tiistai 4. elokuuta 2015

Löytökaappi ja eteisen ilmettä


Juuri ennen muuttoa huomasin Torissa ilmoituksen ilmaisesta arkistokaapista. Ajattelin käydä kurkkaamassa minkälaisesta kaapista on kyse. Herttainen vanhempi mies halusi lahjoittaa erittäin hyvä kuntoisen kaapin seuraavalle omistajalle, joten ei se auttanut kuin napata kaappi auton perään. Pikaisella googletuksella arkistokaappi näyttäisi olevan Iskun 50-luvun tuotantoa. Kaapista löytyy Iskun tarra, mutta vuosiluvusta en uskalla mennä takuuseen. (EDIT vuosiluvun kohdalla tuli aika ISO virhe, mutta antaapas sen olla tuossa kun en tarkkaa vuotta kuitenkaan tiedä. Luulisin kaapin olevan -90 lukua)


Kaappi on tulossa poikien huoneeseen leluille, mutta tällä hetkellä se odottelee lopullista sijoitusta eteisessä. Nyt vasta kuvista huomasin, että eteisessä on nyt aika montaa eri puun sävyä, joka ei välttämättä ole niin hyvä, mutta ei tuo minua oikeastaan haittaa. Mies on sitä mieltä, että kaappi pitäisi ehdottomasti maalata, mutta ajattelin kysyä teiltä rehellistä mielipidettä. Mitä mieltä olette? Maalata vai ei? Ja minkä väriseksi? Luonnossa kaappi kellertää hieman enemmän kuin mitä näissä kuvissa.




Katsotaan miten eteinen tästä muotoutuu. Eteisen ja keittiön lattioissa on kauniit isot valkoiset kiiltävät laatat. Joka päivä pitää imuroida jos haluaa ettei roskat näy, mutta eipäs tuo haittaa. Välillä on roskaisempaa ja välillä siistimpää :) Onneksi imuri on ihan lähettyvillä, koska se mahtuu hyvin eteisen kaappiin ja matto estää enimpien hiekkojen leviämisen.


Huomenna onkin jännä päivä. Illalla suunnataan pojun ensimmäiseen jalkapallopeliin. Yhtään treeniä ei ole vielä alla, mutta ei kai tuo niin haittaa. Meidän 2-veekin aloittaa pelihommat. Mahtaa olla totista hommaa :)


20 kommenttia:

  1. Mahtava löytö, tuo kätkee varmasti hyvän määrän leluja sisäänsä! Mä näkisin tämän mustana, ehkäpä lastenhuoneeseen sijoitettuna jollain kivalla jujulla, mutta jos pidät sävystä, niin jätä ihmeessä alkuperäiseksi. :)

    Kivoja pelejä!

    VastaaPoista
  2. Huippulöytö!!! Ja minä jättäisin ehdottomasti maalaamatta. Toki jos tosi paljon kellertävä, niin ehkä uusi valkolakkapinta auttaisi? Ihanan valoisa eteinen <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kaappi. Minäkin jättäisin alkuperäiseksi mutta ei mustakaan kuulosta hassummalta.

    VastaaPoista
  4. Tämä on mielipide juttu - itse maalaisin, kun "puun väri" kyllästyttää, mutta tuo näyttää teillä hyvältä :)

    VastaaPoista
  5. Hieno löytö! Jättäisin kyllä maalamatta - eteinen näyttää nyt hyvältä!

    VastaaPoista
  6. Mahti löytö :) valkoinen tai alkuperäinen väri :)

    Tsemppiä peliin <3

    VastaaPoista
  7. Upea löytö. Oiskohan 50-luvun kaappi ? Jättäisin alkuperäiseksi eli en maalais tai jos oikein kellertävä, joka varmaan itelläkin ärsyttäis niin oisko käsittely Osmo Colorin puuvahalla, antaa vaalean pehmeän kuultavan käsittelyn.

    VastaaPoista
  8. Yhtenäistää nuo taulut kuitenkin eri puiden värejä, joten ei mielestäni haittaa eri puun värit. Meillä on terassilla harmaa laatta, ja siinä mattapinnassa näkyy kaikki jäljet myös. Tylsää! Mutta ei auta muu kuin luutuilla ja imuroida.

    VastaaPoista
  9. Oikein huikea löytö. Itse tykkään tuosta orginaalista väristä ♥

    VastaaPoista
  10. Mahtava kaappi! Itse en varmaankaan maalaisi, juohtuen toki siitä, että omaa silmää miellyttää tuo vaalea koivun sävy :)

    VastaaPoista
  11. Hieno kaappi! Mä varmaan lähtisin maalailupuuhiin, valkoista tai mustaa.

    VastaaPoista
  12. Wautsi! Kaunis on. Mäkin olen yrittänyt nyt etsiä yhtä lipastoa ja sivupöytää olkkariin! Katsotaan josko sellainen löytyisi :)

    VastaaPoista
  13. Hieno kaappi ja jos ilmainen niin...löytö!

    VastaaPoista
  14. Hieno löytö. Mä en ehkä maalaisi, mutta voishan tuota koittaa piristää vaikkapa teippailemalla.

    VastaaPoista
  15. Sopii kauniisti eteiseen. Jos kellertävyys ottaa silmään, suosisin minäkin valkopesua lakalla tai vahalla. Mutta niin hyvältä näyttää näinkin :)

    VastaaPoista
  16. Oi ihana, itse jättäisin varmaan tuollaiseksi :) Korkeintaan joku vaha päälle :)

    VastaaPoista
  17. Valkokuulto vahaus sopisi hyvin <3

    VastaaPoista
  18. Kiva kaappi joka on nätti noineenkin, eikä eri sävyisten puulajien yhdistely haittaa, päin vastoin se on paljon rennompaa, kuin jos kaikki olisi samaa. Mustaksi tai valkoiseksi en maalaisi, vaan ennemmin jonkin hienon muuretun tummaan vihreään taittavan harmaan sävyiseksi - tyyliin sävyjä mitä nyt näkee paljon sisustuksessa. Murretut sävyt on pehmeitä. Mustasta tulisi mieleen vähän kasari kun tuota kaappimallia tehtiin vissin just myös kasarina :) Toisaalta, sehän on myös nyt in.

    VastaaPoista
  19. ehdottomasti jätä alkuperäiseksi. Eikä mustaa- jokapaikka on sitä täynnä. Siksipä tämä heti miellyttää tämän värisenä
    Ihana

    VastaaPoista
  20. Noin kiva kaappi ilmaiseksi - mikä tuuri <3

    Mä jättäisin tuon noin. Keltaisuutta voisi kokeilla taittaa valkolakalla tai vahalla.

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...