maanantai 19. toukokuuta 2014

Piknikillä


Anteeksi hiljaisuus! Taas on kiirettä pitänyt ja tuntuu, että päivistä tunnit loppuu kesken. Viikonloppu hurahti vauhdilla ja ihana kesäkin saapui siinä samalla. Miehen ystävä oli meillä koko viikonlopun, mutta miehillä oli päivisin työjuttuja. Illat menikin grillaillessa ja höpötellessä. Meidän keskimmäinen oli meidän vieraasta enemmän kuin innoissaan, pientä fanitustakin oli havaittavissa :D Sitä oli hauska seurata!

Lauantaina oltiin ystävän lasten kanssa puistoilemassa Kupittaan puistossa. Seikkailupuisto ja koko muu puistoalue kuuluu meidän suosikkipaikkoihin kesäisin. Alueella on useampi leikkipuisto lapsille, liikennepuisto, lintupuisto, isoja nurmialueita, joissa voi käydä piknikillä tai vaikka jumppaamassa. Lisäksi alueella on maauimala, ravintola, urheilu- ja jäähalli, jalkapallostadioni ja paljon muuta. 


Ystäväni oli tehnyt lastensa kanssa meille ihanat piknik-eväät (ensi kerralla on meidän vuoro).  Ystävän poika oli poiminut nokkosia, joista he olivat tehneet meille nokkossämpylöitä. Ja niin hyviä muffinsejakin oli tarjolla, nams.


Piknikillä parasta on rento istuskelu ja ihanasta ilmasta nautiskelu. Myös erilaiset pelit ovat kivoja.









Lapset pelailivat syönnin jälkeen jalkapalloa ja leikkivät nurmialueen vieressä olevassa leikkipuistossa. 








Kupittaan uusi liikennepuisto avataan 4.6. Sitä lapset odottavat kovasti. Nyt päästiin hieman kurkkimaan uutta puistoa ja se vaikutti kyllä tosi kivalta. Lintupuistosta puuttui vielä linnut, mutta eiköhän nekin sinne pian tule.




Nyt olen saanut vihdoin yhden projektin valmiiksi ja tiedossa on monta uutta juttua mitä pitäisi tässä aloitella. Hieman olen jotain vilautellutkin instagramin puolella. Jos haluat tulla sinne seurailemaan, blogin löytää nimellä heinassaheiluvassa.

Olen yrittänyt laittaa teille tätä postausta jo kahtena iltana, mutta olen nukahtanut koneen äärelle :D Päivin on ollut menoa ja ekan kerran koneelle olen ehtinyt vasta juuri ennen nukkumaan menoa, enkä olekaan enää pysynyt hereillä. Nyt lupailen vastailla teidän kaikkiin kommenteihin ja tulla lukemaan teidänkin blogeja. Monissa blogeissa olen ehtinyt piipahdella, mutta kommentoiminen on jäänyt vähälle.

Kesä, helteet ja älyttömät ukkoset ovat saapuneet. Tästä on hyvä jatkaa :)


Ihanan lämpimiä päiviä teillekin! 



42 kommenttia:

  1. Ihania piknik herkkuja. Täytyykin mennä llasten kera tedän innoittamana joku päivä piknikille :)
    Mukavaa viikkoa.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa mennä. Eikä eväidenkään ihmeellisiä tarvitse olla, koska kaikki maistuu hyvältä ulkona :) Mekin päästiin niin helpolla kun saatiin vaan tulla "valmiiseen pöytään".
      Mukavaa viikkoa Sanna!

      Poista
  2. Ihania herkkuja :)
    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Ihania herkkuja! Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistui kyllä :) varsinkin muffinsit :D Oikein ihanaa viikkoa!

      Poista
  4. Kiva piknik teillä ja paikkana ihana Kupittaan puisto, lempipaikkani Turussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kupittaan puisto on kyllä minunkin lempipaikka Turussa!!! Tuolla päivä mene luppoisasti ja kaikkea kivaa tarjolla. Ja monet ilmaisia :)

      Poista
  5. Ihania piknik herkkuja! Ja tosi kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna :) Rakastan käydä piknikillä ja lapset nauttii siitä kans tosi paljon.

