Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. toukokuuta 2016

Ajattoman kauniit Laukka-korut



KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Indiedays ja A. Tillander


A. Tillander julkaisi tämän vuoden puolella upean yhteistyössä Marko Björsin kanssa Laukka-korusarjan. Pääsin tutustumaan mallistoon Helsingissä Blogger´s Inspiration Day´ssa ja täytyy myöntää, että ihastuin ajatukseen jolla korusarja on tehty. Olinkin otettu kun pääsin mukaan Indiedaysin ja A. Tillanderin kampanjaan. 


Laukka-korusarjassa on mm. erilaisia kaulakoruja ja sormuksia, jotka ovat saaneet inspiraation hevosesta. Hopeiset korut ovat tyylikkäitä ja sopivat niin miehille kuin naisillekin. Itse voisin hyvin kuvitella käyttäväni näytä ja erityisesti pidän siitä, että korusarjan jokaisesta myydystä korusta lahjoitetaan yksi euro Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitty ry:n eläinsuojelutyöhön. Marko Björs onkin valittu SEY:n vuoden 2016 Hyvän tahdon lähettilääksi.


Erityisesti ihastuin korujen ajattomaan ulkomuotoon.

Kuvat Kultajousi Elegance


Oletteko päässyt tutustumaan Laukka-korumallistoon? Itselleni tämä oli uusi tuttavuus. Olen aina tykännyt A. Tillanderin koruista ja mielestäni tämä mallisto sopii hyvin heidän tyyliinsä.


Aurinkoista päivää!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Voi mitkä voitto!


Olen täysin unohtanut kertoa miten hyvä tuuri minulla oli alkukesästä. Osallistuin nimittäin keväällä järjestettyyn Kultajousen kilpailuun Instagramissa. Tehtävänä oli Indiedays Inspiration päivässä kuvata valitsemiani koruja ja laittaa niistä kuva Instagramiin. Tottakai lähdin korujen kuvailuun mukaan sen kummen ajattelematta, että minulla olisi oikeasti mahdollisuus voittaa jotakin.


Sain valita MY iMenson koruista mieluisimmat osat ja koota niistä itselleni kaulakorun. Tässä kohtaa jouduin pähkimään aika kauan hopeisen ja punakullan välillä. Lopulta valitsin ajattoman hopeisen ketjun, medaljongin ja kuvioidun riipuslaatan sekä mustan facetit riipuslaatan. 

Tämän jälkeen tehtävänä oli mennä kaulakorun kanssa valitsemaan sen kaveriksi kello. Ja voitte vaan kuvitella ettei se ollut mikään helppo tehtävä. Aikaa oli kuitenkin sen verran vähän, joten tein nopean päätöksen ja päädyin kauniin yksinkertaiseen Michael Korsin kelloon. Olisin helposti voinut valita sieltä kuvaani minkä tahansa kauniin kellon.


Se hetki kun puhelimeeni ilmestyi Instasta viesti, että olen korujen onnekas voittaja, taisin hyppiä tasajalkaa ja huutaa. Odotin korujen hakupäivää kuin kuuta nousevaa. En malttanut töiden jälkeen edes vaihtaa siistimpiä vaatteita (en kulje töissä ikinä missään fiksuissa vaatteissa), vaan lompin toosi edustavana liikkeeseen sen kummemin asiaa ajattelematta. Siellähän minut kuvattiin ketjun tiedotteeseen onnekkaana voittajana. No ainakin olin yhtä hymyä.


Olen nyt käyttänyt koruja todella ahkerasti ja olen niin tyytyväinen valintoihini. Molemmat ovat todella kauniita. Ensi viikonloppuna olemme menossa häihin ja taidan päätyä tähän alla olevaan asukokonaisuuteen. Ostin lomamatkalta kauniin tumman sinisen mekon ja kokeilin sitä yhtenä iltana kun kävimme kuvailemassa rannalla auringonlaskua. Korut sopivat täydellisesti asun kanssa, joten tällä kertaa juhla-asun valinta taitaa olla aika helppoa. 


Onnekas voittaja lähettää isot kiitokset Kultajouselle!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17. ★ Koruarvonta

On aika jälleen arvonnan aika. Sain arvottavaksti toisenkin ihanan Bambi Designsin korun. Voittaja saa itselleen todella kauniin rannekorun, johon voi valita itselleen mieluisat tekstit.


