torstai 17. syyskuuta 2015

Habitare - inspiraatiota


Viime lauantaina pääsin kiertelemään Habitare-messuja ystävän kanssa. Tarkoituksena oli hakea inspiraatiota kodin sisustukseen ja nähdä myös jotain uutta. Messut tarjosivat tänä vuonna mielestäni enemmän persoonallisia ratkaisuja ja mukaan oli tullut useita pieniä kotimaisia yrityksiä, joiden tuotteiden näkyvyys sai varmasti aimoharppauksen messujen myötä. Sille iso plussa! 

Huomasin messuajan kuluvan liiankin nopeasti ja näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että olisi pitänyt varata messuille kaksi päivää aikaa. Yhdessä jäi liian monta kohdetta näkemättä tai tarkemmin tutustumatta. 

Kävin messukuvia läpi ja sieltä nousi monen monta suosikkia ja inspiroivaa osastoa. Ihan kaikkia en lähtenyt samaan postaukseen änkemään, mutta tässä alkuun joitakin suosikkejani messuilta.


Lisääntyvässä määrin erilaiset pyyhekuivaimet ovat palaamassa koteihin. Rej Design on tässä stailauksessa käyttänyt erittäin onnistuneesti pyyhekuivaimia naulakkona. Jokin tässä viehättää todella paljon ja voisin helposti kuvitella tämän kokonaisuuden omaankin kotiin.



Huomasin taas ihailevani erilaisia tuoleja, joita putkahteli esille vähän joka puolella. Muutaman kaunokaisen tallensin kamerallekin. Ylemmässä kuvassa Vitran Eames DSW -tuolit ja alemmassa Formen TON -tuolit. Formen valikoimista näyttää löytyvän myös kivoja mattoja.


Kotimainen Mayn sekä Musta5101 -tuotteet jaksavat ihastuttaa. Kauniin yksinkertaisia koreja, tiskiaineita ja keittiösuihkeita.


Bloggareille tarkoitetusta juttutuvasta bongasin Millan Magia Graphicsin taulut. Ja aika uutena tuttavuutena Miiko, joka valmistaa upeita kotimaisia nahkaisia tyynyjä.


Link-hyllyn ilme on kauniin ilmava. Erityisesti hyllyn kannattimien muotoilu on kaunis. Hyllyn on suunnitellut Nurmelalle Tapio Anttila. Huomasin bongailevani hyllyä vähän joka puolelta ja sitä mukaan myös ihastuin siihen lisää.


Uutena tuttavuutena törmäsin Finarteen, jonka valikoimista löytyi ihastuttavia Saana ja Olli -mattoja. Olin heti valmis ostamaan yhden matoista meille, mutta vielä maltoin mieleni. Pitää ehkä ensin mennä kotiin mittailemaan, jotta tiedän tilata oikean kokoisen maton. 

Hakolan osasto jäi mieleen raikkaana (oik. puoleinen kuva) ja selkeänä. Erityisesti sohvat herättivät kiinnostuksen ja olenkin päättänyt palata kyseisen firman valikoimiin vielä myöhemmin.


Marimekon osasto oli tänä vuonna hyvin pelkistetty, mutta toimiva. Hyvinkin simppelit ratkaisut olivat kauniita.


Artek loi messuille teehuoneen, jossa messuilijat saivat viettää lepohetken ja nauttia suolaisia ja makeita herkkuja (kuvassa oikealla).

 

Viimeisenä kaksi mieleenpainunutta taideteosta: Hanna M. Huovisen Pahkat -työ löytyi Habitare-suunnittelukilpailun finaalista ja Habitaren ahead -areenan päälle laitetut upeat sateenvarjot, joita näkyikin sosiaalisessa mediassa koko messuajan.


Toivottavasti nämä kuvat antoivat teillekin vähän inspiraatiota sisustukseen. Monen monta suosikkia on vielä jäljellä, mutta niistä vielä myöhemmin.


Mukavaa torstaita <3


11 kommenttia:

  1. Link-hyllyyn ja pyyhekuivannaulakkoon ihastuin myös itse :) Paljon olit saanaut sellaisia kuvia tähän, jotka itseltä on ikäänkuin jäänyt näkemättä. Tai ehkä olen ne nähnyt, mutten ole kiinnittänyt niihin huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Link on kyllä niin kaunis, samoin kuin tuo kuivaustelineistä tehty naulakko. Haluttais tosi paljon saada tuollainen omaankin kotiin. Huomasin itsekin saman monien blogeista, paljon oli jäänyt huomaamatta ja kuvaamatta. Toinen päivä olis ollut aivan ehdoton!

      Poista
  2. Link hyllyn yksityiskohdat olivat kyllä todella viimeisen päälle hiottuja ja kauniita! Monia samoja suosikkeja löytyy täältä messujen osalta, ja vaikka itse vietin siellä useammankin päivän, tuntuu että enemmänkin inspiraatiota olisi vielä mahtunut ;) Kivaa päivää Laura <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nuo yksityiskohdat viehättää ja jotenkin muutenkin huomaan kiinnittäväni huomioni kaikkiin avohyllyihin. Tuollaisin voisin helposti nähdä myös meidän kodissa <3

      Sulla oli hieman enemmän aikaa tutustua osastoihin. Olis pitänyt itsekin suosiolla olla useampi päivä ja tutustua tarjontaan vieläkin tarkemmin :)

      Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  3. Eka kertaa näin tämän Link hyllyn ja olipa kaunis, viimeiseen saakka käsityötä :) Harmi ko ei itte päässyt Habitareen ja yksi päivä on aivan liian lyhyt ...ei ehdi tutustumaan kunnolla ja kaikkia osastoja ei ehdi käydä läpi. Kiva ko oota ottanut kuvia, näitä on aina kiva katella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin törmäsin hyllyyn nyt messuilla ekan kerran ja näin sitä useammassa kohteessa. On kyllä hieno! Toivottavasti pääsisit joskus messuille, pohjoisesta on vaan aina niin pitkä matka tulla tuonne.

      Poista
  4. Link- hylly on upea, samoin Finarten- matot. Monia samoja ihailun kohteita. Marimekon kukkalaatikot veivät sydämeni ja ensi kesänä meilläkin rehottaa ja kunnolla laatikoissa, ihan sillee rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylly on kyllä upea ja nuo matot niin herkkuja. Tykästyin kyllä kovasti!

      Voi odotan niin sinun ensi kevään puutarhaa, tulee varmasti upea!

      Poista
  5. Kiitos postauksesta, vähän kuin olisi päässyt itsekin virtuaalimatkalle! :)

    VastaaPoista
  6. Yhdessä päivässä ei tosiaan ehdi näkemään paljon mitään messuista, saati sitten parissa tunnissa kuten me tehtiin. Piti ehtiä vielä kaupunkiinkin ostoksille. Sä oot kyllä ehtinyt näkemään paljon enemmän kuin me :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...