keskiviikko 31. elokuuta 2016

Neidin valtakunta


Meidän perheessä asuu tokaluokkalainen neiti, joka on nyt määrätietoisesti ilmoittanut haluavansa nätisti sisustetun huoneen. Neiti kun ei kuitenkaan ole siisteimmästä päästä, huoneessa oleva vaatehuone on aivan loistava kaaoksen hallitsija. Tavarat ovat nimittäin pysyneet yllättävän hyvin kasassa. Tai ehkä uuden oman huoneen viehätys riittää siihen, että huone siistiytyy helpommin.


Huoneen sisustaminen on kuitenkin vielä täysin kesken ja tästä syystä se näyttääkin vielä aika autiolta. Tarkoituksena on pian tuoda huoneeseen minun vanha koulupöytä vanhempieni kellarin uumenista sekä muutenkin pyöräyttää järjestystä. Valkoisen romanttisen kaapiston kohtalo on vielä epäselvää, koska se ei enää tyylillisesti kovin miellytä. Toki olen ehtinyt miettiä sen ilmeen muutosta kahvojen ja taustatapetin vaihtamisella, mutta saa vielä nähdä mihin tulokseen päädytään. Kuvista ulkopuolelle jää pitkä Ikean lokerohyllykkö, joka pitää sisällään kirjat ja lelut. Sekään ei luultavasti tule enää huoneeseen jäämään. Mutta remontin ollessa vielä kesken, sisustaminenkaan ei etene haluamallani tavalla. Arvaatte varmaan, että rahalle on vähän parempaakin käyttöä :)


Tarkoituksena on laittaa seinälle kivoja tauluja ja ehkä jotain hyllyjä. Löysinkin Torista vanhan heikossa kunnossa olevan Artekin hyllyn, jonka ajattelin laittaa takaisin vanhaan loistoonsa. Se luultavasti päätyy neidin huoneeseen. 

Ja pakko vielä kertoa, että huoneen matto on "roskalavalta". Nimittäin joku halusi luopua matosta ja minä kotiutin sen mielelläni meille. En kuitenkaan mennyt tonkimaan lähialueiden roskiksia, vaan bongasin sen Facebookin kautta. Tästä sivustosta onkin tullut minulle yksi oiva tava sisustaa kotia ja tehdä löytöjä, mutta myös laittaa omia vanhoja tavaroista eteenpäin niitä enemmän tarvitseville.


Mitäs sanotte meidän prinsessan valtakunnasta? Täällä vallitsee hempeä värimaailma, joka selkeästi miellyttää huoneen asukasta. Itse olen erityisen tyytyväinen huoneen harmaisiin seiniin.

tiistai 30. elokuuta 2016

Saunaremontti loppusuoralla


Talon yläkerrassa olevan `vilpolan` eli nykyään saunatuvaksi kutsutun tilan yhteydessä on remontin alla oleva sauna ja suihkuhuone. Tämä tila on kokenut koko talon isoimman muutoksen, koska tila purettiin täysin alkutekijöihin. Vanha sauna oli pimeä ja aikansa elänyt, suihkuhuoneesta puhumattakaan. Tilassa ei ollut lainkaan lattialämmitystä, ainoastaan yksi patteri hoiti tilan lämmittämisen saunan lisäksi. Lisäksi pieni tila oli erilaisia väliseiniä täynnä, joten tila tuntui hyvin pieneltä.



Vanhan suihkuhuoneen ja saunan purkamista voi nyt nauraen muistella, mutta silloin nauru oli kyllä kaukana. Nimittäin pienessä tilassa riitti puutavaraa, laattaa, tiiltä, betonista puhumattakaan. Mies hoiti kaiken purkamisen ja minä vastasin suurelta osalta purkutavaran kantamisesta ja tilan siivoamisesta. Piikatun betonilattian purkaminen oli ehkä kaikista kamalinta puuhaa. Nimittäin pussitin kaikki betonilohkareet pienissä erissä jätesäkkeihin ja mies raahasi ne alhaalla ulkona olevalle jätelavalle. Tätä vaihetta ei todellakaan ole enää ikävä. Joka paikkaa kolotti ja särki, eikä loppua näyttänyt tulevan millään. Uusien pintojen näkeminen oli siis silkkaa iloa. Ja jokainen vaihe tuli ikuistettua kameralle, jotta muistamme varmasti mitä kaikkea rakenteisiin on laitettu. 