Bambi Designs tekee käsityönä todella kauniita koruja, moneen makuun. Valikoimaan kuuluu personoituja, yksilöllisiä sekä ihanilla ykstyiskohdilla maustettuja koruja. Kaikki korut tehdään käsityönä Oulussa. Bambi designsin kauniit korut ovat yhden naisen, Katjan kädentaitojen tulosta. 

Muita Bambi Designsin koruja pääsee kurkkimaan facebook-sivuille. Pian on avautumassa myös verkkokauppa, jonka kautta ostosten tekeminen helpottuu entisestään.


Arvonnan säännöt

1 arvaan saat jättämällä kommentin arvontapostaukseen

2 arpaa saat olemalla lukijani tai liittymällä lukijakseni 

3 arpaa linkittämällä arvonnan blogiisi/facebookiin/instagramiin

Muista kertoa kommentissasi monella arvalla olet mukana ja jätä tarvittaessa yhteistietosi, jotta palkinto saadaan matkaan mahdollisimman nopeasti.


Arvonta päättyy sunnuntaina 20.12.2014


Oikein paljon onnea arvontaan!


Laura


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Bambi Designsin kanssa

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3. ★ Ihana Bambi designs arvonta


On joulukalenterin kolmannen luukun aika. Minulla ilo järjestää teille yhteistyössä Bambi Designsin kanssa joulukalenterin ensimmäinen arvonta. Voittaja saa itselleen tyylikkään my rock -rannekorun. Pyöreään laattaan on mahdollista vaihtaa teksti oman mieltymyksen mukaan.

Bambi designs tekee käsityönä todella kauniita koruja, moneen makuun. Valikoimaan kuuluu personoituja, yksilöllisiä sekä ihanilla ykstyiskohdilla maustettuja koruja. Kaikki korut tehdään käsityönä Oulussa. Bambi designsin kauniit korut ovat yhden naisen, Katjan kädentaitojen tulosta. 


Minulta löytyy useampikin Katjan tekemä koru ja olen ollut tyytyväinen korujen laatuun. Yli vuoden niitä käyttäneenä, tiedän niiden olevan kestäviä. Nyt siis sinullakin on mahdollisuus saada rannekoru itsellesi. Muita Bambi Designsin koruja pääsee kurkkimaan facebook-sivuille sekä yrityksen nettisivuille. Pian on avautumassa myös verkkokauppa, josta kerron teille heti kun sivut aukeavat.

Mutta nyt arvontaan...


Arvonnan säännöt

1 arvaan saat jättämällä kommentin arvontapostaukseen

2 arpaa saat olemalla lukijani tai liittymällä lukijakseni 
(oikealta löydät kohdan `Liity tähän sivustoon`)

3 arpaa linkittämällä arvonnan blogiisi/facebookiin/instagramiin

Muista kertoa kommentissasi monella arvalla olet mukana ja jätä tarvittaessa yhteistietosi, jotta palkinto lähtee matkaan ennen joulua :)


Arvonta päättyy sunnuntaina 7.12.2014

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUNEILLE!


Oikein paljon onnea arvontaan!


Laura


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Bambi Designsin kanssa

torstai 3. lokakuuta 2013

Bambi designs-arvonnan voittaja!

Nyt on arvonta suoritettu. Se piti jo eilen toteuttaa, mutta päivä meni ommellessa, siivoillessa ja lentopallopelissä. Illalla meille saapui vielä vieraita pohjoisesta. Tämä aamupäivä oltiinkin pienen pojan 6kk kuvauksissa, josta selvittiin suht pienillä kommelluksilla. Kuvat näyttivät jo nyt erittäin hyviltä, eikä ihme kun oli loistava kuvaaja kuvaamassa.

Mutta nyt asiaan.

Ihana Bambi designsin korujen arvonta on päättynyt.
Osallistujia oli kaiken kaikkiaan 63 ja arpoja yhteensä 140. Tämä ylitti täysin odotukseni. Ihana huomata kuinka moni blogiini löysi arvonnan aikana ja toivottavasti matkaan tulee myös jatkossa uusia lukijoita, jotka saavat täältä jonkinlaista inspiraatiota.


Bambi designs tarjoaa arvonnan voittajalle vapaavalintaisen korun mallistosta. Voittajalla on varmasti edessä valinnan vaikeutta ellei mieleinen koru ole jo mielessä. 

