sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Leppoisa isänpäivä


Ohoh, huomaamatta lipsahti vähän liian pitkä aika viime postauksesta. Tarkoituksena ei ollut pitää mitään taukoa, mutta viikko oli sen verran kiireinen, että tauko tuli hieman huomaamatta. Keskiviikkona miehen vanhemmat tulivat meille kyläilemään viikoksi. Tänään vietettiinkin isänpäivää isommalla porukalla. 


 



Isänpäivän parasta antia oli lasten tekemät lahjat. Niitä esiteltiin innoissaan isille sekä papalle ja oltiin selkeästi ylpeitä omista teoksista. Meidän perheen isänpäivään perinteisesti kuuluu ruoan laittaminen ja sen nauttiminen pidemmän kaavan kautta. Silloin vietetään yhteistä aikaa ruokapöydän äärellä. Tärkeintä ei ole miltä kattaus näyttää tai miten ruoka on aseteltu, kunhan se maistuu hyvältä ja sitä syödään rauhassa perheen kesken. Höpötellään niitä näitä ja vietetään yhteistä mukavaa päivää. Päivä oli jälleen kerran selkeästi meidän perheen isille, kuten varmasti myös muillekin isille, erittäin tärkeä.


Onnea siis kaikille isille <3

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää ihanalta! Ihanat ja tunnelmalliset kuvat!
    Blogissani on kylpylälahjakortti- arvonta! Tervetuloa osallistumaan!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Juuri tuollainen rento isäinpäivä, on paras.
    Kauniita kuvia olet ottanut.
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, ilman turhia paineita. Rakkaiden kesken <3
      Kiitos! Ihanaa alkavaa viikkoa.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...