sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Valoilmiö keittiössä


Tänä viikonloppuna aurinko ilahdutti meitä ja koti oikein kylpi valossa pitkän pimeän jakson jälkeen. Täytyy myöntää, että kyllä tuota paistetta on vain kaivannutkin. Vihdoin pitkä pimeä kausi näyttää olevan ohitse. Onhan päivä jo jonkin aikaa ehtinyt pidentyä, mutta aurinkoisia päiviä on ollut vielä kovin vähän.




Oli ihanaa istahtaa hetkeksi kahville kaiken kiireen keskellä, lukea rauhassa lehteä ja etsi inspiraatiota. Harvinainen hetki tänä viikonloppuna. Viikonloppu oli nimittäin täynnä ohjelmaa. Saimme vielä lauantaina pienen yövieraan, jonka kanssa lapset viettivät päivän päätteeksi leffaillan. 




Remonttikin otti pienen askeleen valmiimpaan suuntaan. Se jos mikä on todella hyvä juttu. Selkeästi valo tekee ihmeitä ja antaa aivan erilaista puhtia toimia kotona. Pimeä kausi oli selkeästi aikaa, jolloin halusi enemmän käpertyä viltin alle ja nauttia oleskelusta kynttilänvalossa. Nyt taas suunnitellaan innokkaana uusia projekteja ja etsitään kivoja ideoita niiden toteuttamiseen.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

13 kommenttia:

  1. Teidän keittiö on upea.

    VastaaPoista
  2. Ihanan raikasta ja valoisaa teillä ja tuo lattia <3 Kauniilta näyttää! Ja mukavaa, että remppausinto on taas löytynyt! :)

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Nautin niin paljon tuosta lisääntyvästä valosta ja erityisesti auringonpaisteesta.
      Lattia on muuten ollut todella ihana ja helppohoitoinen. Puulattia on kyllä <3 Ja valkoisen koiran kanssa päätös maalata oli oikea.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihanan näköistä kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  4. Kaunis keittiönne oikein kylpee valossa. Ihanaa! Kohta on kevät ja tämä pimeäaika taas hetkeksi selätetty!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiö on kyllä viimeisen viikon aikana useampana päivänä kylpenyt valossa, ihanaa! Kyllä kevät sieltä tulee <3 Olen itsekin niin paljon piristynyt valon lisääntymisestä.Energiaa löytyy aivan eri tavalla kuin vielä kuukausi sitten.

      Leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  5. Kyllä onkin ihanan valoisaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Valo on kyllä niin ihana ilmiä (sanoin varmaan ihan jokaisessa lauseessa, ellen jopa kaksikin kertaa :D)

      Poista
  6. Raikkaan kaunista <3 Ja aurinko...ah, niin virkistävä valoilmiö !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä aurinko on vain juuri se mitä olen pitkään jo kaivannut <3

      Poista
  7. Kuinka leveä saarekkeenne on? Meillä on 180 cm ja Aallon tuolia, mietin menisikö neljästi vai tuleeko ahdasta istua. Lapset tosin lähinnä niitä vain käyttävät. En tykkää liian ahtaastakaan.

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...