maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lämpöä kaivaten


Nyt ollaan taas kotona. Koko viime yö matkustettiin ja täytyy myöntää, että ollaan kyllä tosi väsyneitä. Lentokapteeni ilmoitti aamulla lämpötilaksi Helsingissä +9 astetta, mutta onneksi lämpötila on siitä päivän aikana noussut ja aurinkokin paistanut. Ainakin täällä meillä päin. Sain ikävästi flunssan pari päivää sitten, eikä tämä Suomen kylmyys taida asiaa yhtään helpottaa. Ystäväni ilmoitti juuri, että niillä on satanut tänään pohjoisessa lunta ja rakeita. Hyrr! Tässä itsekkin hytistessä ajattelin palata näihin lämpöisiin kuviin. 

Me käytiin kahtenä päivänä ajelemassa Dim-joelle, jossa vietettiin aikaa niin meidän ystäväperheen kanssa kuin lopussa ihan meidän perheen kesken. Joella on monen monta ravintolaa rakennettu ihan joen päälle. 






Konaklin rannalla on tämä upea ravintola, jonka luota pääsee sinne rantapoukamaan mistä kerroin aiemmassa postauksessa (klik).










Ostoksilla ollessa lapset saivat pitää kädellään näitä suloisia kilppareita. Aika vekkuleita tällaiset pienet kaverit.




Käytiin me myös läheisessä puistossa eväsretkellä tai paremminkin iltapalapiknillä. Lapset leikki puistossa ja söivät samalla eväsleivät ja joivat mehua.


Sain toiveen kertoa vähän Alanyasta ja siitä mitä siellä kannattaa käydä katsomassa. Kävimme samaisessa paikassa myös viime vuonna, joten voin näppärästi laittaa tähän viime vuoden postaukset, joissa kerron erilaisista nähtävyyksistä tai näkemisen arvoisista paikoista.


Vuodessa on ehtinyt blogi hieman muuttua kuvien suhteen ja lapset ovat kasvaneet. Paikat ovat kuitenkin hyvin samat ja näyttää lapsillakin olevan edelleen samoja kesävaatteita käytössä.

Me lähdetään nyt anoppilaan pieniin juhannusjuhliin ja huomenna suuntaankin aamulla töihin. 


Toivotan kaikille hieman lämpöisempiä päiviä!





26 kommenttia:

  1. Aurinkoisia lomakuvia! Matkoja on mukava muistella jälkikäteen, kun kuvia nappailee eri tilanteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mia <3 Kuvia pitää kyllä aina ottaa paljon matkalla, jotta matkalle voi palata takasin kotona :)

      Poista
  2. Ihana katsella tuollaisia kuvia, joista tuntee sen lämmön...täällä sitä ei ole..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit :) Kaipaan kyllä niin paljon lämpöön ja tietty onhan se lomakin kiva <3

      Poista
  3. Ihania aurinkokuvia, meillä täällä Ylitorniolla satoi aamulla rakeita ja on tosi kylmää!!!
    Toivottavasti pian lämpiäis:)
    Koitahan selvitä flunssasta, pysy viltin alla ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakeita on täälläkin tullut ja luvattoman usein :( ei oo yhtään kiva! Toivottavasti ne amerikkalaisten ennusteet lämpimästä heinä- elo- ja syyskuusta pitää paikkaansa! Lämpö olis kyllä niin tervetullutta. Flunssa on taltutettu, kiitos :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja ihania kilppareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Nuo kilpparit oli kyllä niin ihania.

      Poista
  5. Ihanan lämpöisiä kuvia! Se korostuu ehkä nyt kun täällä on ollut aika viileää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, korostuu nyt kyllä vielä enemmän. Toivottavasti täälläkin lämpenee ja saadaan nauttia ihanasta Suomen kesästä <3

      Poista
  6. Raikkaat kuvat saa matkakuumeen nousee entisestään :-) teillä näyttää olleen ehdottoman ihana reissu ja ihania kokemuksia ja paikkoja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä ihana loma, ihanassa seurassa. Matkoja on niin ihana myöhemminkin muistella. Toivottavasti pääsee pian taas uudelleen. Rakastan matkustelua ja sinne taitaa meidän säästöt aina mennäkin...

      Poista
  7. Ihania kuvia. Minä niin tahdon tuonne ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Toivottavasti pääset kaverisi kanssa matkalle <3

      Poista
  8. Ihania kesä kuvia, voi kunpa täälläkin olisi kesä.. Mukavaa että reissunne oli onnistunut! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 Toivottavasti kesä palaa ja saadaan nauttia lämmöstä ja auringosta. Sitten voikin ottaa ihania kuvia Suomen kesästä <3

      Poista
  9. Onpa kauniita paikkoja ja ihania kuvia. Lämpöä kaivattaisiin jo kovasti täälläkin. Ihan hurjaa palella ulkona päivä toisensa jälkeen. Jos oikein kovasti huhuilet, niin mahtaisiko aurinko lämpöineen lähteä seuraamaan teitä näille hoodeille? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Ulkona on kyllä ollut liian kylmä jo liian kauan, juhannuksenakin oli noin kurja sää. Onneksi tänään jo paistoi aurinko! Pitää alkaa huhuileen jo kovemmin kun aiemmat huhuilut eivät ole auttaneet!

      Poista
  10. Täällä kanssa odotetaan lämmintä. Ja nyt saa kädet sitoa ettei tilaa matkaa kun katsoo näitä ihkuja kuvia. Matkakuume nousi kattoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivottavasti en aiheuttanut sulle paineita mennä klikkailemaan matkaa :) Kyllä se lämmin vielä tulee ja saadaan ihana kesä. Ainakin uskon kovasti niin!

      Poista
  11. Aivan ihania reissu kuvia!!! ❤ Tän päiväisen räntäsateen jälkeen kyllä kaipaa taas niin lämpöön!! :) Ja mikä ihana pikku kilppari! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Niin teillä satoi räntää, ei kiva!!! Lunta oli kyllä monessa paikassa ollut ihan maassa saakka. Ei tunnut yhtään et olis juhannusviikko :( Toivottavasti ilma tästä lämpenee! Nuo pikku kilpparit oli niin suloisia <3

      Poista
  12. Aivan ihania kuvia Laura <3 <3 Tuollaista matkaa odotellessa! Oliko kiva ja lapsiystävällinen! Ajattelin ensi vuonna lähteä Nn kanssa kunnon aurinkolomalle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos S <3 Oli tosi lapsiystävällinen ja saatiin tehtyä kyllä loistomatka noinkin isolla köörillä lapsia. Tosin paikka oli tuttu ja saatiin kaikki hyvin järjestettyä. Ollaan kyllä oltu lasten kanssa Sidessäkin Turkissa ja sielläkin kaikki toimi. Turkki ei enää ole edes sellanen huutelu maa. Siellä saa olla ihan rauhassa ja palvelu on ollut ystävällistä.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...