Tein kesäloman lopulla mahtavan kirpparilöydön, jonka mieheni iloksi raahasin jo valmiiksi täyteen lastattuun autoomme. Löysin nimittäin todella edullisesti pienen marmorisen pöydän, jonka ulkonäkö viehätti heti ensinäkemisellä. Pöydässä on kaunis vaalea kuviointi ja yksinkertainen muotoilu.
Olen aiemmin lähinnä ihastellut marmoria muiden kodeissa, mutta nyt kyllä täytyy myöntää, että sopiihan se hyvin myös meidän kotiin. Pöytä on nyt toiminut meillä väliaikaisena sohvapöytänä, sivupöytänä ja nyt kukkapöytänä.
Sain töistä taas muutaman uuden viherkasvin pistokkaan, jotka sujautin aiemmin kirpparilta löytyneeseen lasipulloon. Viherkasvit taitavat siis valloittaa myös meidän kodin. Tosin tässä vaiheessa vielä näin minikokoisina.
Saimme viikonlopun aikana taas tehtyä remonttia kivasti eteenpäin. Alakerran makuuhuoneen väliseinä on nyt lähes valmis ja ensi viikolla pääsenkin maalauspuuhiin. Tavoitteena on saada meidän sänky pian omalle paikalleen makuuhuoneeseen. Toiveena on myös, että parvekkeella näkyvät rakennustarvikkeetkin lähtevät jossain vaiheessa "häiritsemästä" näkymää olohuoneen ikkunasta. Ihmeen hyvin sitä kuitenkin sopeutuu elämää remontin keskellä, vaikka ainahan sitä mielummin asuisi valmiissa kodissa.
Kierrättekö te kirppareilla vai ostatteko kaiken mielummin uutena?
Onpa upea pikkupöytä! Mukavaa päivää 😍
VastaaPoistaMinustakin tuo on kyllä kiva :) Mukavaa iltaa <3
PoistaKaunis sivupöytä. Ja, vaikka materiaali onkin ns raskasta, on pöytä hyvin siro.
VastaaPoistaMeillä on tällä hetkellä huonosti kirpputoreja, joissa huonekaluja myytävänä. Useasti lähden naapurikaupunkiin, josta poikkeuksetta löytyykin aina jotain tuomista kotiin. :)
Kiitos :) Pöytä todellakin painaa kivasti, mutta silti se ei näytä yhtään raskaalta.
PoistaMinäkin välillä teen hyviä löytöjä, mutta aika usein ne on jostain muualta kuin oman paikkakunnan kirpputoreilta.
Hieno...todella kaunis!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOlipa hieno löytö ja sopii teille tosi hyvin! Mä oon tosi hidas ja aina ihan jälkijunassa trendien kanssa. Äitini oli kesällä heittämässä vek vanhaa pyöreää marmorista juustolautasta, ja nappasin sen viime hetkellä talteen. Nythän tuo näyttää sisustuksessa ja kattauksessa ihan kivalta, vaikka ajatelin, että meille ei ikinä marmoria kyllä tuu missään muodossa ;)
VastaaPoistaRemppatsemppiä teille sinne, hyvältä näyttää!
Kiitos, mustakin pöytä sopii meille tosi hyvin. Alkuun se oli alakerran takkahuoneessa, mutta nyt se näyttää tosi kivalta yläkerrassa. Mulle käy usein vähän samalla tavalla, että tulen perässä, mutta haittaakos tuo. Se mikä näyttää kivalta juuri sillä hetkellä, se kotiutuu meille. En keiku trendien aallonharjalla, mutta kotihan tehdään meitä varten :) Hyvä, että pelastit sen juustolautasen, sitä kun voi käyttää monessa muussakin paikassa.
PoistaRemppatahti on hidastunut muuton myötä, mutta kyllä tästä varmaan joskus valmis tulee, vai onkohan tällainen projekti koskaan täysin valmis :D
Kaunis pikku pöytä, tykkään myös tuosta sohvasta, mistä se on ostettu?
