tiistai 5. marraskuuta 2013

Halloween-juhlat!

Heipsan ja huh huh... Eilen meillä vietettiin Halloween-juhlia, jotka ovat tulleet meidän "mamma"-porukassa tavaksi ja sama tapa on ollut myös tyttären hoitokavereiden kesken. Tänä vuonna oli siis meidän vuoro järjestää juhlat ja päätin yhdistää nämä kaksi porukkaa yhteen. Talo täyttyi ja tunnelma nousi kun meille saapui 16 lasta ja 5 aikuista (meidät mukaan lukien). Paljon porukkaa oli siis juhlimassa, mutta kaikki meni erittäinkin hyvin. Kiitos vain ihanille ystäville, jotka auttoivat ja olivat iso osa koko juhlan onnistumista.

Naapurin ihana neiti tuli leikittämään lapsia ja saimme ystäviltä lisää koristeita, koska meillä ei ollut mitään kotona valmiina askartelujeni lisäksi. Herkkupuolikin oli taattu nyyttäriruokien myötä.



Tämä lepakkojen puu syntyi oksasta, jonka tuuli oli tuonut meidän pihaan.



 Lapset pääsivät nauttimaan herkkuja omiin pikkupöytiin, jotka laitettiin ruokapöydän läheisyyteen. Näin kaikki pääsivät ruokailemaan samaan aikaan. Samalla olohuoneeseenkin saatiin hieman uudellainen järjestys. Harmi kun unohdin ottaa kuvan lasten pikkupöydistä.



Viirinauhan tein edellisenä iltana telkkua katsellessa. Kieputin valot vielä verhotankoon luomaan hieman tunnelmaa. Ne varmaan jäävätkin tuohon odottelemaan joulua. 


H toi lapsille ihania haamutikkareita, jotka piilotettiin ympäri taloa. Lapsethan rakastavat aarteen etsintä -leikkiä, joten haamujen etsiminen oli mukavaa puuhaa.
















Granitista ostettu valkoisella tussilla kirjoittelin peiliin Halloween tekstejä ja lapset saivat kiinnittää lepakot paikoilleen.


Lattiat täyttyivät leluista hyvin nopeasti. Tässä ihanan kummipoikani hurmaava peikkoasu <3


Pilttipurkit koristeltiin muumioiksi harsositeella ja sisälle laitettiin tuikkimaan led-tuikut. Lasten pöydässä näitä hypisteltiin ja tutkittiin moneen otteeseen. Kestävyyskin testattiin pienten juhlijoiden toimesta, eivät mene rikki kovin helpolla :)







Juhlavieraiden lähdettyä meidän pienet sammuivat lähes heti, sen verran rankkaa oli tuo juhliminen. Tämä päivä menikin toipuessa ja siivoillessa.


Liitän vielä loppuun muutaman tulostettavan version tekemistäni teksteistä ja kuvista. Jos näistä olisi jollekin apua vaikka ensi vuonna. Itse etsin netistä valmiita tekstejä viirinauhaan ja aina kun jotain löysin niiden tulostaminen osottautui hankalaksi tai ne olisivat vieneet turhaa mustetta. Tein nämä omat versiot Picmonkeyn avulla ja tulostin tuon ylimmän version oranssille paperille. Siitä olikin kirjaimet helppo leikata ja liimata viireihin.


Kuva on saatavana TÄÄLTÄ



Kuva on saatavana TÄÄLTÄ

Kuva on saatavana täältä TÄÄLTÄ


Kuva saatavana TÄÄLTÄ


Nyt lupaan etten enää laita yhtään Halloween aiheista postausta tänä vuonna. Nyt saankin alkaa valmistelemaan kotia joulun viettoon. 
Ihanaa!

Heti kun sadas lukija liittyy joukkoon, laitan arvontaa pystyyn :)


21 kommenttia:

  1. Kiva kun jätit komennettia blogiini niin osasin tulla vastavierailulle. Ihania ideoita. Tykkäsin eteenkin noista muumio tuikuista. Pilttipurkeista on kyllä tosiaankin moneksi. Ja hei, täältä tulee 100.lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kivat että löysit perille ja mahtavaa, 100 lukijaa koossa!!! Nyt alankin sitä arvontaa laitteleen! Pilttipurkeista on tosiaan moneksi ja ovat kestäviä :D Ihanaa päivää sinulle!