Saunan paneeleiksi valikoitui Laatupaneelin saunapaneeli, joka oli puuvalmista saarniviilua. Paneelit käsiteltiin ennen seinään asentamista Bloomin paneelivahalla. Halusin saunaan ehdottomasti leveät haapalauteet, joista olin pitkään jo haaveillut. Halusimme lauteista yksinkertaiset, hieman laatikonmalliset, joissa voisi istua isommallakin porukalla. Saunan vanhat ikkunat ja piipun muuri säätelivät hieman lauteiden muotoa, mutta lopullinen tulos on erittäin onnistunut. Ikkunat eivät ole suoraan ulos, vaan niistä on näkymä saunatuvan puolelle. Kuitenkin saunatuvan iso ikkuna mahdollistaa ulos näkemisen myös saunasta. 

Pohdimme pitkään puusaunan ja sähkösaunan välillä, mutta kaiken vääntelyn ja kääntelyn jälkeen päädyimme sähkösaunaan. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta tämä oli meille järkevämpi ja edullisempi ratkaisu. Näin saimme saunaan myös lisää istumatilaa, jota jo pelkästään meidän viisihenkinen perhe tarvitsee. Saunatuvan puolelta purettiin myös vanha takka, mutta piipunrunko jouduttiin vielä laittamaan piiloon, koska uuden takan laittaminen siirtyi myöhemmäksi. 

Kiukaaksi valikoitui Harvian Cilindo, joka oli tarpeeksi tehokas tilaan. Monta kaunista uutuusmallia karsiutui valinnasta, koska niitä ei saanut tarpeeksi tehokkaana. Kiukaan valinta ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella, pitää hyvin osata laskea kuinka paljon mikäkin materiaali tulee lisää kiukaan tehontarvetta. Meidän saunassa tilan lisäksi tähän vaikutti lauteiden takana oleva kiviseinä sekä pian asennettava lasiseinä.


Lattialaatta on Bauhausin harmaata Hexoa, joka on osottautunut loistavaksi laataksi lapsiperheessä. Laatta ei nimittäin ole lainkaan liukas. Toki ajan saatossa lattian puhdistaminen voi olla hankalampaa, mutta mielummin se kuin liian liukkaat laatat, jotka eivät sovellut lapsille.

Seinälaatat ovat taas perusvalkoiset isot laatat, jotka tilassa näyttävät vaaleanharmaalta. Alkuun olin hieman pettynyt harmaan sävystä, mutta nyt en voisi enää kuvitellakaan tilaan täysin valkoisia laattoja. Suihkut asennettiin mahdollisimman korkealle, lähelle suihkuhuoneen kattoa, jotta pitkä miehenikin mahtuu seisten suihkuttelemaan. 


Saunan laudevalot asennettiin viime viikolla ja pian aloitetaan lasiseinän ja oven asentaminen. Tilasimme ne paikalliselta lasiliikkeeltä ja odottavan aika on ollut pitkä. Nyt kuitenkin odotus on palkittu ja pääseemme asennushommiin. Tarkoituksena on päästä loppuviikosta, viimeistään ensi viikolla saunomaan. Sitä ennen pitää asentaa muutama puuttuva lista ja pestä sauna. Saunan pesemistä helpottaa se, että ylä- ja alalauteiden kannet voidaan nostaa ylös. Näin päästään pesemään myös saunan lattia. Myös etupaneelit voidaan tarvittaessa irroittaa.


Mukavaa tiistaita!


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mitä kuuluu portaikkoon?


Vihdoin meillä on jotain valmiina, nimittäin portaikko. Yläkerran aulatila on päässyt jo sisustusvaiheeseen. Sisustukseen ei ole kuitenkaan kovinkaan pystytty vielä panostamaan, koska kaikki ylimääräiset rahat menevät remonttiin. Joten nyt tilaa sisustellaan olemassa olevilla huonekaluilla ja pientavaroilla.


