Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. huhtikuuta 2015

DIY: Terassipöytä


Viime kesänä kuvailin meidän terassia ja kerroin aikeistani myydä terassikalusteet, koska me ei haluttu lähteä niitä kuljettelemaan muutotavaroiden mukana. Sainkin kalusteista useamman yhteydenoton ja kalusteet myytiin samantien. Onneksi kalusteet myytiin, koska niille ei olisi löytynyt millään tilaa väliaikaisesta kodista. Yksi syy tähän löytyy samoihin aikoihin valmistuneesta terassipöydästä, joka valmistui juuri ennen muuttoa. Ehtinyt pöytää silloin sen enempää kuvailemaan, koska muuttokiireet painoivat päälle. 


Tässä siis meidän uusi terassipöytä, pöytä jonka tekoa suunniteltiin pitkään, jonka tekeminen kuitenkin siirtyi ja siirtyi. Ja mitä sitten tapahtui? Satuin yksi päivä sanomaan kaverilleni haluavani itse tehdä uuden terassipöydän, koska entisessä oleva lasikansi oli vaikea pitää puhtaana. Lapsethan saivat kannen hetkessä todella sotkuisen näköiseksi. Joten suunnittelin pöydän, joka muistuttaa meidän ruokapöytää. Pöytä sai vain olla hieman vähemmän huoliteltu, mutta kuitenkin elämää kestävä ja täyspuuta. Minulla oli mielessä kaikki miten pöytä toteutettaisiin ja siinä höpöttäessä sain myös kaverini innostumaan terassipöydän tekemisestä heille. Ei mennyt kuin päivä ja kaverin mies tuli tutkimaan meidän ruokapöytää ja kuulemaan ideani pöydän toteuttamisesta. Ehdotin, että tehtäisiin pöydät porukalla heidän luonaan, koska meiltä ei löytynyt minkäänlaisia tarvikkeita tai edes peräkärryä lankkujen kuljettamiseen. 

Kaverin mies kävikin seuraavana päivänä hakemassa tarvittavat tarvikkeet ja sovittiin, että tehdään pöydät pian. Mutta mitäs kävikään? Sain päivän tai kahden päästä kuvan pöydästä ja perään kysymyksen, kelpaako? Olin ihan ällikällä löyty. Mistä tuollaisia ihmisiä löytyy? Siinä se oli, pöytä valmiina ja todellakin kelpasi. Enkä ollut vielä itse tehnyt mitään. Viikonlopun reissun jälkeen pöytä tuotiin meille testaukseen, jossa huomattiin pöydän olevan liian matala minun pitkääkin pidemmälle miehelle. Emme olleet siinä vauhdissa ehtineet keskustella mitään korkeudesta tai pituudesta. Siinä vaiheessa minua harmitti tosi paljon, koska kaverini mies oli nähnyt valtavan vaivan pöytää tehdessä. Pöytä oli kuitenkin hyvän korkuinen heidän perheelleen, joten pöytä pääsi heidän terassille. Ei mennyt kuitenkaan kuin päivä tai kaksi kun sain taas puhelun. Uusi pöytä oli valmis ja se oli jo matkalla meille. Ja se oli ihan täydellinen! 


Nyt meillä on siis uusi terassipöytä, joka on varta vasten meille tehty. Käsittelin pöydän Tikkurilan Valtti kaluste- ja terassiöljyllä, jonka väri oli kelonharmaa. Muuttohässäkän vuoksi ehdin käsittelemään pinnan vain kertaalleen ja nyt olisi edessä uudelleen käsittely. Näin pöytä tulee saamaan syvemmän ja tasaisemman sävyn sekä kestämään myös käytössä paremmin. 


Innostuin järjestemään terassia hieman talven jäljiltä, mutta millään tästä ei nyt valmista saa. Tuolit uupuu edelleen ja muutenkin terassi kaipaa ilmeen kohotusta sekä ihan vain pesua :) Haaveissa on Hayn Hee tuolit, mutta voi olla ettei lomakko anna haaveelle nyt mahdollisuutta. Mielelläni kuitenkin kuulisin sopiiko ne terassituoleiksi ja onko niissä mukava istua. 


