sunnuntai 11. toukokuuta 2014

♥ Äitienpäivä ♥


Meiden perhe on kotiutunut viikonlopun reissulta. Tarkoitus oli kirjoitella perjantaina, mutta se sitten ei ihan onnistunutkaan. Olimme koko perhe risteilemässä Viking Linen Viking Gracella. Risteily oli miehen työpaikan järjestämä ja me lähdettiin koko perhe matkalle mukaan. Ja olipas meillä vain hauskaa. Risteilyn jälkeen suunnattiin ystävien luo pitämään Euroviisujen kisakatsomoa ja jäätiin koko perhe heille yöksi. Äitienpäivä alkoikin tästä syystä hieman eri tavalla kuin aiemmin.

Yleensä saan aamupalan sänkyyn ja sitten hetken päästä herkutellaankin äitienpäivä korttien ja lahjojen kera. Tänään aamu vietettiin rennosti ystävien kanssa ja sieltä jatkettiin miehen isoäidin luo kahvittelemaan.


Saan lähes aina kukkia mieheltäni ja tänä vuonna esitin toiveen kukan tilalle. Vihdoin sain ihanan Oliivipuun kotiin! Puu sopii täydellisesti Uashmaman paperipussiin. Tähän tarkoitukseen aikoinaan pussin ostinkin.

Jätin vielä tukipuun ja nauhat paikoilleen. Mietin koska niitä uskaltaa ottaa pois? Jos jollakin on hyviä vinkkejä kasvin hoitoon liittyen, niin niitä saa meilellään kertoa minulle :)

Katsotaan kuinka kauan saan puun pysymään hengissä... peukut pystyyn :)




Ja kun ottaa kuvia, niin tietysti pienin rakas pyörii ympärillä :)


Isommat olivat maalanneet äidille kortit 


Toivottavasti teilläkin oli kiva viikonloppu ja erityisen ihana äitienpäivä. Tämä on tärkeä päivä meille äideille, meidän äideille sekä isoäideille. 


Nyt jääkiekkoa seuraamaan ja blogeja lukemaan... En ole ehtinyt viikonloppuna piipahtamaan blogeissa ja nyt pitääkin mennää lukemaan kuulumisia :)


Hyvää äitienpäiväiltaa!



26 kommenttia:

  1. Kuulostaaoas aika mukavilta teidän viime päivät. Täällä kakkuähky vaivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavat päivät. Ollaan aika liikkuvaisia ja nautitaan erilaisista ohjelmista ja arjen piristeistä :)
      Olisin voinut kyllä syödä kakkua vaikka enemmänkin :) :)

      Poista
  2. Ihanat kuulumiset ja viikonloppu teillä :-) paljon mukavaa ohjelmaa ja perheen keskeistä aikaa ♡

    Oliivipuu ♡ vienyt minutkin mennessä :-) itse kanssa odotan postissa uashman pussia ja tarkoitus välillä vaihtaa annon pussi siihen :-)

    Ihanaa äitienpäivä iltaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups kun vastaaminen on kommenteihin jäänyt, anteeksi!!

      Meillä oli kyllä tosi ihana viikonloppu! Tuollaisia on aina kiva viettää!
      Oliivipuu on kyllä niin kaunis ja ilmeisesti myös hankala hoitaa. Saa nähdä kauan rassu on meillä elossa. Vinkit otetaan vastaan ;)

      Poista
  3. Mä myös niin haluaisin oliivipuun. Mutta mä olen todella onneton kasvien kanssa niin ei kannata. Hyvää äitienpäivän iltaa sulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tuosta kans tosi kauan haaveillut ja nyt sen sain. Oli ollut edullinen!
      Oon kans tosi onneton kasvien kans. Toivon hartaasti etten tapa tätäkin! Ehkä pitää jossain vaiheessa siirtää kasvi ikkunan eteen!

      Poista
  4. Hyvää äitienpäivää <3 Kylläpäs näyttääkin hienolta tuo oliivipuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :) Oliivipuu on niin yksinkertaisen kaunis!

      Poista
  5. Kivaa loppuiltaa sinulle<3
    Oliivipuu on nätti, haluaisin myös tuommosen!!
    Kivalta kuulostaa viikonloppunne, huomenna taas arkeen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliivipuu on kyllä niin kaunis ja pitkäaikainen haave. Toivottavasti pysyy meillä hengissä!
      Viikonloppu oli kyllä mukava ja sitä on edelleen mukava lasten kans muistella :)

      Poista
  6. Oliivipuu näyttää kauniilta, ja mukavankuuloinen viikonloppu ollut siellä :-)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan näköinen kyllä tuo oliivipuu tuossa pussukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliivipuuta tuohon pussukkaan ostaessa jo suunnittelinkin. Hieman kauan vaan keski puun saaminen :)

      Poista
  8. Ihana oliviipuu ja tuo pussukka sopii siihen täydellisesti. Kivalta kuulosti teidän reissunne, myöhästyneet äitienpäivä toivotukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina! Mukava kuulla, että näyttää sustakin kivalta! Tykkään tosi paljon!
      Reissu oli kyllä huippu!

      Poista
  9. Oih, se sopii uashmamaan täydellisesti <3

    VastaaPoista
  10. Kaunis pieni oliivipuu! Minäkin olen haaveillut puusta, mutta en ole vielä rohjennut hankkia, koska kaikki tuntuu toitottavan, että se on hankala hoidettava. Tsempiä puun hengissäpitämiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläs muuta sano, mua ihan pelottaa kuinka nopeaa tuo meillä kuolee. Toivon niin paljon, että kestää meidän menoa ja saisin nauttia tuosta pitkään! Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  11. Oi mäki haluisin elävän puun <3 Mistä noita saa?
    Nuo pussukat on myös ostoslistalla, kaikkia kokoja ois kiva saada <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ostettu Raisiosta Pirilän kukkatalosta, mutta Plantagenissa näin noita myös. Oli parinkympin luokkaan.
      Mullakin haavena saada pussukoita lisää, tykkään niin paljon!!!

      Poista
  12. Kaunis tuo oliivipuu ja jakaa iloa ympärilleen kauemmin, kuin leikkokukat - hyvin toivottu:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin kaunis ja todellakin pitäisi kestää kauemmin kuin leikkokukkien :) Toivottavasti meidän suhde kestää vielä pitkään <3

      Poista
  13. Ihanaakin ihanampi oliivipuu!! <3 Pussukka sopii aivan täydellisesti sen kaveriksi! Mä olen kans pitkään haaveillut oliivipuusta, mutta mä oon niin surkea kaikkien elävien kasvien kanssa, etten ole uskaltanut vielä sellaista ostaa.. Toivottavasti tästä sinun yksilöstä on pitkään iloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin <3 Pussukka suorastaan odotti oliivipuun saapumista, nyt on täydellinen yhdistelmä :)
      Toivottavasti tästä on vielä pitkään iloa, sitä todellakin toivon!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...