maanantai 15. syyskuuta 2014

Puinen yllätys


Sain jokin aika sitten ihanan paketin, jonka sisältö oli kyllä todella mieleinen. Ihana Jenni Kukkurakoti -blogista halusi jakaa hyvää mieltä järjestämällä arvonnan, jonka voittaja sai valita itselleen jotain itsetehtyä puusta, paperista tai kankaasta (loistava idea!!!). Toivoin jotain puusta tehtyä ja miten mahtavaa, arpaonni suosi minua.




 Paketista paljastui nämä kaksi ihanaa puista kynttilänjalkaa. Jenni oli keksinyt mahtavan idean arvontapalkinnoksi, ei voi muuta kuin ihastella!


Ja kyllä olin otettu kun paketiin oli sujahtanut vielä paperinen palkinto neljän kauniin kortin muodossa. 


Kiitos Jenni 




Täällä ollaan taas terveinä, jei! Kävimme töiden jälkeen lasten kanssa ihanan neidin 5-vuotissynttäreillä ja söimme mahat täyteen herkkuja. Kyllä kelpasi. Muutenkin oli mukava käydä vanhan kodin lähellä näin muuton jälkeen. Ei tuntunut edes pahalta, vaikka kaikkia ystäviä tuli  tietysti heti ikävä. 



Toivottelen teille oikein mukavia syyspäiviä!


Laura

24 kommenttia:

  1. Onpas kiva, persoonallinen idea!

    VastaaPoista
  2. Ajattelinkin eilen, kun olin koiria ulkoiluttamassa, että oli ehkä sinun autosi.
    Riitta, Säkkij.tie 1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas mukava yllätys, että luet blogiani :) En nähnyt sinua... olisin moikannut! Käytiin tosin siinä niin pikaisesti vaan pyörähtämässä.

      Poista
  3. Aivan upea yllätyslahja ja tyylikkäät kynttilänjalat!
    Mukava kuulla, että siellä voidaan paremmin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oli kyllä niin mukava saada ja ne sopiikin meille todella hyvin!
      Kiitos, mukava olla taas terveenä :)

      Poista
  4. Onnittelut hienosta palkinnosta! Ovat kuin tehdyt tuohon paikalle!

    VastaaPoista
  5. Hieno voitto ♡♥ sopii kauniisti teille :-)

    Mukava kun olet taas terve :-)

    VastaaPoista
  6. Oiiih, ompa kivat! Onnea voitosta :)

    VastaaPoista
  7. Wauu! Onnea voitosta ja aivan mielettömän kauniit <3

    VastaaPoista
  8. Todella kauniit kynttilänjalat ja oikein ihana yllätys :) Korteissakin ihan mahtava tyyli ja tekstit!

    VastaaPoista
  9. Oh, ihanaa! Ihana arvonta kyllä! :)

    VastaaPoista
  10. Tosi ihana idea, kauniit kynttilänjalat!! ♥

    VastaaPoista
  11. Hienoa että voit jo paremmin, täälläkin aloiteltiin kuuri poskiontelontulehdukseen :-(
    Ihanat, niin kynttilänjalat kuin kortitkin <3

    VastaaPoista
  12. Ihanat kynttilänjalat ja kortit. Jennin idea oli kyllä loistava!

    VastaaPoista
  13. Ihana idea! Pitäisi tehdä jotain vastaavaa arvontaa tai muuten vain piristää ihmisten mieltä. :)

    VastaaPoista
  14. Olipa ihana arvonta idea! Kynttilät näyttävät tosi kauniilta <3

    VastaaPoista
  15. Ihana Laura! <3 Kiitos kauniista sanoistasi! Upeita kuvia olet taas ottanut! Aivan ihanaa kuulla, että ylläri oli mieleinen ja piristi mieltä, kuten tarkoitus olikin :) Ja miten kiva kuulla, että olet taas terveenä!

    VastaaPoista
  16. Todella kauniit ovat!!

    VastaaPoista
  17. Onnea ihanasta voitosta! Upean yksinkertaisia ja niin loistavat ideat sekä kynttilänjaloissa, että korteissakin. Vau.

    VastaaPoista
  18. Tosi kauniit ja veistokselliset kynttilänjalat :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...