lauantai 1. helmikuuta 2014

Vain sun ♥


Sinä yllätit minut, sinä polvistuit ja minä itkin. Olin onnellinen.

Kuusi vuotta sitten tuli päivä jolloin sanoimme toisillemme tahdon. Olin vielä onnellisempi. Ympärillä oli vain ihan läheisimmät, emme olleet kertoneet asiasta muille. Salaisuus paljastettiin ja päätettiin viettää kunnon häät ystävien ja sukulaisten kanssa myöhemmin.

Häät olivat täydelliset, paljon rakkaita ihmisiä ympärillä, paljon ihania muistoja ♥


Sinäkin urhoollisesti, hymyssä suin, kipsatun jalan kanssa päivän kuljit. Annoin mielessäni sinulle mitallin.


Yhdessä ollaan koettu paljon, enkä voisi olla onnellisempi!


Mä oon vain sun vielä monta kasteista aamua, 
monta tuulista iltaa

-Juha Tapio-


On meidän hääpäivä ♥
Tasan kuusi vuotta sitten menimme naimisiin ja tällä onnellisella tiellä olemme vieläkin. Matkalla on perhe kasvanut ja kodit vaihtuneet. Välillä jopa maat. Yhtään päivää en vaihtaisi.

Olen onnellinen ♥



67 kommenttia:

  1. Ihanaista hääpäivää teille <3 Meillä vietetään ekaa hääpäivää ens viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♥ Ensimmäinen hääpäivä on erityinen, muistan meidän ekan hääpäivän tosi hyvin. Nauttikaa silloin toisistanne ♥ Mukava kuulla muutenkin, että löytyy muitakin helmikuussa naimisiin menneitä.

      Poista
  2. Ihanaa hääpäivää teille!! Suloinen postaus!!

    VastaaPoista
  3. Suloinen postaus!!ihanaa hääpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin tullut useamman kerran :) huomaatko.... olen edistynyt omissa kuvissa :D :D

      Poista
  4. Ja kuinka kauniit kuvat.Olet niin suloinen ja pieni miehesi rinnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin sopiva kainalokeppi :D :D en tunnusta olevani lyhyt... vaan mieheni on pitkä ;)

      Poista
  5. Oikein ihanaa hääpäivää ♡ kaunis postaus, herkistytti ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Seija ♥ jotenkin hurjaa kuinka aika on mennyt nopeaa...

      Poista
  6. Ihana, kaunis postaus! Hyvää hääpäivää! ♥

    VastaaPoista
  7. Onnellista hääpäivää! <3 Ihania kuvia. Kaunis puku sinulla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♡ Olihan se ihana pukea tuo puku ylleen. Harmi että sitä käyttää vain päivän.

      Poista
  8. Niin kauniita kuvia ♥
    Ihanaa hääpäivää ♥!

    VastaaPoista
  9. Onnea onnea onnea! <3 Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  10. Oi, miten suloinen postaus♥♥♥ Ihanaa hääpäivää!

    VastaaPoista
  11. Onnellista hääpäivää teille <3

    VastaaPoista
  12. Kaunis postaus♡ Onnellisia päiviä, rakkautta ja iloa toivon teille♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♡ tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ♡

      Poista
  13. Ihanaa hääpäivää teille ♥
    :)

    VastaaPoista
  14. Hyvää hääpäivää sekä paljon onnen ja rakkauden täyteisiä päiviä teille ihanat <3

    VastaaPoista
  15. Onnellinen postaus <3 hyvää hääpäivää. Me ollaankin just tänään häissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ häät ovat aina tosi ihania. Niihin on aina kunnia olla kutsuttu :)

      Poista
  16. Onnellista hääpäivää <3

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia! Oikein hyvää hääpäivää! :)

    VastaaPoista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos KAtja <3 Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)

      Poista
  19. Suloista hääpäivää teille>3 ja onnen hetkiä vielä sylikaupalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!!! Päivä oli ihana ja toivottavasti niitä tulee jatkossakin paljon :)

      Poista
  20. Ihanaa hääpäivää. ♥

    VastaaPoista
  21. Upea pari olette olleet silloin ja varmaan nytkin. Ikimuistoista ihanaa hääpäivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me varmaan hurjasti tuosta olla muututtu kuin että ikää tietty tullut ja se taitaa kyllä meistä jo näkyä :D Kiitos kiitos<3

      Poista
  22. Voi ku liikuttava postaus! <3 Onnea teille!! Meillä onkin hääpäivä peräkkäisinä päivinä (meillä eilen) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla :) Tuhannesti onnea Heli teille myös!!! Mukavaa kuulla, että muillakin on helmikuussa hääpäivä!

      Poista
    2. Tuhannet kiitokset! <3 Meille oli selvää et haluttiin talvihäät :)

      Poista
  23. Suuret suuret onnittelut, aivan mahtavaa <3

    VastaaPoista
  24. Oi ihanuus!!!! ♥ Mä ihan herkistelen, niin ihanasti kirjoitat!!! Iloa, onnea ja rakkautta tähän ja tuleviin päiviin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla ♥ Lyhyesti meidän ehkä erikoisemmasta tavasta juhlia häitä :)
      Kiitos paljon, toivottavasti onni jatkuu myös samanlaisena jatkossakin.

      Poista
  25. Oi, teillä on ollut hääpäivä! Onnea! <3

    ....Ette vissiin menneet naimisiin Suomessa vai oliko kovin lumeton helmikuu ja kovin kestävä morsian? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ♥ Me mentiin naimisiin Suomessa ja itseasiassa ihan pohjoisessa, mutta me tehtiin vähän erilailla asiat kuin normaalisti. Maistraatissa meidät vihittiin 1.2. ihan perheen kesken ja siitä ilmoitettiin ystäville ja sukulaisille vasta sen jälkeen. Oikeat kirkkohäät pidettiin siitä puolitoista vuotta myöhemmin heinäkuussa. Eli periaatteessa meillä on kaksi hääpäivää, mutta me juhlistetallaan vain 1.2. Tämä oli meille erittäin hyvä järjestely kaikin puolin. Yllättävän moni ystävistämme on tehnyt saman sen jälkeen :)

      Poista
  26. Ooh, onnittelut kuudesta aviovuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) hurjaa vauhtia aika menee...

      Poista
  27. Bloggeri hävittää johonkin blogien päivityksiä. Tämäkin oli mennyt multa ihan ohi, mutta onnea näin jälkikäteen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kommentti oli mennyt multa ihan ohi. Kiitos myös näin jälkikäteen :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...