
  8. Todella kivan ja näppärän näköinen kori! :) Mulla on tullut jonkinlainen heikkous kaikenlaisiin rautalanka- yms. koreihin. Joku niissä vaan viehättää! Tsemppiä töihin palaamiselle! <3 Ja kivaa vklopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tulossa ihan samanlainen heikkous :) niissä on vaan jotakin! Kiitos kovasti, töihin palaaminen on taas iso askel ja arki muuttuu mulla, ei niin lapsilla :)

      Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  9. Hauskaa sunnuntaita, blogissani on sinulle haaste tänään, toivottavasti se ei ole sinulla jo ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Pitääkin tulla kurkkaan. Tänään olis tarkoitus hieman tuota haastejonoa purkaa :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...