perjantai 13. kesäkuuta 2014

Matkalle mukaan


Täällä sitä vietetään edelleen lomapäiviä Turkin auringon alla ja nautitaan täysillä upeasta perhelomasta. Ennen matkaa me teimme pakollisia hankintoja, jotka varmistavat meille onnistuneen loman. Tällä kertaa en joutunut hankkimaan kaikkia tuotteita itse, koska olen mukana Vermanin ja Indiedays Inpirationin yhteistyökampanjassa, jonka myötä sain kattavan tuotepaketin matkalle. Saatiin kokeiltavaksi Rela Tabs maitohappobakteereja, joita löytyy yleensä aina meidän matkakassista. Rela Tabseja me aletaan koko perhe napsia jo 1-2 viikkoa ennen matkaa sekä matkan aikana, koska näin pyritään välttymään ikäviltä vatsavaivoilta, jotka pilaavat kyllä matkan. Tämä oli hyödyllinen purkki matkaa ajatellen, koska jo aiempiin kokemuksiin perustuen ollaan oltu tuotteeseen tyytyväisiä.


Paketista löytyi myös mulle täysin uusi tuttavuus Bioteekin Aurinkokapselit, joita pitäisi ottaa kaksi viikkoa ennen matkalle lähtöä 2 kapselia päivässä ja aurinkomatkan aikana 1 kapseli päivässä. Aloin itse napsimaan kapseleita hiukan myöhässä, mutta kuitenkin ennen matkalle lähtöä. Kapseleiden pitäisi vahvistaa ihoa aurinkoa varten, nopeuttaa ruskettumista sekä pidentää rusketuksen kestoa. 

Minun kohdalla nämä aurinkokapselit tuntuvat oikeasti toimivan. Tämä loma kun ollaan menty täysin lasten ehdoilla, olen silti ehtinyt saamaan mukavasti väriä pintaan, enkä ole yhtään palanut. Toki käytän aika hyviä suojakertoimia! Nämä kapselit tuntuu silti auttavan, koska mun naama palaa lähes aina auringossa. Yleensä palan aina poskien sekä decolten alueelta. Pitää varmaan jatkossakin napata näitä matkaan lomamatkoille, koska palaminen ei oo yhtään mukavaa. Luin myös muiden kokemuksia näistä ihmekapseleista ja moni kertoo saaneensa vaikutuksia myös Suomen auringon alla. Vaikuttavat siis aika toimivilta.




Tuotepaketissa oli lisäksi Melarest, jonka melatoniini auttaa nukahtamaan. Otin paketin varalta matkaan, vaikka en sitä olekaan nyt matkalla tarvinnut. Tämä olisi ollut kyllä loistavatuote meidän New Yorkin ja Karibian matkalla pari vuotta sitten, jolloin lennot olivat tosi pitkiä ja nukahtaminen ei ollut niin helppoa. Paketissa olleet Wonderm rakkolaastarit unohdin kotiin... harmi, koska meidän perheen miehille on tullut jo rakkoja meidän kävelyretkistä eikä normaalilaastarit ole oikein toimivia rakkojen suhteen.




Lapset tykkäävät tosi paljon näistä mansikan makuisista pureskeltavista maitohappobakteereista. Jopa pienin murukin on tällä matkalla saanut ensimmäisen tabletin suuhunsa ja hyvin näytti maistuvan. Muuten hän saa matkalla Rela dropseja, jossa on kätevästi maitohappobakteerit ja d-vitamiini samassa purkissa. Tämä käytiin itse ostamassa matkaa varten, jotta pienimmänkin vatsa on matkalla kunnossa.




Tähän saakka loma on mennyt ihan loistavasti ja ollaan pysytty kaikki terveinä. Joka päivä ollaan uitu joko uima-altaalla tai meressä. Parina päivänä ollaan tehty pieniä päiväretkiä ja keksitty mukavaa tekemistä lapsille. Päätettiin mieheni kanssa antaa myös ystäväpariskunnalla yhtenä iltana vapaailta. Me hoidettiin kaikki kuusi lasta ja he menivät romanttisesti syömään kahdestaan sekä hieman shoppailemaan. Pidettiin isompien kanssa leffailta pienempien mennessä jo nukkumaan. Lapsetkin tuntui nauttivan hieman erilaisesta illasta.




Nyt ystävämme lähtivät jo takaisin Suomeen ja me jatketaan hetki lomailua. Tänään mennäänkin taas pienelle retkelle ja toivottavasti ehtisin piipahtaa pienessä antiikkikaupassa, jossa näkyi olevan vanhoja marokkolaisia tavaroita. Toivottavasti jotain kivaa löytyisi :)


Onko teillä jotain luottotuotteita matkoille? 