      Poista
  2. Ihanat juhlat ollut teillä. Kauniit koristeet ja tarjoilut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Hauskaa oli vaikka väsynyt olenkin ollut :)

      Poista
  3. Hienot juhlat olet pistänyt pystyyn. Onpas tässä paljon hyvä ideoita tulevia vuosia varten! Meilläkin on Halloween-juhlia vietetty monena vuonna, mutta nyt en vaan millään jaksanut järjestää. Nuo haamutikkarit on ihan huiput! Hyi että mua alkoi puistattaa nuo sinisten pallojen päällä olevat toukat - meillä juoksenteli pyhäinpäiväniltana tuollainen elävä täällä sisällä! Kyllä tuli kaikki kauhuelokuvien hautakummut ja muut mieleen eikä auttanut muu kuin kiljaista mies apuun, vaikka yleensä en ötököitä kammoakaan :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Hui ku ajattelenkin sitä elävää versiota noista madoista!! Ötökkäkammoisena nuokin ovat mulle jo kamalia :) toivittavasti ehditte saalistaa kyseisen kaverin!

      Poista
  4. Ihan huiput juhlat ja paljon loisto ideoita!!! :) Tuli ihan kylmiäväristyksiä jo eka kuvasta, niin jotenkin aidonfiilistelyn nuo alaspäin roikkuvat lepakot toivat, meillä niitä roikkui lapsena vintillä, ja kauheeta kun olivat pelottavia!! Halloween on kamaluudessaan niin huikea juhla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Tuo tuulen tuoma oksa oli kyllä mahtava löytö pihalta, juuri sopivan karmiva lepokoille. Nyt en malttaisi laittaa sitä pois vaan päässä pyörii ideoita, miten tehdä siitä jouluisempi ja vähemmän karmiva. Oikeita lepakoita en uskalla edes ajatella...

      Poista
  5. Tosi kiva postaus! Tästä sai kyllä hyviä ideoita jos joskus itsekin järjestäisi Halloween-juhlat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla näin hyvää palautetta :) kannattaa ehdottomasti järjestää juhlat!

      Poista
  6. Teillä on ollut todella kivan näköiset juhlat. Lautasella olleet tuhat jalat oli sen verta hienosti tehyt, että aiheuttivat vilunväristyksiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Juhlat olivat kyllä onistuneet ja lapset nauttivat. Näistä puhutaan meillä varmasti vielä pitkään. Tuhatjalat ovat muovisia, niitä en ehkä olisi osannut toteuttaa. Monen näköistä ötökkää tuli nyyttäriruokien mukana. Karmi pelkästään jo pestä niitä juhlien jälkeen..

      Poista
  7. Oi kuinka kivan näköiset pippalot! Mie olen salaa haaveillut Halloween -pirkeiden järjestämisestä jo monta vuotta - jokohan sitä kohta saisi aikaiseksi..

    Tosi kiva idea nuo muumiotuikut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kiinnitin huomiota mie-sanaan <3 mie viljelen sitä paljon vaikka blogissa sen käyttöä olenkin rajoittanut (en kyllä tiedä miksi..). Suosittelen! Eikä näillä juhlilla ole edes niim väliä koska ne järjestää, ainakaan minusta :) mukavaa puuhaa! Nuo muumiotuikut olivat lasten suosikit ja mikä parasta, niin helppo toteuttaa!

      Poista
    2. Kännykällä vastaaminen ei näköjään kannata, virheitä yhtenään ja lauseita tipahtaa matkasta... toivottavasti sait kuitenkin selvää mitä tarkoitin :)

      Poista
  8. Hei! Olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi, josta sain vinkin Hannalta. Ihania sisustus ja käsityöjuttuja! Josko sitä itsekin intoutuisi tekemään jotain vastaavia nyt äitiyslomalla :)
    -saija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihana kun jätit kommentin! Mukava aina kuulla ketä tänne eksyy lukemaan. Kiva kuulla, että tykkäät ja jaksat käydä lukemassa. Käsitöiden teko on kyllä terapeuttista arjen aherruksen lomassa, suosittelen. Ihanaa äitiyslomaa ja onnea!!!

      Poista
  9. Hei! Hyvät juhlat näyttävät olleen!
    Hienosti olet järjestänyt kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos Pia. Näitä juhlia oli ilo järjestellä :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...