Rakas tyttäreni pääsi oleman arvonnan onnetar. Halusin suorittaa arvonnan näin vanhanaikaisella tavalla, vaikka helpompikin vaihtoehto netissä olisi ollut tarjolla. 








Ja nyt (rumpujen pärinää!!!!)



VOITTAJA on Jenna!
Jenna voitti kommentilla "kaksi arpaa Jennalle :) Aivan ihania koruja!"

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille!

Laittaisitko Jenna minulle sähköpostia tulemaan.

Mukavaa torstaita kaikille!



maanantai 30. syyskuuta 2013

Vielä ehtii mukaan arvontaan!

Nyt on palattu takaisin kotiin minilomalta. Yritän laittaa siitä postausta pian tulemaan. Oli ihana palata koneen äärelle ja huomata kuinka moni oli jättänyt kommenteja ja uusia lukijoitakin on tullut mukavasti. Voitin jopa itse ensimmäiset blogiarvonnan, kiitos vain Valkoisen lumoissa -blogin Merville.

Tulin nyt pikaisesti muistuttamaan blogissa meneillään olevasta ihanasta arvonnasta
Arvonta päättyy huomenna ja sitten saan julkistaa onnellisen voittajan!



Kaikki Bambi designsin facebook-sivuista tykkääjät ovat jo varmaan huomanneet, että Katja järjestää sivuilla usein kivoja arvontoja eli tykkääminen kannattaa!

Palaan taas pian uusin kuvin ja tekstein :)





sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Synttäriyllätys!

Sain perjantaina postista paketin vanhemmiltani enkä heti sitä avannut, koska lasten kanssa käytiin kerhossa ja muutenkin oli aika paljon hässäkkää. Ajattelin vanhempieni postittaneen meidän heille jääneitä tavaroita tai herkkuja mitä usein saadaan isäni työn puolesta, joten en pitänyt kiirettä laatikon avaamisen suhteen. Ihmettelin vaan, miksi äiti sekä isä soittivat vuorotellen oletko jo avannut paketin. Puhelujen välissä ei tainnut kovin montaa minuuttia edes mennä :D 

Tässä vaiheessa oli kaikki hässäkät viimeistään jätettävä hetkeksi ja mentiin koko porukka laatikkoa avaamaan. Oi oi oi!!! Siellä oli kaikkea ihanaa. Lapsille tuliaisvaatteita ja mulle pieni musta laatikko. Arvasin heti, että tämä oli se minun kauan odotettu synttärilahja. Täytin kolmekymmentä helmikuussa ja olin silloin viimeisillä raskaana enkä pystynyt synttäreitä juhlimaan, koska vauva oli syntyä ihan liian aikaisin. Joten juhlimisia oli pakko siirtää kesään, lukuunottamatta pientä kahvittelua lähellä asuvien miesten sukulaisten kanssa. Kesällä vietimme ystävien kanssa minun ja mieheni 60vee juhlia kesäjuhlien merkeissä eikä sukulaisten kanssa koko juhlia tullut pidettyä.

Mustan laatikon kannen teksti kertoi jo ennen avaamista, että tästä voisin tykätä ja paljon. Ja siellä se oli, ihan täydellinen kello!!! Juuri sellainen mitä olin ajatuksissani toivonut. Olin tainnut valkoisesta kellosta jossain vaiheessa myös vanhemmilleni mainita.






Nyt kyllä vanhempani pääsivät yllättämään minut täysin ja vielä näin ihanalla lahjalla. Harmitti tosi paljon etten ollut avannut pakettia heti, koska langan toisessa päässä sitä oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Onneksi ymmärsivät, koska olinhan lasten kanssa yksin kotona, meillä sitä menoa ja tekemistä tuntuu aina riittävän

Tämä tuli kyllä tarpeeseen ja on ihana! Vielä kun raaskisin kelloa käyttää :)



perjantai 13. syyskuuta 2013

Ihanat Bambi designsin korut

Tänään putkahti postista odotettu Bambi designs-korupaketti. Toimitus oli kyllä todella nopea. Kaikki korut olivat pakattu erittäin hyvin. Bambi designsin Katja halusi yllättäen antaa minun valita itselleni kaksi korua. Olin kyllä todella otettu tästä tilaisuudesta ja olen edelleen. Valinnan vaikeutta oli havaittavissa, koska Bambi designsin valikoimassa on paljon kaikkea kivaa. Päätin lisäksi tilata vielä kaksi muuta korua.