Nyt te lukijat voitte myös käydä osallistumassa kivaan arvontaan, jossa teillä on mahdollisuus voittaa Olympus TOUCH TG-830 iHS Adventure kit -kamera, jonka arvon on 250€. Teidän pitää vain lähettää itsestänne auringonottokuva sekä täyttää yhteistiedot. Kilpailuun pääset osallistumaan tästä. Paras kuva palkintaan! Samalla voit käydä kurkkimassa muiden bloggaajien kampanjapostaukset.



*Postaus on toteutettu yhteistyössä Vermanin ja Indiesdays Inspirationin kanssa*


20 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. :).

    Mä otin eilen ( ihan tääl Suomessa ) tollasen Melarestin ja no good. Siis ei auttanut ainakaan mulla nukahtamiseen ja nyt aamulla tai no oikeestaan koko päivän on ollut ihan kauhee olo..siis drowsy ja väsynyt! En siis ota enää ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ne ei ainakaan sulle sovi. Mulla ei oo vielä yhtään kokemuksia noista, en oo koskaan kokeillut mitään unilääkkeitä tai nukahtamispillereitä. Tuo olotila ei kuulosta kivalta :(

      Poista
  2. Ihanaa tunnelmaa. Relat on meillä lähes päivittäisessä käytössä, ja eipä paljon oll asiarasteltu. Noita aurinkokapseleita mun piti kokeilla ennen kesää, mutta se sitten jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin otetaan Rela-kuureja aina silloin tällöin, sillä tavalla on kyllä pysynyt paljon terveempänä.

      Poista
  3. Aurinkokapselit on ihan parhaat niin suomessa kun reissuillakin :-) kannatan :-)

    Viehättäviä kuvia :-)

    Mukavaa loman jatkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et toimii myös Suomessa, ajattelin itsekin kokeilla näitä myös Suomessa. Kiitos, innostuin taas vähän kuvaamaan :)

      Kiitos Seija, mukava vielä hetki lomailla ennen arkeen paluuta.

      Poista
  4. Ihana tuo raidallinen korikassi. Mistä hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli edullinen löytö H&M homesta, toimii niin korina kuin kassinakin :)

      Poista
  5. Ihania reissukuvia! Aurinkokapseleita on napsittu täälläkin, joskin nyt kyllä unohtuneet päivittäisestä käytöstä. Ihanaa loman jatkoa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :) Aurinkokapselit yllätti minut kyllä positiivisesti, kauankohan vaikutus jatkuu pillereiden lopettamisen jälkeen?

      Poista
  6. Maitohappobakteerit ovat tuttu juttu joka reissulla ja vähän muulloinkin - merkki kylläkin vaihtelee aina välillä;)
    Ja noita aurinkokapseleita on ollut tarkoitus ostaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina olen unohtanut. Nyt pitää yrittää ryhdistäytyä!
    Leppoisaa loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitohappobakteereja menee meilläkin muutenkin aika hyvin, merkki meilläkin välillä vaihtelee. Aurinkokapselit oli kyllä kiva yllätys, en oikein uskonut että estää palamisen. Väri tarttuu minuun aika helposti muutenkin, mutta nyt on kasvotkin enemmän ruskettunut. Ja en oo kuitenkaan ollut niin älyttömän paljon auringossa, koska lapset ei siellä viihdy kauaa.
      Kiitos, vielä tämä ja huominen päivä ja sitten yömatkailua kotiin :)

      Poista
  7. Kauniita hyvänmielen kuvia. Ihanaa ja turvallista lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria! Kyllä näihin kesäkuviin nyt kylmillä keleillä vaan mielellään palaa :) Voi kesä tule jo takaisin!

      Poista
  8. Mun ystäväni on suositellut noita kapseleita kanssa! Itse niin vähän loppujen lopuksi auringossa ollut nyt vauvan takia että ei ole tullut käytettyä..mutta ehkä joku toinen kesä sit! Hyvää reissua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapselit on kyllä toimivia. Pitää jatkossa itsekin käydä hakemassa näitä kun kesä tulee tai lähtee matkalle. En minäkään juuri viime kesänä vauvan kanssa auringossa käynyt, mutta nyt viitsii olla jo :) Ehdit siis hyvin ens kesänä ruskettuun :)

      Poista
  9. Oi ei tuo pienten käsikuva ❤ ❤ IHANA!!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ne oli ihan innoissaan ottamassa kuvaa <3 Tykkäsivät ideasta, koska palkintona oli pastillit :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...