Käytävän lasiset valaisimet ovat talon alkuperäiset ja ne haluttiin ehdottomasti säilyttää. Samoja löytyy myös alakerran käytävästä sekä olohuoneesta. Olohuoneessa on samoja valaisimia erikokoisina upotettuna kattoon, jolloin tuo kellastunut osa jää nätisti piiloon. Näistä yksi on kuitenkin hävinnyt (rikkoutunut?), joten on pakko yrittää selvittää valaisimien merkki ja toivoa parasta, että kadonneen tilalle löytyy uusi. Näitä pieniä meillä on useampiakin varastossa, mutta juuri puuttuvaa pidemmän mallista ei. Talon entinen asukas kertoi valaisimien olevan Alvar Aallon tuotantoa, mutta mistään en ole löytänyt vahvistusta tälle. Tiedän, että aikoinaan tämän tyyppisiä i-valaisimia oli enemmänkin markkinoilla, mutta niistäkään en tiedä enempää. Jos jollakin on antaa vinkkiä, niin kuulisin asiasta mielelläni lisää.



Remonttiroipetta on vielä joka puolella, mutta onneksi hiljalleen koti alkaa ainakin yläkerran osalta näyttämään asuttavalta. Ovien maalaukset ovat vielä kesken, mutta hiljalleen saan nekin maalailtua. Halusimme nimittäin ehdottomasti säilyttää vanhat täyspuiset ovet, jossa on ihanat messinkiset ovenkahvat. 



Aiempia postauksia portaikon remontista löydät `Kohti portaikon uutta ilmettä` ja `Lähes valmis portaikko`.


Leppoista sunnuntaita <3


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Habitare lippuarvonta


Pian päästään taas vuoden suurimpaan huonekalu-, sisustus- ja designtapahtumaan Helsingin Messukeskukseen, nimittäin Habitare-messuille 7.-11.9. Useampana vuotena messut ovat kuuluneet osaksi minun syksyn ohjelmaa, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Odotan siis hyvin innokkaana Helsingin reissua ja toivon samalla näkeväni reissussa paljon kavereita ja muita bloggaajia. Lähden messuilemaan bloggaajapassin voimalla, mutta myös tekemään samalla töitä. Eli aivan täysin huvin puolelle reissu ei tule menemään., vaikka pääsenkin tekemään jotain mistä kovasti tykkään.

Heidi M Huovinen, Myprivatearea.
Hanna Särökaari, Kehä

Sain arvottavaksi kaksi messulippua (arvo yhteensä 36€), jotka ajattelin jakaa yhdelle onnekkaalle voittajalle. Voittaja saa sitten antaa toisen lipun haluammalleen kaverille. 

Messulippujen arvontaan voit osallistua seuraamalla blogiani facebookissa tai bloggerissa sekä kommentoimalla tätä postausta. Anonyymeiltä toivon sähköpostiosoitetta, jotta pystyn ottamaan voittajaan yhteyttä heti arvonnan päätyttyä.

Arvonta päättyy tämän viikon sunnuntaina eli 28.8.2016.

Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUNEILLE!

Markus Koistinen, The Brick
Studio Pulla, kuosit.
Viivi Kuisma, Vaara
Kuvat Messukeskus, kuvaaja Johanna Kinnari


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pienimmän valtakunta työn alla


Meidän pienin sai vihdoin odotetun oman huoneen uuden kodin myötä. Huone on hyvin pieni, mutta aivan riittävä pojalle, joka tuntuu valtaavan oman huoneensa lisäksi myös koko muun talon. Leikit usein siirtyvät olohuoneeseen, keittiöön tai isoveljen huoneeseen. 

Tämä pieni huone on vielä työn alla, mutta olen hieman ehtinyt sisustaa sitä kotoa löytyneillä huonekaluilla ja tavaroilla. Mitään uutta ei olla vielä huoneeseen ostettu, mutta mietinnässä on parikin kivaa juttua.


Pieni pöytä ja tuolit alkavat olla todella vähällä käytöllä, joten olemme suunnitellut niiden myymistä eteenpäin. Tilalle olisi kiva saada vaikka leppoisa oleilunurkkaus tiipiin muodossa. Seinälle on tarkoitus löytää jokin kiva hylly, johon pystyy laittamaan tärkeimmät esineet esille. Myös pöydällä olevat talohyllyt odottavat seinälle pääsyä. 


Olen jo pari kertaa ajatellut tuunaavani Ikean Minnen sänkyä, mutta vielä sänky on alkuperäisessä kunnossa. Saa siis nähdä ehdinkö tuunausta koskaan saamaan aikaan, minulla kun on pari hieman tärkeämpää juttua sitä ennen tehtävänä. Ja ennen mitään muutosta, huoneen puuttuvat listat pitäisi laittaa paikoilleen.



Vihdoin saimme huoneen yhden seinän tapetoitua Ferming Living Native -tapetilla, joka on mielestäni todella kaunis. Juuri sopivan yksinkertainen, mutta kuitenkin hieman leikkisä. 


Huoneen yksi parhaimmista asioista on vaatehuone, joka kätkee sisälleen kaikki vaatteet ja lelut. Sieltä poju saa itse haettua kaikki tarvitsemansa ja ylemmille hyllyille pystyy nostamaan sellaiset mitä ei juuri nyt tarvitse.


Huomenna ystäväni Johanna tulee meille asustelemaan neidin huoneeseen. Ihana saada auttaa ystävää ja päästä kunnolla vaihtamaan kuulumisia. Neiti muuttaa tähän pojun huoneeseen ja pojat pääsevät taas yhdessä nukkumaan kerrossänkyyn. Kätevää kun on yksi ylimääräinen sänky, johon voi helposti majoittaa yövieraan. Toki meille on tulossa vieraille parempikin paikka, mutta se ei ole vielä valmis.


Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu <3


lauantai 20. elokuuta 2016

Wc -pohdintoja ja kurkistus tilaan ennen remonttia

Hei hei! Täällä taas blogin äärellä. Pikkuisen taas on kiirettä pitänyt ja kirjoittelut jäänyt vähemmälle. Juttuja on liiaksikin asti, mutta kirjoitusaika jäänyt minimiin. Toivottavasti pystyisin pian taas parantamaan tätä menoa. 

Olen pohdiskellut yläkerran wc:n peili ja valaisin valintoja. Haaveissa olisi saada tila pian valmiiksi, koska pimeässä oleskelu alkaa jo hieman tökkimään. Ajattelinkin tällä kertaa avata pohdintoja teillekin ja näyttää samalla mistä tilanteesta lähdimme remonttia tekemään.


Haaveilen By Lassenin kauniista View-peilistä, joka kaikessa yksinkertaisuudessa on todella kaunis. Hintakaan ei ole kovin paha, mutta pienelle budjetille ehkä kuitenkin liikaa. Sen vuoksi päätin hakea muutamia muitakin vaihtoehtoja ja minne muuallekaan sitä suunnistin kuin Ikean sivuille. Sieltä bongasinkin kauniin pyöreän Skogsvåg -peilin, jota saa muutamassa eri värissä. Mustanruskea olisi tilaan helppo valinta, mutta kuvien perusteella ottaisin mielummin pyökkiviiluisen. Livenä en sitä ole vielä kuitenkaan nähnyt. Samalla myös huomasin, että Ikeasta saisi By Lassenia muistuttavan yksinkertaisen "peruspeilin" hieman massiivisemmilla kehyksillä. Toki materiaaleissa on varmasti eroa. Pitääkin päästä pian ihan paikanpäälle hypistelemään vaihtoehtoja ja tehdä sitten vasta lopullinen päätös. Peilin koko ei voi olla kovin iso, nimittäin seinässä oleva sähköpistoke on turhan lähellä peilin paikkaa. 


Haluisin peilin yläpuolelle yksinkertaisen valaisimen, jossa riittää tehoa valaisemaan koko huone. Wc:ssä ei ole montaa neliötä, mutta luulen päätyväni kahteen valaisimeen, jotta valon määrä tulee olemaan riittävä. Suunnittelin valaisimeksi Artemide Tolomeon Farettoa, joka olisi tyylikäs valinta. Näitä voisi mennä peilin yläpuolelle kaksikin. Eilen kuitenkin bongasin Sessakin valikoimasta mustan Coloradon, jota saisi yksi- tai kaksiosaisena. Tämä tyylikäs valaisin voisi toimia tilassa myös todella hyvin. Valaisin ihastuksia tulee vastaan tällä hetkellä hyvinkin paljon, mutta osa niistä menee reilusti yli budjetin, joten jätän ne nyt sen vuoksi huomioimatta.

Sain myös yhdeltä lukijaltani kivan ehdotuksen, jota olen myös jäänyt pohtimaan. Nimittäin Flosin Mini Go Ball, joka antaisin tilaan pehmeän ja tunnelmallisen valaistuksen. En ole nähnyt tätäkään valaisinta livenä, mutta uskoisin, että kahdella pallolla saisi hyvän valaistuksen aikaan.


Alunperin wc on ollut pimeä ja hyvin 70-luvua edustava. Vihreät laatat seinissä ja ruskeat lattiassa. Materiaalit olivat jo hieman aikansa eläneitä, tunkkaisia ja huonokuntoisia, joten kokonaan uudet pinnat olivat ehdottomasti meidän valinta. Pientä vilausta näettekin uusista pinnoista ja kalusteesta postauksen ensimmäisessä kuvassa sekä `Piipahdus toiletissa`-postauksessa.


Mitä mieltä olette? Vai onko teillä vielä jotain kivoja peili ja valaisin ehdotuksia? Otan niitä mielelläni vastaan, koska en ole välttämättä kaikkia vaihtoehtoja ehtinyt huomaamaan. Budjetti on suhteellisen niukka, joten kaikki edulliset, mutta kauniit vaihtoehdot ovat plussaa.


Ihanaa viikonloppua <3


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Maalattu puulattia


Vihdoin se on taas löytynyt, nimittäin into remontoida. Hetki meni ennen kuin jaksoin taas aloittaa, mutta nyt olenkin saanut taas paljon aikaiseksi ja innolla aina odotan työpäivän jälkeistä uurastusta. Tämä on toki vaikuttanut blogin ylläpitämiseen, koska aika ei ole vain riittänyt aivan kaikkeen. Useampana iltana olen löytänyt itseni koneelta, mutta kylläkin naama kiinni näppikseltä... Uni on kummasti yllättänyt kesken kirjoittelun.



Meidän uuden kodin yläkerrassa on vanhat puulattiat, jotka hiottiin ja maalattiin. Hiomisen jälkeen tuli tunne etten olisi halunnutkaan maalata lattioita, mutta keittiön purkamisen vuoksi lattioita jouduttiin paikkailemaan ja tästä syystä päädyttiin kokonaan peittävään maaliin. Lisäksi isoin tekijä lattian maalamiselle oli meidän valkoinen koira, jonka karvojen näkyvyyttä lattiapinnassa haluttiin minimoida. Vaikka meillä imuroidaan usein, kulkeutuu karvoja silti joka paikkaan. Useammassa kodissa koettujen lattiamariaalien ja -värien jälkeen päätös värin suhteen oli helppo. Valkoinen oli ainoa vaihtoehto.


Lattia siis alkuun hiottiin ammattilaisen toimesta, koska pinta oli mennyt edellisten asukkaiden sekä remontin myötä erittäin huonoon kuntoon. Hiomista ennen sekä sen jälkeen lattia puhdistettiin tarkasti. Lattia maalattiin aluksi kahteen kertaan Tikkurilan Multistop -eristepohjamaalilla, joka peittää hyvin ja estää oksakohtien kellastumisen. Kaksi viimeistä kerrosta maalattiin Tikkurilan Betolux Akvalla, joka on vesiohenteinen peittävä maali. Sävynä paperi. Multistopin avulla lattian pitäisi pysyä paremmin valkoisena ja kestää paremmin kulutusta.

 
Nyt meillä on yläkerrassa ihana valkoinen vanha puulattia, jota narisee kävellessä ja tuntuu mukavalta jalan alla. Muutaman viikon asumisen jälkeen emme ole huomanneet kulumisen jälkiä, vaikka lattia on joutunut heti kovaan testiin lasten ja koiran myötä. Lopullisen kestävyyden näemme kuitenkin pidemmän asumisen jälkeen.



Turvallista koulumatkaa tällä viikolla aloittaville pienille koululaisille!




psst... tämä ei ollut maksettu mainos


perjantai 12. elokuuta 2016

Makuuhuone?


Meillä on tällä hetkellä "makuuhuoneessa" vähän erilainen tunnelma. Petaus on tuttuun tyyliin rento, päiväpeittoa ei ole,  täkit on vain nakattu sivuttain vuoteeseen, tyynyjä reippaammin. Ehkä muistuttaa edellisen kodin makuuhuonetta, mutta on itseasiassa aika kaukana siitä.



Nimittäin meidän "makuuhuone" on keskellä olohuonetta, heti ruokapöydän vieressä. Tämä johtuu siitä, että alakerran remontti jatkuu edelleen. Tähän tilanteeseen ollaan jo tuttu, mutta onhan tämä vähän outoa kun vieraita tulee käymään. Onneksi meidän ystävät eivät välitä :)


Alakerran makuuhuoneen tunnelmasta on tarkoitus tehdä tummempi, uhmaten pieniä ikkunoita. Onneksi aina voi maalata uudelleen, jos luonnonvalon vähyys alkaa ahdistamaan. Olen pitkään haaveillut tummemmasta makuuhuoneesta ja nyt sellaisen saan. Toki osa seinistä tulee olemaan valkoisia, jotta emme joudu aivan pimeässä olemaan työhuoneen puolella. Ikkunat kun ovat oikeasti pieniä ja ehkä vähän erikoisia.


