keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Disney Animator -nuken uudet vaatteet


Sunnuntaina käytiin ystäväni ja meidän neitien kanssa elokuvissa katsomassa Helinä-keiju ja merirosvokeiju. Elokuva oli hyvä, eikä mielestäni hävinnyt yhtään aiemmille elokuville. Meidän neiti otti mukaan joululahjaksi saamansa Disney Animator -nuken, Helinä-keijun. Molemmat meillä olevat Animator -nuket ovat olleet viime aikoina kovasti leikeissä mukana ja olen kuullut jo useamman kerran toiveen, että Helinälle ja Bellelle pitäisi saada uusia vaatteita. Viimein sain aikaiseksi tehdä Helinälle mekon ja samalla innostuin virkkaamaan sille myös tossut. 


Ohjeen nappasin Facebookin Disney Animator -nukenvaatteet sivustolta (kiitos HoO vinkistä). Tein ohjeeseen hieman omia muutoksia. 


Tossujen ohjeen bongasin samalta sivulta. Olin jo tekemässä oman ohjeen mukaan tossuja, mutta päätin kokeilla siellä olleen ohjeen mukaan, jotta saisin kerralla sopivat tossut. Päälle laitoin vielä pienet sydämet, joiden ohjeen saat täältä.


 Valkoinen lanka on Novitan kaste ja vaaleanpunainen Blend Bamboo. Virkkasin koukulla 3, olisin kyllä valinnut koukuksi 2,5, mutta sitä en tähän hätään kotoa löytänyt.


Sopivasti isomummin kutoma huivi sopii myös asuun.


Tässä vielä Helinä-keiju alkuperäisessä asussaan.


Nyt alan lasten kanssa leipomaan hieman laskiaispullia. Mukava tapa viettää vapaapäivää :)

Illempana suunnataan taas tapaamaan meidän "mammaporukkaa" <3


Ihanaa keskiviikkoa!




35 kommenttia:

  1. Kaunis asu, voisin haluta meidän kuopukselle samanlaisen :) siis ihmiskokoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiskoossa tuo olis kyllä tosi kaunis :) Sen tekemiseen menis mulla ainakin niin kauan, että neiti ehtis kasvaa siitä ulos :) Pienelle vauvalle tuo kyllä onnistuiskin :)

      Poista
  2. Aivan ihana tuo sinun tekemä asu!!! ❤ Ja nuo tossut on ihan piste iin päälle, suloiset ❤ Kivaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän innostuin... nyt tekee niin mieli aloittaa uutta mekkoa :) Ihanaa keskiviikkoa!!!

      Poista
  3. Wautsi, oot taitava! <3
    Kirjotan sulle heti ku ehdin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Tuota oli niin kiva virkata ja valmistui suht nopeaa :)

      Poista
  4. Niiiiin ihana!!! Sä oot taitava! Voi kunpa itsekin osaisin virkkailla meidän prinsessanukeille tuollaisia♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä niin hurahtanut virkkaamiseen, vään tämä kirjoittelukin välillä kärsii kun ei malta koukkua kädestä laskea :)

      Jos vaikka ehtisin sullekin jotain pientä tehdä :)

      Poista
  5. Kivat vaatteet! Pitää tsekata noiden tossujen ohje, kun itsekin ko. ryhmään kuulun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ohje oli kyllä superhelppo! Nyt tekee mieli kokeilla myös omaa ohjetta :)

      Poista
  6. Ihana asu ja söpö tuo Helinäkeiju-nukke! <3 Upeaa jälkeä olet tehnyt.
    Nyt tuli kyllä sellainen into, että uskaltautuisikohan itsekin virkkaamaan..ainakin jotain pientä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin innostut ja jos on kysyttävää niin minä ainakin voin aina yrittää neuvoa :)
      Kuvia vaan täällä harmittelen (jälleen kerran). Uusi kamera on niin mulla jo kiikarissa :)

      Poista
  7. Voi kuinka ihania vaatteita nukella onkaan ♥ Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ näitä on ihan pakko tehdä lisää :) Mukavaa torstaita!!!

      Poista
  8. Oihhh, kuinka söpöö <3.

    VastaaPoista
  9. Oi miten ihania minivaatteita. Niin söpöt nuo tossut, en kestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun saan tehdä neidille noita ♥ saa luvan kanssa söpistellä.

      Poista
  10. Wautsi, tosi ihanat vaatteet! :-) Ja värit <3 tottakai! :-) Aivan super suloiset :-)

    Mukavaa päivää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoista ja vaaleanpunaista tietty :) ei tarvinnut värejä paljoa kysellä :)

      Mukavaa torstaita!

      Poista
  11. Voi että kun suloiset!! <3 Multa ei tuollainen sorminäppäryys onnistuis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan ♥ aloittaa pienestä ja siitä sitten hieman isompiin juttuihin :)

      Poista
  12. Nuo on niin ihania nukkeja, että oikein harmittaa että meidän tytöt ei enää nukeista välitä. Ja ihanat vaatteet olet virkannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän neiti on vasta nyt innostunut nukeista. Ei niitä ole juurikaan aiemmin hoidettu. Nuo nuket tuntuu olevan myös äitien mieleen :)

      Poista
  13. Voi miten söpöt! Helinä-keijusta vielä meillä haaveillaan. Josko pääsiäispupu sitten toisi? :D Tossuja on muutamat virkattu täälläkin. Melkein pitäisi tehdä taas uusi postaus nukkejen uusista muistakin vaatteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä haaveillaan taas Tähkäpäästä. Tein heti perään toisenlaiset tossut, ne tulee niin nopeaa :) tee ihmeessä uusi postaus!

      Poista
  14. Voi että, taitava olet. Paljon ihanempia juttuja kuin meidän neidille tullut Monster High villitys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli Monster High villitys yhdessä välissä mut se oli kyllä tosi lyhyt. Ne ei oo niitä näteimpiä leluja :)

      Poista
  15. Kauniin asun olet virkannut! <3
    Nyt tuli luettua blogistasi tämän vuoden kaikki postaukset. Oon taas kärryissä mukana :)
    Kivaa päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ kiva kun ehdit tänne lueskelemaan :) mullakin tulee välillä taukoja ja sitten pitää ahmia kaikki kerrallaan :) mukavaa viikonloppua!

      Poista
  16. Vallan ihanat nukenvaatteet! Varo vaan, ettei lähde mopo karkaamaan noiden nukenvaatteiden kanssa, niitä kun on niin kiva tehdä ja melko nopeatakin ;) Itse en ole kyllä virkkamalla tehnyt, mutta itse ainakin innostuisin muutama vuosi sitten vähän liiankin kanssa niitä ompelemaan nukeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo mopo on vähän lähtenyt jo karkaamaan, vähäb jarruja oon välillä painanut mut jos nyt muutamat asut tekis alkuun. Ompeleminen on varmaan vielä edessä, kivoja ohjeita oon jo löytänyt ja päässäkin on kivoja ideoita :)

      Poista
  17. Vau! Aivan ihanan mekon ja tossut olet virkannut! :) Minullakin on varmaan nuo mekon virkkailut nukeille jossain vaiheessa edessä, kun tyttö tuosta kasvaa ja rupeaa nukeilla kunnolla leikkimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Uskon, että sulla on niin nuo virkkaukset vielä edessä jos yhtään teitä tunnen :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...