Paketista löytyi pöllö korvikset, rannekoru siivillä, bambi nappikorvakorut ja sydän medaljonki.
Huomatkaa nätit itsetehdyt pakkaukset, tykkään!



Nämä pölltö ovat kyllä todella kauniit ja näyttävät korvissa. 


Meidän neiti valitsi itselleen nämä suloiset bambikorvikset. Ne pitikin heti laittaa korviin :)


Sydän medaljonki on kyllä minun mieleen. Sydämen saa avattua ja halutessa voi sisälle laittaa vaikka kuvan. 


Rannekorussa olevat swarovskin pisaran malliset kristallit vaihtavat hauskasti väriä eri valossa. Siivet ovat hopeoidut.

Ja näin loppukevennykseksi laitan kuvan ensimmäisestä siskonmakkarakeitöstä minkä olen tehnyt. Lapset toivoivat juuri kyseistä keittoa ja pakkohan se oli toteuttaa. Onneksi tämä oli helppo keitto toteuttaa, mutta ei kyllä voita perus hyvää HK sinisestä tehtyä makkarakeittoa. Tämä ruoka ei ole koskaan kuulunut minun kotiruokiin lapsena, koulusta kylläkin tuttu. Hyvä ja helppo arkiruoka, joka maistuu lapsille.


Tästä on hyvä aloittaa viikonlopun vietto. Kiitos vielä tuhannesti ihanista koruista Katja, palaan taatusti ostoksille myös jatkossa!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!




tiistai 10. syyskuuta 2013

Blogini ensimmäinen arvonta!

Hei ihanat lukijani :) 
Sain upean tilaisuuden järjestää blogini ensimmäisen arvonnan, jonka palkinnon tarjoaa 

Arvonnan voittaja saa valita itselleen Bambi Designsin koruista mieleisensä! 
Tarjolla on kaikkea ihanaa.




Bambi designs tekee käsityönä todella kauniita koruja, moneen makuun. Koruja tehdään muutaman kappaleen erinä ja osa koruista on täysin uniikkeja eli niitä on vain olemassa yksi. Bambi Designs tekee koruja myös tilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Koruja on ollut myynnissä reilun vuoden verran facebookissa Bambi Designs -sivuilla (klikkaa tekstiä niin pääset sivuille). Tilaukset ja kysymykset onnistuvat helposti facebookin kautta viestillä tai ottamalla yhteyttä bambidesigns(at)hotmail.fi. 
Bambi designsin kauniit korut ovat yhden naisen, Katjan kädentaitojen tulosta. 

Kaikki postauksen kuvat ovat Bambi Designsin.



Olen otettu tästä yhteystyöstä Bambi designsin kanssa. Itse olen täysin hurahtanut näihin upeisiin koruihin, enkä malta odottaa omaa pakettia kotiin tulevaksi. Vaikeuksia tuotti ainoastaan valita kaikista kauniista koruista omaan tilaukseen lähtevät. Ja näitähän on pakko tilata myös lahjaksi. Kaikille korujen ystäville mahtavaa tietoa, hinnat ovat edullisia!

Tähän olen kerännyt kuvia koruista, jotka ovat erityisesti mieleeni. Olisin saanut tästä postauksesta helposti "kilometrin" pituisen :)


















Arvonnan säännöt:
(arvontaan voi osallistua tällä kertaa vain lukijakseni liittymällä esim. gmail, google)

1 arvan saat liittymällä lukijakseni tai olemalla lukijani
2 arpaa saat liittymällä lukijaksi sekä tykkäämällä Bambi Designs facebook-sivuista
3 arpaa saat linkittämällä alla olevan ARVONTAkuvan blogiisi, facebookiin tai twitteriin (kerro kommentissa mihin arvonnan linkitit)

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen, kerro samalla monella arvalla olet mukana. Muista jättää myös tarvittaessa yhteistietosi, jotta voin ottaa voittajaan yhteyttä. Olisi myös mukava kuulla sinun mieleisi koru Bambi Designsin valikoimista.

Arvonta alkaa N-Y-T ja päättyy 1.10.2013 klo 24.00

Onnea kaikille arvontaan!!!


(Kuva linkitykseen)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...