torstai 8. joulukuuta 2016

Jouluisempi olohuone ja sohvapöytä pohdintaa



Voi miten ihanaa, enää muutama viikko ja päivä alkaa pidentymään. Kyllä tätä pimeyttä onkin kestänyt liian kauan. Täällä ollaan sairasteltu urakalla, mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä. Tämä taitaa olla pahinta aikaa lapsiperheissä, koska joka puolella jyllää jonkinlainen pöpö jos toinenkin.

Päätin vihdoin laittaa siniset tyynyliinat kaapin perälle ja kaivaa talvisemmat esille. Olen tehnyt kuusi- ja peuratyynyliinat noin pari vuotta sitten ja tykkään niistä edelleen tosi paljon. Tyynyjen vaihtamisen myötä olohuoneeseen tuli heti jouluisempi ilme. Tarkoituksena on löytää olohuoneeseen vielä lämmin viltti, jonka sisään voisin käpertyä pakkaspäivinä. Sen pitäisi toki olla sen verran iso, että muutama muukin kylmävarvas mahtuisi sen alle lämmittelemään.



Olen viime päivinä surffaillut netissä etsien meille sohvapöytää. Toisaalta haluaisin löytää "the pöydän" käytettynä, mutta toisaalta haluaisin repäistä ja ostaa sellaisen pöydän jonka perään olen jo pidemmän aikaa kuolannut. Tällä hetkellä meillä on olohuoneessa, saunatuvassa sekä alakerran takkahuoneessa väliaikainen pöytä. Tarkoituksena on siis löytää jossakin vaiheessa jokaiseen tilaan sopiva sohvapöytä. Takkahuoneen suhteen en pidä kiirettä, koska reilu pöytä toimii loistavasti leffailloissa ja illanistujaisissa. Ja niin kuin moni ehkä arvaa, olen myös suunnitellut tekeväni yhden pöydän itse.



Mikä olisi teidän mielestä tähän tilaan paras ratkaisu? Jatkaa pöydän hakemista kirpputoreilta (kyllä niitä siellä on, mutta koska se tulee vastaan), ostaa pitkään haaveilemani designpöytä vai tehdä itse? 


Leppoisaa viikonjatkoa!


12 kommenttia:

  1. Kauniita tunnelmakuvia <3 Aika pahan kysymyksen heitit kyllä! :D Kaikissa on puolensa ja riippuu toki hiukan siitäkin kuinka kauan jaksat vielä odotella pöytää, nopeinta olisi varmasti kääntyä valmiin puoleen, mutta välillä odottaminen tuottaa parhaan tuloksen. Eipä tainnut musta olla juuri apua nyt tähän pohdintaan. :)

    Pikaista paranemista ja ihanaa viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tää oli kyllä paha... Kaikissa on puolensa, mutta ehkä olisi hyvä joskus panostaa laatuun. Olen haaveillut pitkään yhdestä kauniista pöydästä, mutta nyt alan ehkä kallistuman kotimaisen pöydän puoleen. Se sopisi varmasti meille tosi hyvin.

      Täällä edelleen on yksi hieman puolikuntoinen... neljäs viikko menossa :( Tuntuu olevan samaa jokapuolella meneillään.

      Poista
  2. Tee itse, sulla löytyy noita kivoja ja kauniita ideoita. Tulee ainakin persoonallinen :) ja ei tule heti vastaan. Hyvää joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun Päivi luotat minuun :) Yksi idea tai kaksikin pyörii mulla mielessä. Tosin tarvitsen useamman pöydän, joten ehkä voin toteuttaa parikin ideaa...

      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  3. Osta designpöytä se sopii teille.
    Hyvää viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Kyllä mulla nyt kutkuttelee kovasti tämä... Toki voisin toisen toteuttaakin itse, mutta toisen kyllä ostan. Nyt vain innostuin design pöydän lisäksi yhdestä kivasta kotimaisesta pöydästä.

      Ihanaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Vaikka tietysti aina liputan ekologisen ja mahdollisesti kierrätetyn eteen, niin jos uutena hankkii ja se on 100% mieleinen ja kestää vuosia niin ei muuta kuin kaupoille.
    Kauniita kuvia! Ja ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin totta! Minulla on tunnetusti kaikki uutena hankittu pitkään kotona, en hevillä vaihda mitään mitä olen pitkään haaveillut ostavani.

      Kiitos ja oikein ihanaa joulunodotusta myös sinulle <3

      Poista
  5. Ihanan näköostä <3 Sä kyllä löydät kirpparilta pöydän vaikka nuo kaikki vaihtoehdot kuulostaa houkuttelevalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kirpparilta löytää kyllä aina kaikkea kivaa. Ja olenkin aina tehnyt tosi kivoja löytöjä... nyt tein itseasiassa yhden kivan löydön ihan lähivarastosta, joten voi olla, että säästyn yhden ostamiselta :)

      Poista
  6. Kiitos <3 Meidän sohva on Hakolan Cosy <3 Se on todella ihana ja hyvä sohva. Olen myös testannut Lazyn, joka tuli markkinoille meidän sohvan ostamisen jälkeen, sekin on aivan ihana.
    Tuo sinun vinkki on kyllä hyvä. Minä olen kyllä ihmeellinen pohdiskelija... saa nähdä koska meillä on sohvapöytä :D

    VastaaPoista
  7. Viesti löytyi :) Oli hetken kadoksissa. Ylhäältä löytyykin vastaus.

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...