sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kauneutta niin läheltä


Täytyy myöntää, että rakastan Turkua. Niin kaunis kaupunki monella eri tavalla. Jaksan erityisesti keväisin ja kesäisin ihastella kaupungin ilmettä auringonpaisteessa. Kauniita vanhoja taloja, kiva jokiranta keskellä kaupunkia, paljon kulttuuritapahtumia ja oikeasti kivoja ihmisiä (vaikka moni varsinaissuomalaisista varoitteleekin :)). 

Huomasin kuvanneeni kaupunkia aivan liian vähän ja lauantaina nappasin kameran mukaan meidän jokirantakävelyllä. Kuvaaminen tosin jäi hieman puolitiehen työntäessä pienintä vaunuissa, mutta ikuistin muutaman kuvan päivästä. Ehkä joku päivä menen paremmalla ajalla kuvailemaan kaupunkia.

 


Jäätelon syöminen kauniina päivänä oli kyllä reissun kohokohta. Tuli jo niin kesäinen fiilis, vaikka tuulikin hieman normaalia enemmän. Meidän neiti ei tällä kertaa ollut miedän mukana, koska hänestä on tullut aikamoinen kyläluuta :) Ystävien luona yökyläilyt tuntuu olevan ihan parasta ja tälläkin kertaa neiti ole yökyläilemässä ystävänsä luona meidän entisen kodin naapurissa. 



Taitaa se kesä vaan kohta olla täällä. Kaikkea kivaa ja yllättävääkin on tiedossa. En malta odottaa, että pääsen niistä teillekin kertomaan. Tällä hetkellä odotelen jo innolla huomista työpäivää ja kaikkea mitä ensi viikko tuo mukanaan. Tiedossa on monella tapaa kiva viikko.


Toivottavasti teillä oli ihana äitienpäivä! 


4 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoisia kuvia ja Turku ON kaunis kaupunki :)

    YEEYEYEY! Mä en kestä! Pari yötä enää ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos S <3 Turku on kyllä niin kaunis kaupunki, tekis mieli niin mennä ja kuvailla sitä enemmänkin, puhumattakaan kauniista Naantalista <3

    Ihanaa, enää kaks yötä ja nähdään!!! Jee! En malta odottaa <3

    VastaaPoista
  3. Tuollaiset päivät on <3 arjen piristyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kyllä näin toiselta paikkakunnalta muuttaneena tämä kaupunki jaksaa ihastuttaa :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...