lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 kymmenen suosituinta postausta

On aika kurkistaa viime vuonna julkaistujen postausten suosituimpiin. En ole lainkaan yllättynyt, että suosituimpien postausten joukkoon nousee remontin eri vaiheet, mutta pari yllättävääkin postausta nousi kärkikahinoihin.

Ensimmäiselle sijalle nousi Anttilan lopettamisen aikoihin julkaistu postaus tyhjästä kodista ja rahojen menettämisestä. Tämä taisi olla aikaa, jolloin pari muutakin menetti rahansa. Onneksi moni sai kuitenkin sai tilaamansa tuotteet itselleen pienen ja isommankin tuskailun jälkeen, mutta kyllä siinä moni menettikin rahansa.

http://www.heinassaheiluvassa.fi/2016/07/tyhja-koti-ja-rahojen-menetys.html?m=1

Toiseksi suosituimmassa postauksessa näytin meidän uuden kodin lähes valmista keittiötä. Tässä vaiheessa suljen silmäni kuvien osalta, koska ne eivät ole kyllä minkään laatuisia, ikävä kyllä.


Kolmanneksi suosituin postaus käsittelikin hauskasti kotimme vanhaa keittiötä, joka purettiin heti ensimmäisenä avaimet käteen saatuamme. Onneksi se on vain muisto enää.


Neljänneksi nousi postaus, jossa paljastinkin suuremman salaisuuden, joka sitten toteutuikin. Otsikko on kyllä kieltämättä kutkuttava...


Me tehtiin se! Kyllä, hauskasti viidenneksi postaukseksi nousi juurikin tämä, jossa kaikki kävi lopulta toteen. Otimme käsiimme elämämme suurimman projektin, jonka äärellä olemme edelleen.


Kuudenneksi suosituimmaksi postaukseksi nousi ison muutoksen kokenut portaikko. Tämä harmaitakin hiuksia aiheutanut kokonaisuus onnistui loppujen lopuksi erittäinkin hyvin, vaikka alku tuntui haastavalta. Lopputulokseen olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä.


Tämä kuuluu minun henkilökohtaisesti suosituimpiin postauksiin, koska pääsin toteuttamaan omaa luovuuttani ja onnistuin siinä mielestäni todella hyvin. Seitsemänneksi nousi vanhemman pojan huoneen DIY-liukuvärjätyn seinän maalaus.


Takan muutostyö oli odotettua isompi työ. Onneksi ammattilainen hoiti muutoksen erittäin hyvin. Jäin itse kaipaamaan seinässä olleita liuskekiviä, jotka siinä vauhdissa ehti mennä peittoon ennen kuin ehdin suutani avaamaan. Toisaalta kiviin oli pinttynyt ikävä haju, jota en jäänyt kyllä kaipaamaan. Kahdeksanneksi suosituin postaus oli takan muutostyö.


Pojan huone vaikutti olevan erittäin suosittu aihe, lähes kaikki postaukset kyseisestä huoneesta ovatkin nousseet tilastojen kärkeen. En toki ihmettele yhtään. Yhdeksänneksi suosituin postaus, jossa näytettiin pojan valmis huone.


Kymmenenneksi suosituin postaus käsitteli sekin pojan huonetta, mutta tarkemmin sieltä sängyn alle tehtyjä DIY-säilytyslaatikoita.


Yhteenvetona voin todeta suosituimpien postausten käsitelleen meidän uuden kodin hankkimista, remontoimista ja diy-juttuja. Vaikka postailenkin välillä matkustelusta, ruoanlaitosta ja muusta sekalaisista lifestyle-jutuista, suosituimmiksi nousivat sisustusaiheiset postaukset. Kaikkien aikojen suosituimpia postauksia blogissani ovat käsityöaiheiset jutut. Niitä on minulta usein pyydettykin, mutta viime vuonna remontin vuoksi jouduin jättämään käsitöiden tekemiset väliin. Tänä vuonna on tarkoitus taas palata rakkaan lajin pariin.


Oliko nämä postaukset sinulle ennestään tuttuja?

12 kommenttia:

  1. Kivoja postauksia. Ihanaa uutta vuotta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oikein ihanaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Hienoa katsella näitä vaiheita kauniin kotinne edistymisestä vuoden varrella!
    Eipä ollut tutuja minulle, kun vasta tänne nyt löysin tieni!

    Leppoisaa viikonloppua täältä Mantelilaakson kukkaniityiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogini pariin <3 Aika paljon olemme täällä puuhastelleet viimeisen vuoden aikana ja vielä kun jaksettaisiin puristaa remontti loppuun niin päästäisiin ulkohommiin. Sitäkin hommaa vielä riittää :)

      Oikein ihanaa uutta viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Ihania postauksia kaikki! <3 Olen itse seuraillut teidän remonttia intopinkeänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ihana kuulla, että olet tykännyt. Harmi, että osassa kuvanlaatu on suorastaan surkea :/

      Poista
  4. Osa tuttuja. Teillä on niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna <3 Ihana kuulla, että tykkäät!

      Poista
  5. Paljon olette saaneet muutosta aikaiseksi! Tyylikästä, harmonista, ja ajattoman kaunista <3 Luulen, että remppaaminen on jossain määrin rankempaa kuin talon rakentaminen, joten hatunnosto teille kaikesta työstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Paljon ollaan kyllä tehty ja hiljalleen tämä remontti-into taas palaa niin saadaan loppukin tehtyä. Luulen, että olet oikeassa. Ei me koskaan ajateltu, että tämä olisi näin raskasta... purkaminen varsinkin. Moni on sanonut, että uuden olisi tehnyt helpommin.

      Poista
  6. Oli tuttuja ja ihania postauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että linjoilla pysyy vakilukijoita <3 Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...