Viikonloppu meni leppoisasti kotosalla. Ehdin hieman maalailla, raivata pihaa ja järjestellä paikkoja, mutta käydä myös talkoilemassa pojan jalkapallojoukkueen hyväksi. Viikonloppu on siis ollut osaltaan työntäyteinen, mutta myös leppoisa.
Uuteen kotiin muutto on ollut kaiken kaikkiaan jännää aikaa, remontoimisesta puhumattakaan. Uuden kodin myötä ei saa pelkästään uutta taloa, pihaa, asuinaluetta, saa myös uudet naapurit. Aina ei kuule ihania tarinoita naapureista, joten olen hyvin onnellinen siitä, että meillä on ollut aina todella hyvä tuuri naapureiden suhteen. Ja tällä kertaa emme ole joutuneet pettymään. Erityisesti yksi perhe on ylitse muiden, nimittäin vanha koulukaverini perheensä kanssa asuu meidän naapurissa. Lapset ovat olleet todella onnellisia uusista kavereista, joten uskon meidän talojen välille syntyvän vielä pysyvä "polku".
Tänään ihana ystäväni oli paistanut lapsille vohveleita ja ne kiikutettiin meille herkuteltaviksi. Ilokseni pari vohvelia jäi meille aikuisille, joten ne herkuteltiin hieman juhlavammin uusista astioista. Ostin meille Marimekon alesta kaksi uutta kuppia ja yhden lautasen. Jotenkin olen ihastunut Siirtolapuutarha-astioihin ja nyt en voinut enää vastustella kiusausta. Ovathan nuo vain kauniita.
Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu.