sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ruokaa meille


Perjantaina töiden jälkeen minua odotti kotona oikea kotikokki ♥ 
Lapset olivat yökylässä mummilassa, joten meillä oli tiedossa ilta kahdestaan. Mies oli valmistellut oikein kunnon kuuden ruokalajin illallisen meille. Kaikessa oli pyritty huomioimaan kotimaisuus, joka oli kiva lisä. Olin kyllä niiiiin otettu tästä ja piti monta kertaa ihmetellä, miten ansaitsin tällaista hemmottelua. Me molemmat nautitaan hyvästä ruoasta, mutta erityisesti mieheni rakastaa hyvää ruokaa ja ennen kaikkea kokkailua. Hän oli päättänyt luoda oman menun, johon kuului useita alkupaloja, yksi pääruoka sekä yksi jälkiruoka. Menu oli oikein tulostettu pöydälle valmiiksi.


Ajattelin teillekin näyttää mitä minulle oikein tarjoiltiin illan aikana. Mieheni ei ole mikään kokki, vaan tekee ruokaa rakkaudella. Kokeilee, maistelee ja nautiskelee! 

 Carpaccio

 Miniburgerit

 Tomaatti-mozzarella pinco

Serrano kinkkua ja hunajamelonia

Lampaan kyljykset, parsaa ja röstiperunat sekä minttujogurttikastike

Appelsiinirahka


Syötiin hiljalleen koko ilta ja voin kertoa, että olin täynnä! Kuvatkin kertoo, että valon määrä ruokaa syödessä väheni ja kuvien ottaminen oli jo lopussa hankalaa. Jälkiruokaa ei millään enää jaksettu, vaan jätettiin se suosiolla aamuun. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja täytyy antaa miehelle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki 

Lapset tulivat lauantaina hyvissä ajoin kotiin, koska neidillä oli ystävän synttärijuhlat. Minä taas livistin illaksi mammaporukan äitien kanssa Turkuun syömään. Oli kyllä tosi mukavaa. Tänään onkin ollut ihana vaan olla perheen kanssa. Kovasti ollaan laitettu pihaa, mutta vielä on paljon kesken. Ehkä pääsen joku päivä tässä kuvaileman meidän terassia. Pitää vaan ensin kantaa kaikki kalusteet pihalle.

Toivottavasti teillä oli hyvä viikonloppu! 


Ihanaa tulevaa viikkoa 



58 kommenttia:

  1. Näyttää niin hyvälle! Ihana ilta ollut varmasti, kahdenkeskeiset illalliset kotona on ihan parhaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää ja ilta oli ihana. Riittäis kyllä vähempikin kun saa olla hieman kahdestaan :)

      Poista
  2. Voi apua mitä ihanuuksia olette saaneet syödä. Uskomaton mies sinulla. Kymmenen + pistettä todellakin. Laatuaika kahden on niin tarpeellista ja juurikin tuo että saa olla kotona kahden on niin extraa...Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies osaa kyllä tämä puolen, niin ihana oli nähdä mitä vaivaa toinen oli illan puolesta nähnyt.

      Kivaa viikkoa ♥

      Poista
  3. Ihanaa kun saitte olla kahdestaan ja herkutella rauhassa :)
    Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi ihanaa, mukavaa vaihtelua ♥

      Ihanaa viikkoa!

      Poista
  4. Kahden keskinen aika ja nuin herkkuja! <3 Aivan ihanalta illalla kuulostaa ja tietysti näyttää! :-) Ikimuistoinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana ja erityinen ilta. Paljoa en vaadi, mutta tämä oli kyllä jotain superhienoa :)

      Poista
  5. Näyttää todella herkulliselta, aivan ihana yllätys mieheltä! Mukavaa alkuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hyvää ruokaa. Tykkäsin kovasti! Ihanaa viikonloppua ♥

      Poista
  6. Vau, ihan parhautta. Ihanaa alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mukava yllätys mieheltä panostaa noin paljon ♥
      Ihanaa viikonloppua Johannaa!

      Poista
  7. Oi mikä upea ateria teillä ollut.
    Ihanaa alkuviikkoa sinullekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin kuviin on itsekin kiva palata, sen verran mies oli panostanut ♥
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  8. Voi, mikä ihana yllätys♥ Aivan mahtavannäköinen (ja varmasti myös makuinen) ateria, naaaaam! Maistuisi!

    Ihanaa viikkoa Laura♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä huomannut vuosien varrella, että mieheni osaa tämän yllättämisen taidon ♥ blogin kautta näihin tunnelmiin voi aina palata :) Minun itse pitäis varmaan hieman enemmän tsempata tuolla saralla myös...