Iso kiitos vielä pöydän tekijälle ja oikein mukavaa lauantaita kaikille! Täällä jännitellään tiukkoja lentopallopelejä ja mennään nuuhkimaan suvun pienintä neitiä <3 


maanantai 8. joulukuuta 2014

8. ★ Hyvän kannattamista


Kävin vasta joulumyyjäisissä, josta mukaani tarttui kaunis jouluinen ovikranssi. Kauniin kranssin myötä tuin lähiseudun kehitysvammaisten päivätoimintaa, mikä sen parempaa. Ei tarvinnut itse alkaa kranssia tekemään ja samalla sain kannatettua tärkeää työtä.



Tässä väliaikaiskodissa ei ole suuren suuri piha, mutta kiva sekin on laittaa vähän nätimmäksi.


Oikein ihanaa alkanutta jouluviikkoa! 

Pysykäähän kuulolla, tiedossa on kaikkea kivaa :)


Laura


lauantai 9. elokuuta 2014

Terassilla


Me ollaan miehen kanssa tänään urakoitu oikein kunnolla. Talo alkaa olla täynnä laatikoita ja kaapit tyhjät. Päätin napsia tänään pari kuvaa meidän terassilta, koska alkaa olla viimeiset hetket tässä talossa ja näillä kalusteilla.


Ollaan tosiaan päätetty laittaa nämä kalusteet myyntiin, koska tiedossa on vähän erilainen pöytä. Tuolit ovat edelleen hakusessa, mutta katsotaan mitä pöydän kaveriksi keksitään.




Huomenna onkin erilainen päivä tiedossa, kun pakkaan tavarani ja suuntaan blogikirppikselle. Näitä kalusteita en ihan lähde raahaamaan matkaani (vinkkaa mailiin jos olet näistä kiinnostunut), mutta olisi tarkoitus myydä kaikkea kaapeista löytynyttä. Tavaraa tuntui löytyvän kaappien perukoilta kiitettävästi ja tavaraa on laidasta laitaan, lasten leluista sisustusjuttuihin.

Blogikirppikselle tulijoiden kannattaa varata matkaan käteistä. Sen lisäksi kannattaa ladata MobilePay-App, jonka avulla maksaminen käy kätevästi. Itsekin olen siihen nyt vasta tutustunut ja vaikuttaa kyllä hyvältä. 


Toivottavasti nähdään huomenna!


Laura


torstai 10. heinäkuuta 2014

Niin kauniit!


On pionit vaan kauniita! Eihän siitä pääse mihinkään. Miksi niiden täytyy kestää vaan niin vähän aikaa. Kevään niitä odottaa ja kun ne tulevat, toivoo, että aika pysähtyisi. Onneksi nyt ei ole satanut vettä, koska useana vuotena kukka ei ole sitä kestänyt.


Nappasin muutaman kaunokaisen sisällekin maljakkoon. En raaskinut ottaa kuin muutaman oksan, koska rakastan ihailla pioneja pihallakin. 


Tänään oli ihana tulla kotiin pitkän työpäivän jälkeen. Lapset olivat tehneet isin kanssa pitsaa ja yksi pitsa odotti minuakin. Taloa oli siivottu ja pyykkejä pesty. Loistavaa! En tiedä onko muilla sama ongelma kuin meillä... siivoat kodin ja se on hetken päästä jo samannäköinen. Lapset keksii mitä erilaisempia leikkejä ja koti on pian taas mullin mallin. Ehkä se on tämä vaihe, mutta joskus toivoisin, että koti pysyisi edes hetken täysin siistinä. Tuntuu, että me vaan aina siivotaan ja siivotaan. Onko tuttua?







Huomenna on niin jännä päivä tiedossa. Siitä varmaan pystyn kertomaan huomenna iltasella lisää... Jotain suurta on kuitenkin tiedossa. Nyt on pakko käyttää ilta hyödyksi ja käydä aloittamassa yksi tuunaus, jonka tekemistä olen himoinnut jo usean päivän ajan. Ulkonakin on vielä niin lämmintä ja aurinko paistaa.


Ihanaa iltaa!


