lauantai 11. huhtikuuta 2015

DIY: Terassipöytä


Viime kesänä kuvailin meidän terassia ja kerroin aikeistani myydä terassikalusteet, koska me ei haluttu lähteä niitä kuljettelemaan muutotavaroiden mukana. Sainkin kalusteista useamman yhteydenoton ja kalusteet myytiin samantien. Onneksi kalusteet myytiin, koska niille ei olisi löytynyt millään tilaa väliaikaisesta kodista. Yksi syy tähän löytyy samoihin aikoihin valmistuneesta terassipöydästä, joka valmistui juuri ennen muuttoa. Ehtinyt pöytää silloin sen enempää kuvailemaan, koska muuttokiireet painoivat päälle. 


Tässä siis meidän uusi terassipöytä, pöytä jonka tekoa suunniteltiin pitkään, jonka tekeminen kuitenkin siirtyi ja siirtyi. Ja mitä sitten tapahtui? Satuin yksi päivä sanomaan kaverilleni haluavani itse tehdä uuden terassipöydän, koska entisessä oleva lasikansi oli vaikea pitää puhtaana. Lapsethan saivat kannen hetkessä todella sotkuisen näköiseksi. Joten suunnittelin pöydän, joka muistuttaa meidän ruokapöytää. Pöytä sai vain olla hieman vähemmän huoliteltu, mutta kuitenkin elämää kestävä ja täyspuuta. Minulla oli mielessä kaikki miten pöytä toteutettaisiin ja siinä höpöttäessä sain myös kaverini innostumaan terassipöydän tekemisestä heille. Ei mennyt kuin päivä ja kaverin mies tuli tutkimaan meidän ruokapöytää ja kuulemaan ideani pöydän toteuttamisesta. Ehdotin, että tehtäisiin pöydät porukalla heidän luonaan, koska meiltä ei löytynyt minkäänlaisia tarvikkeita tai edes peräkärryä lankkujen kuljettamiseen. 

Kaverin mies kävikin seuraavana päivänä hakemassa tarvittavat tarvikkeet ja sovittiin, että tehdään pöydät pian. Mutta mitäs kävikään? Sain päivän tai kahden päästä kuvan pöydästä ja perään kysymyksen, kelpaako? Olin ihan ällikällä löyty. Mistä tuollaisia ihmisiä löytyy? Siinä se oli, pöytä valmiina ja todellakin kelpasi. Enkä ollut vielä itse tehnyt mitään. Viikonlopun reissun jälkeen pöytä tuotiin meille testaukseen, jossa huomattiin pöydän olevan liian matala minun pitkääkin pidemmälle miehelle. Emme olleet siinä vauhdissa ehtineet keskustella mitään korkeudesta tai pituudesta. Siinä vaiheessa minua harmitti tosi paljon, koska kaverini mies oli nähnyt valtavan vaivan pöytää tehdessä. Pöytä oli kuitenkin hyvän korkuinen heidän perheelleen, joten pöytä pääsi heidän terassille. Ei mennyt kuitenkaan kuin päivä tai kaksi kun sain taas puhelun. Uusi pöytä oli valmis ja se oli jo matkalla meille. Ja se oli ihan täydellinen! 


Nyt meillä on siis uusi terassipöytä, joka on varta vasten meille tehty. Käsittelin pöydän Tikkurilan Valtti kaluste- ja terassiöljyllä, jonka väri oli kelonharmaa. Muuttohässäkän vuoksi ehdin käsittelemään pinnan vain kertaalleen ja nyt olisi edessä uudelleen käsittely. Näin pöytä tulee saamaan syvemmän ja tasaisemman sävyn sekä kestämään myös käytössä paremmin. 


Innostuin järjestemään terassia hieman talven jäljiltä, mutta millään tästä ei nyt valmista saa. Tuolit uupuu edelleen ja muutenkin terassi kaipaa ilmeen kohotusta sekä ihan vain pesua :) Haaveissa on Hayn Hee tuolit, mutta voi olla ettei lomakko anna haaveelle nyt mahdollisuutta. Mielelläni kuitenkin kuulisin sopiiko ne terassituoleiksi ja onko niissä mukava istua. 


