tiistai 10. tammikuuta 2017

Tiipii


Mistä se joulupukki tiesi?

Kyllä, meidän pienin on saanut vihdoin toivomansa majan. Huoneessa oleva tapetti hieman ohjasi majan valinnassa, koska mikä muukaan tiipii-tapetin kaveriksi kävisi kuin itse tiipii-teltta. 



Poju on onnessaan kuljettanut telttaan lelujansa, toivonut saavansa nukkua yön teltassa, piilottanut mummin sinne ja toivonut sen pysyvän siellä pidempään. Teltta on siis todettu mainioksi paikaksi leikkiä ja oleilla. Mikä sen parempaa.


Samalla siirsin huoneen nurkassa olleet kaksi Muuramen kakkosta vierekkäin. Näin tilaan saatiin paljon toimivampi järjestys. Lipastot kaipaavat alleen sokkeleita, mutta eiköhän nekin jossain vaiheessa löydy. Ja jos ei löydy, ne voi tehdä itsekin. 



Pojan huone on suhteellisen pieni, joten olin suunnitellut myyväni pienen pöydän ja siihen kuuluvat tuolit teltan saapuessa. Poika ei ollut asiasta kuitenkaan enää samaa mieltä, vaikka tästä oltiin jo aikaisemmin sovittu. Pöytä tuolineen sai siis jäädä, vaikka tiukkaa tekeekin mahduttaa kaikki samaan tilaan.

12 kommenttia:

  1. Nämä tiipit ovat kyllä kivoja lastenhuoneeseen. Tuonnehan voi ittekki mennä piiloon nukkuun päikkärit kun laittaa itsensä sikiö asentoon. Meinaako mummi alkaa komentaan, heh kun mummi saa jäädä tiipiin :) :) :) Kveri osti mustan tiipin pojan huoneesen ja sekin oli tosi kiva muuten vaaleassa huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiipiit ovat kyllä niin mukavia ja miellyttävät äidinkin silmää :) Mummi ei ole komentajatyyppiä, enemmänkin niin mukava, että sen voi huoletta pitää teltassa leikkikaverina pidempäänkin (asuvat harmillisen kaukana). Mustana tiipii olisi myös kyllä tosi ihana, voisin hyvin ottaa sellaisenkin meille :D

      Poista
  2. Oi, tämä tiipii on ollut meidän tyttärenkin toivelistalla, mutta ihan vielä ei joulupukki tuonut sitä :D Pitänee kanssa vähän raivata tilaa ja miettiä, josko tässä keväällä sitten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos keväällä siten teillekin tulisi tällainen mukava teltta. Voin kyllä suositella! Lapset tykkää ja äiti myös ;)

      Poista
  3. Onpa ihana valtakunta ja tiipii kruunaa kokonaisuuden <3 Täällä samat pohdinnat pienen pöydän ja tuolien suhteen, mutta saa nähdä mitä huoneen asukas on mieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Meillä olisi jo tuoleille ja pöydälle ostaja, vielä kun saisi pojat luopumaan niisä. Aiemmin kukaan ei enää käyttänyt niitä ja nyt ne ovatkin olleet käytössä. Parempi siis siirtää myyntiaikeita.

      Poista
  4. Voi miten ihana maja! Täytyykin vinkata tyttärelle, et tuollainen olisi ihana, kun poju kasvaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne <3 Vinkkaa ihmeessä, tuo on tosi kiva, kaunis ja vaikuttaa kestävältä! (meillä oli sellainen värillinen talo jossain vaiheessa, mutta se ei kestänyt lasten leikeissä, eikä se järin nättikään ollut...)

      Poista
  5. Kiva tiipii. Tuonne onkin kiva mennä lukemaan satuja tai muuten leikkimään. Hyvää alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla me ollaan jo useamman kerran luettu satuja ja poju suunnittelee nyt nukkuvansa päikyt siellä :)

      Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  6. Ihana lastenhuone, kyllä kelpaa nyt telttailla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Poju ainakin tuntuu tykkäävän.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...