Laura

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Yrttejä, yrttejä sekä viiden kysymyksen haaste


Saimme vihdoin laitettua hieman yrttejä pihalle ja on tuossa mukana yksi salaattikin. Joka vuosi yleensä kasvatetaan omat yrtit, mutta tänä vuonna me ei ehditty koko hommaa tekemään, tai kai se vain unohtui tässä kiireessä. Onneksi taimia saa ostettua lähipuutarhalta.


Mieheni kävi ostamassa yrtit ja osa oli jo niin hyvän kokoisia, että saimme leikata niistä osan jo kuivatukseen. Basilikasta näkeekin, että se on aikamoisen kokoinen. Salaatit laitetaan vielä tulemaan ja sitten meidän pieni puutarha on valmis. Ihana olisi joskus tulevaisuudessa saada kasvimaa tai -huone.


Vanha laatikko on toiminut meidän yrttilaatikkona nyt muutaman kesän. Me laitettiin laatikon pohjalle ja reunoille jätesäkkiä nitojalla kiinni. Hyvin on toiminut!


Kesäkukkia ei tänä vuonna olekaan pihalla kuin muutama. Toivattavasti loman jälkeen vielä löydetään kukkia, nyt niitä ei vielä haluttu ostaa enempää.




 Lyhty on kokenut talvella hieman kovia... pesua se myös kaipaisi :)


Sain viiden kysymyksen haasteen ihanalta Sannalta Vanilija -blogista. Päätin tarttua haasteeseen heti, jotta en vaan sitä unohda. Monta muutakin haastetta odottaa vielä vastaamista :)

1. Mitkä ovat kesäloman suunnitelmasi?

Nyt voin viimein kertoa, että olemme menossa jälleen Turkkiin lomalle. Matkaan lähtee meidän perheen lisäksi ystäviemme perhe. Vielä kiireinen alkuviikko töissä ja muissa hulinoissa, sitten lähdetään etelän lämpöön rentoutumaan. Kesällä on tarkoitus myös ainakin piipahtaa Asuntomessuilla Jyväskylässä, viettää perinteeksi tulleita kesäjuhlia sekä tapailla paljon ystäviä.

2. Mikä saa sinut iloiseksi?

Ehdottomasti oma perhe ja erityisesti lapset. Ystävät ovat myös erittäin tärkeitä ja haluankin niitä tavata aina mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman usein. Rakastan myös matkustusta, joten se tietty saa minut aina iloiseksi. Kodin sisustaminen ja laittaminen on ihanaa puuhaa ja siitä nautin suunnattomasti. Ja kyllähän tuo tanssiminen on myös yksi tärkeä asia, jonka pariin on nyt viime aikoina päässyt turhan harvoin.

3. Mikä on lempivärisi sisustuksessa?

Ehdottomasti valkoinen, siihen on helppo lisätä muita värejä sesongin tai mieltymysten mukaan. Nyt miellyttää erityisesti harmaa, musta ja kaikki luonnonläheiset värit. Luonnonmateriaaleissa on niin kauniita sävyjä ja ne elävoittaa kivasti vaaleaa sisustusta.

4. Mitä muuttaisit kotonasi, jos raha ei olisi esteenä?

Hmm... jos raha ei olisi esteenä... Meidän perhe varmaan muuttaisi isompaan kotiin, jossa jokaisella lapsella olisi oma huone sekä erillinen työ/vierashuone. Olohuone ja keittiö olisi yhteinäistä tilaa ja tilassa olisi korkea katto. Tilavuus ja avaruus olisi meidän valinta. Kodinhoitohuone saisi olla hieman isompi. Tekisin myös pihalle ihan kunnollisen kesäkeittiön ja siihen yhteyteen oleskelutilan. Myös vanha hirsitalo olisi ihana, mutta osaisiko sitä kunnostaa oikein... en tiedä. Joku muu sen silloin taitaisi tehdä, koska raha ei olisi esteenä :)

5. Loma vinkki Suomessa kesä aikaan.

Kyllä tämä Varsinais-Suomi saaristoineen on vaan upea näin kesäaikaan. Paljon kaikkea nähtävää ja koettavaa.



Kiitos Sanna haasteesta!
Nyt haluaisin haastaa Jennin Kukkurakoti -blogista sekä Heinin Villa H -blogista.