VastaaPoistaKiitos <3 Sohva on Hakolan Cosy. Tilasin sen suoraan Hakolalta.
PoistaKyllä sitä vaan tulee aika paljon kierreltyä kirppareilla. Toki viimeksi remontin yhteydessä hankin myös uusia juttuja, joitakin kauan haaveilemiani, mutta yleensä en niin tee :) Ihanalta näyttää teidän koti!!!
VastaaPoistaKirppareilla kiertely on kyllä kivaa puuhaa. Minäkin ostan myös uutena kotiin huonekaluja, kuten kuvassa näkyvän sohvan, mutta tykkään yhdistellä vanhoja uusien joukkoon. Mullakin on pitkä haavelista, mutta niiden toteuttamiseen tarvitsisin paksumman lompakon, joten ne saa odotella rauhassa haaveina. Hiljalleen sitten ostaa jotain jos oikeasti tarvitsee, vaikka lähes poikkeuksetta etsin ensin tavarat käytettynä. Kiitos <3
PoistaIhana löytö! Itsekin haaveilen marmorista, vaikka aika pitkään kesti lämmetä sille, nimittäin muistan sen edellisen marmorivaiheen lapsuudesta ja pitkään ajattelin, että ei itselle ikinä. :D Tsemppiä remppaan! <3
VastaaPoistaKiitos <3 Minullakin kesti hetki lämmetä marmorille ja nyt se näyttää tosi kivalta. Ehkä sekin tekee, että nyt se sopii tähän kotiin. Aiemmissa en niin nähnyt sitä sopivana. Minullakin on lapsuudesta jäänyt kammo mustiin huonekaluihin ja nuoruudesta sinisiin... nyt niistä taas tykkää. Tosin sinisen sävy on muuttunut parempaan suuntaan :)
PoistaTodella hyvä löytö! aivan ilo silmälle tuo pöytä:) Minäkin teen mieluusti kirppiskierroksia hyvien löytöjen toiveessa:)
VastaaPoistaKiitos <3 Pöytä on kyllä sellainen, jota jaksan nyt ihailla useamman kerran päivässä. Joskus kirppareilta löytyy todellisia helmiä ja edulliseen hintaan. Vaikka nykyään tuntuu, että hinnat ovat nousseet kovastikin ja vanhoista tavaroista pyydetään välillä aika älyttömiäkin hintoja.
PoistaToi on kyllä niin ihana pöytä, ihan mahtava löytö! Ja jos tekee mieli siitä joskus luopua, niin mä otan mielelläni sen tänne opiskelijaboksiini :)
VastaaPoistaKiitos, nyt sille löytyi vain hieman parempi paikka kuin viime viikolla :D En ehkä hetkeen ole siitä luopumassa, mutta pidän sinut mielessä :)
PoistaNiin kaunista, huokaus <3
VastaaPoistaKaunis pöytä ! Sopii teille kivasti :)
VastaaPoistaMukavaa työviikkoa <3
Kiva pöytä! Marmori on jännä juttu, kun sitä on ollut vähän kaikilla vuosikymmenillä, eikä se varsinaisesti ole mennyt koskaan "pois", mutta nyt se taas näyttää tuoreemmalta kuin aikoihin :-)
VastaaPoistaOnpa erikoinen. En ole vastaavaa nähnyt ennen. Hyvä löytö. Sopii loistavasti teille! :)
VastaaPoistaOi miten ihania sävyjä olohuoneessa ja marmoripöytä sopii tuohon väreiltään ja muodoiltaan kuin nappi silmään. Kaunista!
VastaaPoistaTeillä on kaunista :) Ja marmoripöytä näyttää hyvältä, kirppareilta tekee kyllä välillä todellisia löytöjä! Itse tykkään käydä kirppareilla ja kävisin vielä enemmänkin, jos vaan ehtisin. Tykkään sisustusksessa kerroksellisuudesta eikä kaiken tarvitse olla uutta.
VastaaPoistaUpea löytö ja varmasti monikäyttöinen!
VastaaPoista