      Ihanaa viikonloppua Viivi♥

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Olivat kyllä herkkuja :) kiva nähdä uusia lukijoita täällä :)

      Poista
  10. ohhoh! wautsi! Pointsit miehellesi :)

    VastaaPoista
  11. Voi jestas kun näyttää ihanalta!! <3 On sulla kyllä ihana mies, kun sua tuolla tavoin hemmottelee! Ihanaa, aurinkoista viikkoa sinulle Laura! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kyllä ihana mies ♥ niin ajattelevainen!
      Aurinkoista viikonloppua Heli ♥

      Poista
  12. Ai herranen aika! :D Valmiiseen ruokapöytään on ihana mennä, saatika sitte vielä että ne antimet on tommosia! :D Huippumies sulla :)! Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elli kauniista sanoista :) Arvostan kyllä tosi paljon mieheni paneutumista aina meidän kaikkien juttuihin. Itse saa ottaa hänestä mallia tuosta!
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  13. Ihana menu!
    Meillä, myös mies tykkää laittaa ruokaa ja myönnän auliisti, että on parempi koki, mitä itse olen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on myös pakko myöntää miehen olevan paljon parempi kokki. Multa sujuu ihan perusruoka, mutta siihen se jääkin :)

      Poista
  14. Voi mahoton, täällä ollaan ihan vihreinä kateudesta! Ihanat herkut, ihana mies! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ei tarvitse vihreä sentään olla. Sun mies tekee kans aina vaikka mitä :)

      Poista
  15. Herkullinen menu ja ihana tapa hemmotella. Kyllä se tie naisenkin sydämeen vie vatsan kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa kyllä viedä :) minä olen ainakin ollut myyty ♥

      Poista
  16. Oi miten ihanan kuuloinen ja näköinen menu! Tulipa nälkä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Mulla tulee nyt nälkä kun näin jälkikäteen ehdin tänne vastailemaan :P

      Poista
  17. Näyttää niin herkulta. Ihana ylläri ja niin kauniit annoksetkin on miehesi tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga :) se halus nyt erityisesti panostaa siihen miltä annokset näyttää. Tähdet tosin on mun tekemät. Ne vaan sopi noihin tosi hyvin!

      Poista
  18. Vau, mikä yllätys! Ihan näyttävät jonkun hienon ravintolan menulta ja annoksilta! Me ei olla miehen kanssa kumpikaan kovin innokkaita saati taitavia kokkeja, joten tällaiset yllätykset eivät tulisi meillä kuuloonkaan. Itse harrastan kyllä aina välillä makeita leivonnaisyllätyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makeita yllätyksiä minäkin osaan tehdä, mutta näin hienot ruoat ja annokset jätäb suosilla miehen toteutettaviksi. Se aikoinaan haaveili kokin ammatista, mutta totes, että on mukavampi nauttia ruoanlaitosta kotona, ettei rakkaasta harrastuksesta tule pakkopullaa. Menusta iso osa on kurkittu hyvin ravintoloiden listalta.

      Poista
  19. Hei,voi kun ihana mies sinulla!!

    VastaaPoista
  20. Voi että miten ihanaa, mikä upea ajatus :) Tervetuloa kyläilemään uuteen blogiosoitteeseeni: http://huvikumpuliving.casablogit.fi/
    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne olenkin jo tieni löytänyt :) pitää vain päivittää osoite tuonne listalle!
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  21. Ihanan yllätyksen olet mieheltäsi saanut. Näytti todella herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana yllätys ja todella hyvää :)

      Poista
  22. Ihana yllätys ja niin herkullisen näköiset eväät! Taitava mies, ei voi muuta sanoa!
    Sinulle olisi pieni haaste blogissani, käyhän kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina ♥

      Haasteita onkin mukava aina saada, tartun tähän piakkoin!

      Poista
  23. Voi mikä ihana yllätys! Kyllä tännekin kelpaisi <3
    Hauskaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista harvinaista herkkua kelpaisi kyllä useamminkin saada :)
      Toivottavasti sinun vappu oli mukava!

      Poista
  24. Nam, näyttää niiiin hyvältä ja varmasti oli! :) Ihana miekkonen sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyn kyllä usein miten hieno mies mulla onkaan, ei sitä aina niin ajattele. Tällaiset yllätykset ovat kyllä kivoja!

      Poista
  25. Oi että miten ihanan yllätyksen miehesi oli taikonut!! Aivan mielettömän ihania ideoita on keksinyt.. Meillä on harmillisen paljon siirtynyt kokkausvastuu nyt minulle, kun on syöty kasvispainotteisemmin.. Mies ei kuulemma oikein keksi, mitä voisi tehdä, ja ymmärrän sen kyllä.. Toivottavasti tilanne korjaantuu jossain vaiheessa, kun oppii vähitellen luottamaan taitoihinsa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin ihana yllätys! Sille ruoanlaitto on niin tärkeää ja tykkää kokeilla aina jotain uutta. Mun taidot ei riittäis noin hienoon menuun. Hienoa siis jos sinä osaat tehdä teillä ruoat. Mulla ruoat on aika peruspöperöitä :)

      Poista
  26. Ihanat herkut ja upeita kuvia !!! Voisiko Sinulta saada tuon appelsiinirahkan ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuire :) Kyselin mieheltä rahkan ohjetta, ei enää sitä muistanut... :( mutta me ollaan tehty ainakin niin, että kaivertaa neljän appelsiinia ja paloittelee hedelmälihat pieneksi. Vaahdottaa n. 1,5 - 2 dl Flora Vanillaa ja lisää joukkoon n. 150g (karkea arvio) rahkaa ja maustaa rahkan sokerilla. Ehkä laittaisin myös hieman vaniljasokeria joukkoon. Sillä saa ainakin sellaisen perusrahkan. Lopuksi täyttää appelsiinit ja koristelee :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...