Tässä teille kysymyksiä:

1. Tällä hetkellä paras paikka tai juttu omassa kodissa?
2. Mitä haaveita sinulla on sisustuksen suhteen?
3. Oletko menossa johonkin kesälomamatkalle?
4. Viimeisin DIY -juttu?
5. Onko sinulla jotain kivaa vinkkiä tuliaisviemisiksi näin kesällä?


Nyt se kesä ja lämpö on jälleen palannut! Ihanaa!




perjantai 30. toukokuuta 2014

Perjantaita


Tulin pikaisesti moikkamaan teitä tänne blogin puolelle....


Tämä hauska sudenkorento lentelee meidän talon seinässä. Rautalangasta tehty korento on lahja ystäviltä.

***

Me aletaan kohta suuntaamaan kohti Helsinkiä ja Aerosmithin keikkaa, jonka on tänään Hartwall Areenalla. Mahtavaa päästä näkemään Steven Tyler ja koko muu bändi.

Onkos muita tulossa kyseiselle keikalle?


Ihanaa perjantaita kaikille!



Laura

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Lämpöä ja nautiskelua!


 Kyllä meitä nyt hellitään lämmöllä ellei jopa jo kuumuudella. Mittari näyttää koko ajan 30 asteen molemmin puolin. Koko viikonloppu ollaan laitettu pihaa ja vieläkin siellä riittää puuhaa. Kesäkukat täytyy hakea, mutta päätettiin hakea nyt vaan muutama kukkanen ja kesäloman jälkeen sitten loput. 

Eilen aamulla mieheni ja meidän vanhempi poju lähtivät lentopalloturnaukseen ja me päätettiin neidin kanssa ottaa aamu rennosti. Kiikutettiin viltti, tyynyt, astiat ja syötävät pihalle. Oli kyllä niin ihana vaan nauttia aamiaista viltillä ilman mitään kiirettä. On meillä ihan ruokapöytäkin pihalla, mutta viltillä oli jotenkin enemmän tunnelmaa. Ja näin saimme myös pienimmän paremmin meidän seuraksi.








Neidin mielestä eilinen aamu oli paras aamu ikinä!








Pitihän se vielä aamiaisen jälkeen herkutella itsetehdyillä mehujäillä :)


Tänään ollaankin oltu seurakuntakerhon päättäjäisissä, jossa samalla siunattiin tulevat eskarilaiset. Tilaisuuden lopussa oli vielä lettukestit. Kyllähän me niitä lettuja eli lättyjä syötiinkin, huh!

Nyt lähdetään viettämään ihanan 5-vuotiaan neidin synttäreitä 


Aurinkoista sunnuntaita kaikille ja iso kiitos kaikista onnitteluista!




perjantai 23. toukokuuta 2014

1-vuotias!


Heinässä heiluvassa täyttää tänään yhden vuoden! 

Kiitos kaikille ihanille lukijoille, joita on tänne löytänyt upea määrä. Kirjautuneita lukijoita on 239 ja facebookin puolella teitä on 155. Olen teistä jokaisesta todella otettu!




Tiedän, että lukijoina on ystäviäni, jotka harvoin kommentoivat mitään. Haluan kuitenkin kiittää teitä kannustamisesta ja osaa yllyttämisestä tähän hommaan. Olen saanut niin hurjan paljon positiivista palautetta ja negatiivisilta olen täysin välttynyt. Vuosi on ollut todella antoisa ja olen saanut tavata myös muita bloggaajia, jotka ovat olleet livenäkin aivan yhtä mukavia kuin olen kirjoittelusta päätellyt. Odotan innolla, että pääsisin tutustumaan jatkossakin muihin bloggaajiin. Kivoja juttuja onkin tiedossa kesän aikana ja niitä odotan innolla!


Iso iso kiitos siis teille jokaiselle!!!


Halauksin 
Laura

lauantai 19. lokakuuta 2013

Nopeasti piha kuntoon, talvi tulee

Heips! Onpas ollut erilainen viikonloppu. Mies lähti torstaina työreissulle ja ollaan oltu lasten kanssa kotona tai no ainakin melkein. Päivät ovat täyttyneet kaikenlaisesta tekemisestä, yksi tärkeimmistä puuhista oli saada piha kuntoon tulevaa talvea varten. Ihan en onnistunut kaikkea saamaan kuntoon, mutta onneksi eilen ehdin laittamaan callunat terassille. Tilasin naapurin tytön luokan hyväksi viisi callunaa ja näin säästyin kauppareissulta ja sain hyvän mielen. Lapsetkin innostuivat laittamaan esille keräämiään käpyjä .





