maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ihanat vieraat!


Saimme viikonloppuna ihania vieraita, kun beauty of life -blogin S tuli suloisen minin kanssa meille. Lapset tapasivat ensimmäistä kertaa ja pienen jännittämisen jälkeen meidän lapset olivat ainakin niin innoissaan uudesta kaverista. 


 Mentiin lauantaina viettämään kesäpäivää Seikkailupuistoon piknikin, puistoilun ja vesileikkien merkeissä. Suunnattiin myös tutustumaan uuteen kesäkuussa avattuun liikkennepuistoon. Puisto oli kyllä lasten mielestä ihan paras paikka ja hauskaa heillä näytti olevankin. 




Sunnuntaina kävimme uimassa hiekkakuopilla sekä piipahdettiin muutamalla pihakirppiksellä. Viikonloppu onnistui juuri niin kuin olimme suunnitelleet, rennosti, yhdessä lasten kanssa aikaa viettäen, höpötellen ja yhdessä kokkaillen.






Se on upea tunne kun tapaa ihmisen, jonka kanssa vaan juttu luistaa ja voi olla rauhassa oma itsensä.

Huomattiin myös olevamme todellisia bloggaajia, kamerat pysyivät enimmäkseen laukuissa :D

Kiitos vielä kerran te ihanat!


Kiitos myös edelliseen postaukseen kommentoineille! Mahtava oli kuulla myös teidän kokemuksia ja ajatuksia muuttopuuhista :)



Lämpöisiä päiviä kaikille!




15 kommenttia:

  1. Oi, ihanan kuuloinen päivä teillä on ollut. Meillä tältä kesältä vielä Seikkis kokonaan korkkaamatta, olin unohtanut tuon liikennepuistonkin. Tilanne täytyykin korjata pikimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä niin mukavaa. Seikkis on kyllä niin loistava puisto, ihan meidän suosikki paikka kesäisin! Tuo liikkenpuisto oli kyllä kiva, lapset tykkäs tosi paljon :)

      Poista
  2. Mukava paikka jutusteluun ja kesäiseen puuhailuun! Kivan tekemisen parissa pääsee sopivasti vauhtiin, ja aika kuluu kuin siivillä :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla että viikonloppu onnistui mukavasti ♡ ihania yhteisiä aikoja :-)

    Mukavaa tiistaita ♡

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihan mahtavalta♥ Tuollaiset päivät on niiiiiin parhaita:)!

    VastaaPoista
  5. Kyllä, täälläkin puhuttiin matkasta ja heti kun bussi lähti niin neiti sanoi "miks meiän piti lähteä näin aikaisin?" ;). Hihi. Mahtavia muistoja ja toivon edelleen, että Nipsu löytyy ja suhteellisen pienikokoisena ;). Hahaha.

    Juttua tosiaan riitti ja ois varmaan voinut vielä jutella pidempäänkin. En kyllä muista milloin oisin viimeksi valvonut aamu 4 asti :)!!

    Kiitos vielä koko perheelle. Sun lapset ovat ihania <3 <3. Terkkui myös isännälle kivoista jutusteluista :).

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hauskalta! Ja tuo liikennepuisto näyttää tosi söpöltä :) Tuollaiset kesäiset viikonloput ovat todellisia piristysruiskeita!

    VastaaPoista
  7. Ihanan kuuloinen päivä ja kivoja kuvia! Liikennepuisto näyttää tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  8. Ihana kuva tuo viimeinen, erityisesti! Liikennepuisto on meilläkin vielä kohdelistalla :)

    VastaaPoista
  9. Ihanalta kuulostaa ja vau mikä liikennepuisto!

    VastaaPoista
  10. Ihanalta kuulostaa :) On tämä blogimaailma sitten ihmeellinen kun sitä kautta löytää ihania ihmisiä elämään!

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...