Iso kiitos vielä pöydän tekijälle ja oikein mukavaa lauantaita kaikille! Täällä jännitellään tiukkoja lentopallopelejä ja mennään nuuhkimaan suvun pienintä neitiä <3 


40 kommenttia:

  1. On kyllä upea pöytä ja kauniit kuvat! Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Upea terassipöytä ja kaunis väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna, väri on kyllä hyvä ja varmasti vain paranee seuraavalla käsittelyllä :)

      Poista
  3. Ihku! Tuota mäkin oon meillä sanonut pari vuotta, että ite tehään terassipöytä eikä tosiaankaan osteta mitään... ne maksaa iha jäätävän paljon ja on tehty jossai toisella puolella maapalloa. Paljon järkevämpää tehdä itse, meilläki ku Jussi on taitava käsistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti teette itse. Valmiit pöydät maksaa tosi paljon ja jos vaan on tuollainen taitava mies kotona, niin ehdottomasti kannattaa tehdä. Onneksi minulla on taitavia ystäviä :)

      Poista
  4. Iiks! Pöydästä tuli kertakaikkisen täydellinen :)

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköinen pöytä ja tuo sävy on kyllä mainio♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija <3 Pöydän sävy on kyllä tosi hyvä, ollaan tykätty.

      Poista
  6. Moi, terveiset naapurista, tein vastaavan pöydän viime kesänä terassillemme ns. pirttikalusto tyyppisillä pitkillä penkeillä ��
    T. A1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mukavaa nähdä naapureita täällä <3 Tiedänkin osan käyvän täällä ja varmaan nämä ulkokuvat kertoo vähän meidän kodista :) Pitkät penkit kyllä kuulostavat hyviltä ja ne vois toimia hyvin. Pitääkin laittaa harkintaan! (voisin kurkkia millaiset teillä on :))

      Poista
    2. Tervetuloa kurkkimaan ;)

      Poista
  7. Upea! Onko terassin lattialaudat myös käsitelty jollain harmaalla sävyllä? Jos, niin mikä sävy? Samoin haluaisin tietää, mikä tuo seinän sävy on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo terassilaudat on myös käsitelty harmaalla, tosin entinen asukas. Mutta uskoisin sävyn olevan itseasiassa sama, mutta sitä on laitettu useampaan otteeseen. Tarkoitatko mustaa seinää vai oranssia? Ne on taloyhtiön eli niiden sävystä en osaa sanoa kysymättä. Mutta jos haluat tarkempaa tietoa, niin laita minulle sähköpostia. Voin selvittä asiaa :)

      Poista
  8. Onpa kiva. Simppeli ja moderni ja pöydän jalat mahdollistavat monelaiset istumajärjestelyt. Tuohon sopii joko tuolit tai vaikkapa penkit pehmustetuilla istyintyynyillä samasta nateriaalista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Joo haluttiin simppeli, aikaa ja kolhuja kestävä pöytä. Tuohon pitäisi vielä mahtua hyvin kuusi tuolia eikä pöydänjalat ole tiellä. Noita pitkiä penkkejä vois kyllä miettiä, vaikka mun mies voi pitkällä selällään sanoa toista. Hänen mielestään tuoleissa pitää pystyä rennosti istumaan pitkiäkin aikoja. :D

      Poista
  9. Hieno on! Eilen istuskelin Hayn Hee tuolissa ja aivan kiva se on istua, mutta varmaan itse laittaisin istuintyynyn siihen...jos pidempään istuu, niin pepa puutuu kenties ilman pehmuketta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No tuo voi kyllä olla niin totta. En ole koskaan itse istunut tuolissa, mutta monet on kehunut. Mutta toisaalta voiko ne välit tuntua mukavilta. Voi hyvin olla, että tuolit jää ikuisuushaaveeksi ja hintakin se jo vähän sanoo :D

      Poista
  10. Upea pöytä! On ihanaa kun on noin osaavia ja ihania ystäviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Niin ihana kyllä omistaa tällaisia ystäviä, jotka jaksavat nähdä vaivaa myös meidän puolesta. olin kyllä niin otettu ja kiitollinen!

