sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Pehmeät suklaakeksit


Meillä teki lasten kanssa kovasti mieli jotain makeaa ja päätettiin leipoa keksejä. Ja pikaisella kaappiin kurkkauksella löysin sieltä yhden suklaapatukan. Käytin kekseihin Cloettan Chocowoffel Crispy -suklaata sekä kaurahiutaleita. Ja täytyy kyllä myöntää, että näistä tuli hyviä ja just ihanan pehmeitä.




Keksien perusohjeen nappasin Kinuskikissan sivuilta. Laitan ohjeen vielä tännekin, jos vaikka joku innostuu tätä versiota kokeilemaan.

250 g margariinia
5½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
1 Cloettan chocowoffel crispy
1 dl kaurahiutaleita

Sulata margariini kattilassa. Yhdistä keskenään vehnäjauho, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Sekoita sokerit hieman jäähtyneeseen sulaan margariiniin. Lisää joukkoon munat koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon jauheseos, rouhittu suklaa ja kaurahiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi. Tee taikinasta lihapullan kokoisia palloja ja paina niitä hieman kasaan. Laita pellille reiluin välein, koska keksit leviävät uunissa. 

Paista 175 asteessa, n. 10 min. Paista vain sen verran, että taikina on juuri kypsynyt. Näin keksit jäävät pehmeiksi.

Ja ei muuta kuin herkuttelemaan :)

Kuvissa olevat suklaat sain keväällä Indiedays Inspiration päivän yhteydessä Cloettalta ja nappasin sillon niistä kuvan. Kiitos Cloetta ihanista suklaista!


Suklaista sunnuntaita teillekin :)


20 kommenttia:

  1. Suklainen sunnuntai kuulostaa niin hyvälle! :-) Kelpaa! :-)

    Resepti tuntuu oikein hyvältä ja näyttää maukkaalta! :-) Sadepäivän oivaa herkuttelua!

    Iloa sunnuntaihin sinullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Kyllä nämä keksit katosivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin :D Sadepäivä tosiaankin on ollut ja tosi paljon viileämpi kuin eilen. Eilen kun oli niin ihanan lämmin päivä!

      Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Nams, keksit ovat niin hyviä. Mä kuolailen täällä kuvia, kun en saa itse syödä herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh... Itsetehdyt keksit on niin hyviä, toisaalta aika pahojakin kun ne pitää herkutella aina heti... ja kaikki :D

      Poista
  3. Nam, aivan ihania keksejä, näyttävät ja kuulostavat herkullisilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä hyviä, pakko oli kokeilla mitä noista tulee ja hyviä tuli :)

      Poista
  4. Aina kun mainitaan suklaa ei voi olla muuta kuin hyvää. Pitäis itekin jossain vaiheessa saada aikaiseksi leipoa keksejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tätä voi soveltaa niin monella eri suklaalla niin kuin Kinuskikissakin oli tehnyt. Helppoa ja nopeaa, ehkä liiankin :D

      Poista
  5. Tällaiset pehmeät suklaakeksit ovat kyllä parhaita, kiitos kovasti reseptistä näitä kokeilen kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja suklaahan voi olla mitä vain kaapista löytyy :)

      Poista
  6. Keksit on niin hyviä! Ne tahtoo tulla syödyksi melkein kerralla, eli teen puolikkaan annoksen, niin pysyy paremmin kohtuudessa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä kannattaa :) Me ainakin hotkittiin niitä ja eihän keksit aina mitään kevyimpiä ole :D

      Poista
  7. Moikka, tulin vain huikkaamaan, että onnetar suosi :) Käyhän kurkkaamassa ja laita meiliä!

    p.s. just nyt maistuis kyllä tuollainen keksi, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mitä??? Just olin tulossa blogiisi kurkkimaan kännykällä, mutta netti ei siinä toiminutkaan! JEEE!

      Poista
  8. Olisipa herkullinen resepti. Josko 5 viikon kuluttua leipoisin, kun loppuu tämä Superdieetti Extra :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superdietin jälkeen voi olla kyllä aika kova makean nälkä. Nostan sulle niin hattua, että pystyt tuollaisiin!

      Poista
  9. Minäkin olen löytänyt monta hyvää reseptiä Kinuskikissan blogista. Näyttää herkulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytää kyllä usein hyviä reseptejä :)

      Poista
  10. Mmmm nam! Herkuilta vaikuttaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ovat kyllä herkkuja, varo niihin jää koukkuun jos innostut leipomaan :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...