Ihana blogiystäväni Tanja tulee tyttärensä kanssa meille kylään, joten parempi siirtyä seurustelemaan.


Oikein ihanaa viikonloppua <3


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kun mies "innostuu" sisustamaan


Ennen remontin aloittamista miehelläni ei ollut minkäänlaista kiinnostusta kodin sisustamista kohtaan. Minun tyynyliinojen vaihtamiselle, asetelmien tekemiselle ja muulle hösäämiselle lähinnä naureskeltiin, mutta nyt olen alkanut huomaamaan muutosta josta olen erittäin tyytyväinen. Toki olemme aina tehnyt isot päätöksen yhdessä, mutta nyt huomaan miehen kiinnostuneen enemmän ja enemmän sisustamisesta ja näin tuomaan omat mielipiteensä esille. Ei häntä edelleenkään nähdä laittelemassa asetelmia, mutta suunnittelemassa ja toteuttamassa isompia kokonaisuuksia. Toki tähän sisustamisintoon on vaikuttanut ison remontin aikataulu, vaimon liian pitkät pähkäilyt ja vaadittavien nopeiden päätösten tekeminen.


Ostin pari vuotta sitten meille paljon puhutun String Pocket hyllyn. Vuosi sitten muuttaessa edelliseen kotiimme hylly jäi kaappiin odottelemaan seinälle ripustamista ja siellä se olikin koko vuoden. Ehdin jo suunnitella hyllyn laittamista neidin tai vanhemman pojan huoneeseen, mutta mies oli löytänyt se muuttotavaroiden joukosta ja päättänyt laittaa sen keittiöön. Viime viikonloppuna löysinkin miehen keittiöstä mallailemasta paikkaa hyllylle ja pian hylly olikin jo seinässä. Paikka oli itseasiassa String Pocketille loistava, vaikka olinkin ajatellut laittavani seinälle toisenlaisen hyllyn. Tarkoituksena oli löytää jonkin muun värinen hylly kuin valkoinen, mutta aika kivasti ihan valkoinenkin hylly sopii seinälle. Pitää vain tuoda värejä keittiöön astioilla ja kasveilla. 

Nyt nostin hyllylle muutamia käyttöastioita, sokeripurkit ja teekannun. Lisäksi sujautin viherkasvin Ranskasta tuotujen kastanjoiden pussiin ja nostin pöydälle ystäväni tuoman liljakimpun.



Hylly on asennettu niin, että keittiön aamiaiskaappi mahtuu avautumaan seinää vasten ilman, että hylly on liian lähellä ikkunaa. Mukava olisi ollut saada tähän vähän leveämpi kokonaisuus, mutta avautuvan kaapin vuoksi yksi hylly sopii tilaan loistavasti.


Remonttitahti on tällä hetkellä hyvin hitaalla vaihteella, koska välillä mentiin liiankin lujaa. Keittiön viimeisten silausten tekeminen on jäänyt vähän roikkumaan, mutta eiköhän me saada nekin pian tehtyä. Korkeiden kaappien päälle tulisi asentaa peitelevy ja välitilaan en ole osannut päättää materiaalia (vaimon tyypillistä pähkäilyä)



// My husband slowly starting to show some interest in decorating with me. I think its because of the amount of work we had to put in the renovation. Also my indecisiveness and the time table may have forced him to take part.

tiistai 9. elokuuta 2016

Uusi sohva

Nyt päästään vihdoin kurkkaamaan olohuoneeseen, jota olen jo hieman ehtinyt sisustamaan. Tilasin nimittäin jo heti talon ostamisen jälkeen meille sohvan. Kerroin miehelleni yhden ehdon talon ostamiselle, meille tulisi uusi sohva. Vanha sohva oli palvellut meitä jo monia monia vuosia, koska se on ostettu ensimmäiseen omaan kotiini. Vieläkään en päässyt vanhasta eroon, sillä tarvitsemme sitä väliaikaisesti alakerran takkahuoneessa. Tämä uusi sohva saapui meille siis jo huhtikuussa ja siitä lähtien se on pötkötellyt muoveissa varastossa odottelemassa talon valmistumista.