      Poista
  11. Mikä ihana pöytä! On sulla mahtavia ystäviä!

    VastaaPoista
  12. Oi kuinka nopeasti saitte upean pöydän <3 tuo on ihana :) mielettömiä ystäviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitava ihminen näköjään tekee tuollaisen tuosta vain. Minun tekemästä ei ehkä olisi tullut näin hieno :D FDI vois sopia paremmin mun pöydälle, Friends Do It <3

      Poista
  13. Loistava pöytä! Meillä on vähän samanmoinen, hieman rouheampi ja tykkään tosi kovasti. Kiva, kun voi tehdä itse ja saa siihen apuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Muistankin nähneeni teillä hieman samanlaisen. Pitääkin kurkkia millaiset tuolit sulla on :D Tällaisella pöydällä on heti enemmän tunnearvoakin :)

      Poista
  14. WAU! Hieno tuli! Me teimme viime kesänä terassipöydän vanhan pirtinpöydän jalkaan ja nyt jännityksellä odotamme kuinka pöytä on kestänyt taivasalla talven, ei laitettu edes muovia päälle suojaksi. Testataan, kun käsiteltiin mustalla valtilla koko komeus. Käyhän kurki, yritän piakkoin saada terassikuvia blogiin rapattutalo.blogspot.fi Tuo harmaa on kyllä tosi kaunis sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu <3 Teidän pöytä on kyllä varmasti hieno. Mullakin on ollut pöytä koko talven ulkona ilman mitän suojaa. Tosin katos tais sitä vähän suojata ja meillähän tuota lunta ei niin paljoa edes tullut :) Ehdottomasti tuun kurkkimaan millainen pöytä teillä on :)

      Poista
  15. Tämä pöytä kesti meillä taivasalla ja katolta tippui lumetkin päälle��. T: Pöydän tekijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pöytä kyllä kestää ja meilläkään tähän ei ole tullut mitään koko talvena. Iso iso kiitos vielä kerran <3 <3

      Poista
  16. Onpa hieno, oispa ohjeetkin vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Pitääpäs kysyä tekijältä olisko antaa tekovinkkejä :) En ehtinyt mukaan kamerani kanssa :) Voin toki kuvailla pöydän tarkemmin, jos löytyy siitä kiinnostusta.

      Poista
  17. Jee, sitten voisin esittää asian suoraan tekijälle täällä kotona et tuo olis kiva ja hakea tarvikkeet valmiiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) kyselin jo tekijältä ohjeita, mutta niitä on vaikea näin jälkikäteen kertoa ilman kuvia. Minun sepostuksista et ehkä saa selvää, joten kysyn saisinko jonkinlaista ohjetta, niin saat sen vaikka maililla...? Ja jos vaikka saisin itse kuvatta pöydän yksityiskohdat niin voisin yrittää postausta tehdä :)

      Poista
    2. Pöydän teko on jo edennyt, nyt mietitään jo jalkojen kulmia pituutta T: Katri (katrilappalainen@hotmail.com)

      Poista
    3. Loistavaa, jos tarvitte kulmien teossa apua, voin asiasta kysellä :) Helposti pöytä saattaa tulla liian matalaksi jos kulman laittaa väärin. Toivottavasti teille tulee kiva pöytä!!!

      Poista
  18. Hieno pöytä! Suunnitellaan omalle terassille jotakin saman tyylistä. Voitko antaa pöydän mitat (pituus, leveys ja korkeus) ja monelleko ruokailijalle tuo on sopiva?

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...