      Poista
  6. Piknikit on niin parasta :-) teillä näyttää todella ihanalta piknik päivä :-) monta kivaa asiaa yhdistyi :-)

    Mukavaa aurinkoista viikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Meillä oli kyllä huippu päivä. Ilmat alkoi just lämpenemään ja saattoi olla jo ihan t-paidalla. Sunnuntaina ilmat sitten oikein kunnolla lämpeni :) Ei tarvitse pipoa :D

      Ihanan aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Ihania kuvia teidän piknikiltä. :) Ja mitä muffinsseja, voisin vannoa, että lasten suosikkeja :D

    p.s Sulle olis haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma :) Muffinssit olivat kyllä kaikkien suosikkeja. Ihanasti ystävän lapset oli ne koristellut :)

      Tulenpas heti haasteen kurkkimaan, kiitos <3

      Poista
  8. Piknikit on ihania! Tuo puisto kuulostaa ja näyttää täydelliseltä paikalta lapsiperheille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin täydellinen paikka lapsiperheille. Just sovittiin mammaporukalla, että joku päivä mennään eka leikkipuistoon, sitten piknik, liikkennepuisto ja lintupuisto. Lopuksi vielä maauimalaan. Menee koko päivä ja on varmasti hauskaa :)

      Poista
  9. Ihanan kuuloinen ja näköinen päivä 😊 Toivottavasti tollaisista päivistä saadaan nauttia tänä kesänä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi tosi kivaa! Ja tuonne me viedään kyllä teidätkin joskus jos tuutte näin kesäsellä koko poppoo tänne!

      Poista
  10. Ihanan kuuloinen ja näköinen päivä 😊 Toivottavasti tollaisista päivistä saadaan nauttia tänä kesänä paljon!

    VastaaPoista
  11. Onpa upean kesäisiä kuvia! Aurinkoista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, oli kyllä mukava päivä kuvailla ja nauttia seurasta ja lämmöstä!

      Aurinkoista viikkoa!!!

      Poista
  12. Ai sinä olet asustelet Varsinais-Suomessa? Kiva lukea jonkun täkäläisen juttuja myöskin! Suurin osa blogitutuista on muualta päin.. Seikkailupuisto on kyllä parhaita kesäpäivänviettopaikkoja.. Tänään on kuulemma taas se vesisuihkukin avattu! :) Varmasti tulemme viettämään Seikkiksessä aikaa kesäpäivinä, ainakin E odottaa kovasti koska taas mennään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täältä ollaan :) mukava kuulla et te asutte kans täällä päin!! Seikkis on niin loistava paikka lasten kans, tykätään niin paljon :) vesisuihku tuli päälle sillonkin kun oltiin käymässä. Lapset tietty juoksi sinne innoissaan, piti estellä ettei kukaan olis sinne mennyt kun ilma ei vielä ollut niin lämmin.

      Poista
  13. Herkullisen näköinen picnic... mmmm...:)

    Kaisa-Sofia

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihania picnic-tunnelmia ja kuvia :-) Hauskan kuuloinen puisto siellä!
    Ja ukkoset, ihan parhautta... <3 Mukavaa päivää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin mukava päivä ja oikein odotan että päästäis pian taas uudestaan. Ukkoset ei ole ehkä mun lemppareita, mutta mukavaa vaihtelua näin talven ja kylmän jälkeen :)

      Poista
  15. Wauu mitä cupcakeseja :))!! Aivan ihania kuvia teidän picniciltä. Toivottavasti ilmat jatkuu hyvinä viikonloppuun asti niin mekin pääsemme retkelle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo maistuikin tosi hyvältä!!! Viikonlopun sää näyttää niin hyvältä! Eli etteköhän pääse retkelle ♥

      Poista
  16. Mä haaveilen kans piknikistä täällä. Just tänään koetestatiin pyörän turvaistuin poikasen kanssa ja suunnitelmissa olis suihkasta fillareilla perhepiknikille joku päivä. Toivottavasti nämä ihanaiset kelit jatkuvat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piknikit on huippu kivoja, ihana tapa viettää kesäpäivää läheisten kanssa. Pyöräilemään pitäis meidänkin lähteä ja kokeilla tuota nuorinta penkkiin :) Meillä on pyörillä vähän pitkä matka piknikille, mutta muuten voitais mekin lähteä pyöräretkelle :)
      Toivotavasti nämä ihanat kelit jatkuu pitkään ja tekin pääsette pyörillä retkelle <3

      Poista
  17. Ihania herkkuja ja kauniita kuvia! Meilläkin odotetaan jo kovasti Kupittaan liikennepuiston avaamista. Se näyttää tosi hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Liikennepuisto vaikutti kyllä kivalta ja sitä täälläkin odotellaan. Tuskin avajaisiin ehditään, mutta sitten myöhemmin :) ellei siten jotenkin saatais järkättyä että päästäis paikalle avajaisiin.

      Poista
  18. Ihania piknik-kuvia! Mahtavaa, kun kelit ovat nyt lämmenneet, ja pääsee tekemään kaikkia kivoja kesäisiä juttuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Oli kyllä ihana päivä, tuollaisia uudestaan ja pian! Kesä on ihanaa aikaa tehdä kaikkea tuollaista!

      Poista
  19. Ihana uudistunut blogin ulkoasu täällä ja kauniita kuvia tuttuun kauniin tyylisi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Tämä on kyllä selkeytynyt ja vieläkin vois tehdä muutoksia. Ihana kuulla susta <3 <3

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...