torstai 26. kesäkuuta 2014

Magia Graphics


Täällä taas! 
Sunnuntaina ukkonen jyrähteli meillä päin ihan kunnolla, vieden mennessään meidän nettiyhteyden. Me tultiin kotiin vasta iltapäivällä ja huomattiin, ettei netti toimi, eikä kännyköissä ole kuuluvuutta. Kännykän kuuluvuus on edelleen aika onneton, mutta onneksi saatiin netti vihdoin toimimaan. Alkoi olla jo ikävä blogin äärelle :)

Kerroinkin tavanneeni muita bloggaajia Turun alueen blogitapaamisessa juuri ennen meidän Turkin matkaa. Itse ehdin tapaamisessa vain piipahtaa, koska lentomme lähti samaisena iltana. Onneksi kuitenkin menin moikkaamaan Sisustuksen G.:n tiloihin upeaa joukkoa rohkeita yrittäjiä sekä muita bloggaajia. Ajattelin, että tunnistan vain muutaman muun bloggaajan, mutta paikallahan olikin minulle muutama ennestään tuttu nainen. Yksi heistä oli Magia Graphicsin Milla. 


Millan yritys Magia Graphics tekee persoonallisia, räätälöitynä printtejä jokaiselle asiakkaalle, täysin omien toiveiden mukaisesti. Idea on mielestäni loistava ja yllätyin Millan olevan printtien takana. MG on saanut alkunsa ihan sattuman kautta, sillä Milla teki alkuun julisteita ihan vain itselleen, jonka jälkeen ystävät ja tuttavat alkoivat tilaamaan omien toiveiden mukaisia julisteita itselleen sekä lahjaksi. Nyt Milla on lanseerannut ihan oman malliston, josta löytyy hienoja printtejä.


Ennen lähtöäni sain matkaani goodiebagin, josta löysin näitä kuvissa näkyviä ihania kortteja.




Goodiebagin lisäksi sain kivan julisteen, jonka laitoin samantien kehyksiin. Juliste kun sai jo ennen kotiin pääsyä muutaman rypyn itseensä, koska meidän pienin muru pääsi antamaan julisteelle hieman omaa hellää kosketustaan :)




Magia Graphics on kyllä tutustumisen arvoinen. Mg:n sivuilta löytyy upeita ideoita räätälöityihin julisteisiin. Suosittelen kurkkimaan niitä, jos haluaa antaa vaikka ystävälle lahjaksi jotain persoonallista. Itse ajattelin kyllä hyödyntää palvelua myöhemmin lahjahankinnoissa.

Jos muuten joku kaipaa tällä suunnalla sisustussuunnittelijoiden apua, niin Sisustuksen G.:n Jaanalla ja Ninalla on varmasti ammattitaitoa löytää sisustusratkaisut jokaiselle. Me ollaankin Jaanan kanssa tavattu useaan otteeseen mieheni työn tiimoilta ja oli kiva nähdä naisen oma yritys. Toivottavasti ensi kerralla ehtisin olemaan mukana kunnolla ja pääsisi juttelemaan kaikkien kanssa. Kuitenkin blogitapaamisesta tärkeimpänä jäi käteen tietenkin toisten bloggaajien näkeminen. Meille perustettiin jo omat FB-sivut, joiden kautta pystytään paremmin pitämään jatkossa yhteyttä. Tiedossa on jo nyt muutama kiva tapaaminen. Yhteen niistä pääsee myös lukijat osallistumaan! Kerron siitä lähemmin lisää :) 


Laura

21 kommenttia:

  1. Olen myös ihastellut nuita printtejä :-) ne on niin omaan makuun :-) valtavan hienoja :-)

    Tuo taulu on mitä loistavin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin MG:n printit on niin hienoja ja mukava kun on mahdollista teettää omien tarpeiden mukainen printti vaikka lahjaksi!

      Poista
  2. Kivoja printtejä, kiitos vinkistä :-) Ja kivalta näyttää nuo tuunatut kukkamaljakot edelleen! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos muutkin näistä innostuu :) Itse tykkään kyllä kovasti! Kukkamaljakot ovat kyllä kivat ja niitä olis kiva tehdä lisää pihalle :)

      Poista
  3. Nämä Millan printit ovat kyllä upeita! Printtifani kun olen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tunnustaudun printtifaniksi :) Niitä tulee nyt ripoteltua ympäri kotia :D Kiitos kuvakommentista :) Harmillisesti blogger tekee kuvista nyt pixelimössöä. Ei ne tuollaisia ollut vielä koneella, en tiedä missä vika :/

      Poista
  4. Onpas kivoja nuo printit. Olen meillekin etsiskellyt jotain, täytyy käydä kurkkaamassa tarkemmin.
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kurkaamassa, suosittelen. Millalla on tosi paljon silmää ja saa varmasti tehtyä just sellasen minkä haluat :)
      Kiitos kaunis kuvakommentista <3

      Poista
  5. Kivat printit! En olekaan ennen kuullut tuosta yrityksestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kurkkimaan mitä kaikkea Milla voi tehdä. Ihania ideoita!

      Poista
  6. Onpas hauskoja printtejä :)

    VastaaPoista
  7. Nämä ovat uusia tuttavuuksia minulle! Tosi kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä kurkkaamassa, siellä on kivoja ideoita :)

      Poista
  8. Tuo tekstitaulun teksti on jotenkin niin ihanan positiivinen :) ♥

    VastaaPoista
  9. Todella kivoja printtejä, kävis meillekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käviskin! Tuolla oli kyllä kivoja juttuja :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...