Siinä se nyt komeilee. Meidän uusi ihana sohva, Hakolan Cosy, jonka on suunnitellut Annaleena Hämäläinen. Niin kaunis ja niin mukava istuttava.


Ihastuin Hakolan upeaan osastoon vuosi sitten Habitare-messuilla, enkä ole enää niiden messujen jälkeen unohtanut kyseistä kotimaista perheyritystä. Hakolalla on toinen toistaan upeampia sohvia ja muita huonekaluja. Ja tästä syystä en yhtään ihmettele miksi perheyrityksen suosio on kasvanut viimeisen vuoden aikana ja myös moni muu on huomannut tämän kauniin sohvan. 


Sohvan valintaan vaikutti ulkonäön lisäksi myös se, että kankaiden piti olla ehdottomasti pestävät. Halusin kotimaisen sohvan, joka kestäisi kolmen lapsen sohvalla reuhkaamiset, koiran kuopimiset ja kahden aikuisen löhöilyt. 



Valitsin meille Cosyn vaaleanharmaalla stark-kankaalla ja puujaloilla. Jalat tuovat kotiimme lisää kaivattua vaaleaa puunsävyä, jota meiltä jo löytyykin. Muutenkin halusin kevyen oloisen, mutta ison sohvan, johon koko perhe mahtuu yhtä aikaa.



Olemme erittäin tyytyväisiä sohvavalintaan ja niin näyttää olevan meidän koirakin, joka muutti uuteen kotiin vasta toissapäivänä. Sohvan valtausta odotinkin, vaikka en kyllä aivan näin nopeasti. Tarkoituksena on löytää olohuoneeseen vielä uusi matto sekä sohvapöytä.

Otan olohuoneesta myöhemmin parempia kuvia, koska näissä kuvissa kuvanlaatu on huono. En vieläkään pysty ottamaan kuvia omalla kamerallani, joten joudutte tyytymään näihin (pitkä tarina, liikaa kiireitä). En kuitenkaan malttanut olla enää näyttämättä teille yhtä talomme valmista nurkkausta. Muutenhan täällä ei ole vielä lainkaan valmista...

Pian näytänkin teille mitä muuta täältä olohuoneesta löytyy. Jotain sellaista mitä täällä ei pitäisi olla...


Turvallista matkaa kaikille koululaisille! Olkaahan varovaisia liikenteessä <3


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Loma Tukholman saaristossa












Aiemmassa lomapostauksessa näytinkin kuvia meidän lomalta Tukholman saaristosta. Pääsimme lomalla Tukholman saaristossa nauttimaan purjehtimisen lisäksi upeista saarista, joiden satamissa riitti nähtävää ja myös paljon tekemistä. Useammassa paikassa kävimme kävelen tutkimissa saarta ja se oli minulle mieluisinta puuhaa. Erityisesti jaksoin ihailla kauniita auringonlaskuja. Myös lapsille riitti tekemistä ja kohteissa olisi viihtynyt pidempiäkin aikoja.

Aloitimme matkan Waxholman satamasta, jonne pääsee Tukholman keskustasta bussilla tai veneellä. Waxholman jälkeen purjehdimme ensin Finnhamniiin, jonka jälkeen matka jatkui suosittuun Sandhamnin satamaan, jossa pääsi näkemään paljon toinen toistaan isompia veneitä. Sandhamnin jälkeen purjehdimme Grindaan, josta tämän postauksen auringonlaskukuvat ovat otettu. Jokaiseen näistä kohteista pääsee yhteisaluksella, joten matkan tekeminen ilman omaa venettä onnistuu helposti. Jokaisesta näistä kohteista löytyy erilaisia yöpymismahdollisuuksia. Myös telttaileminen on useissa saarissa mahdollista. Meidän matka päättyi Waxholmaan, koska jätimme auton sataman lähellä olevaan edulliseen parkkiin. Tästä pääset vielä näkemään mihin kaikkiin kohteisiin pääsee erilaisilla venekyydeillä Waxholman satamasta.

Haaveissa on joskus päästä uudelleen samanlaiselle lomalle. Tämä tietenkin riippuu paljon appivanhemmista. Onhan se varmaan aika erilaista ottaa kyytiin viisihenkinen perhe, joiden kanssa ei hiljaista hetkeä tule eikä vauhti lopu. Iso kiitos siis sinne suuntaan <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...