Poju pääsi viimein käyttämään Silver Junglen pipoa. Tytölle samanlainen pipo ostettiin jo keväällä ja pojan toiveesta tilasin vastaavanlaisen myös hänelle. Hyvin sopi harmaa pipo Ticketin vihreän tähtitakin kaveriksi. Silven Junglen alesta löysin edullisella hinnalla useamman tosi kivan vaatteen lapsille. Me ollaan tykätty kyseistä merkistä tosi paljon, kotimaisuuden lisäksi vaatteet ovat todella kestäviä. Lisäksi täytyy antaa positiivista palautetta kyseiselle merkille, koska onnistuin tilaamaan paketin noutona, vaikka olisi pitänyt olla toimitus postipakettina. Sain erityisen hyvää palvelua ja ohjeistusta miten saan paketin tilattua kotiin saakka näin jälkikäteen. 



Perjantaina nuorimman nukkuessa päikkyjä äiti teki siis pihatöitä ja lapset leikkivät naapurin lasten kanssa. Lapset saivatkin idean pitää illalla peli-illan, jonka kunniaksi he halusivat tehdä itse banaanipirtelöä. Yhteistuumin naapurin kanssa saatiin ainekset nopeasti kasaan ja lapset pienellä avustuksella tekivät pirtelön itse. Kaivoin kaapista meidän värikkäät Leonardon lasit, joita ei olla hetkeen käytetty. Sopivat juuri täydellisesti lasten pirtelöhetkeen.

Muistatteko nämä lasit? Aikoinaan tuntuivat olevan ainakin minun kaveriporukassa suosittuja  :)







Peli-illan lomassa sain esitellä uudet Air Wickin tuoksukynttilät naapurille. Lapset tietty tykkäsivät värikkäistä kynttilöistä ja ihmettelivät miten värit voivat vaihtua koko ajan. Jos asia enemmän kiinnostaa, etkä ole lukenut aiempaa postaustani, voit lukea sen täältä.







Peli-ilta oli mukavaa vaihtelua ja lapset nauttivat.

Tänään sainkin pienen hengähdyksen kotona olosta ja miehen isä tuli isompia lapsia hoitamaan. Pääsin anopin ja kälyn kanssa kaupungille hieman shoppailemaan ja syömään hyvin. Päivä naisten kanssa teki niin hyvää. Pieni herrakin pääsi mukaan ja antoi äidin hyvin viettää rentouttavaa päivää. 

Meillä muuten satoi tänään ensilumi, joka kyllä suli jo pois. On todellakin viimeisiä hetkiä laittaa piha kuntoon ja vaihtaa talvirenkaat. Kummasti tuo talvi yllättää pohjoisen tytönkin vaikka aikoinaan naureskelin otsikoille `talvi yllätti etelässä`. Täällä vain nautiskellaan rauhassa syksystä ja ajatellaan ettei se lumi meille vielä tule. 

Nyt kaikille hyvää yötä ja mukavaa
sunnuntaita!




torstai 26. syyskuuta 2013

Leikkimökissä

On viimein aika alkaa laittamaan leikkimökki talvikuntoon ja tuoda kylmästä kärsivät lelut ja huonekalut sisälle odottamaan seuraavaa kesää. Onneksi leikkeijä voi jatkaa myös sisällä, vaikka eihän se ole lainkaan lasten mielestä sama asia.

Ajattelin ottaa muutaman kuvan ennen talvikuntoon laittoa, koska en ole koko kesänä mökkiä kuvannut. Lasten pieni punainen mökki pitää sisällään keräilyerän vanhoja huonekaluja, varastosta löytyneitä hyötytavaroita ja tietenkin leluja. Suunniteltiin hyllyjen laittoa seinälle, uusia verhoja, aloitin uuden maton virkkauksen, mutta kaikki tämä jäi ensi vuoteen. Ulkomaalauskaan ei olisi pahitteeksi, samalla värin voisi vaihtaa, mutta katsotaan. 




Vihreät korit ovat vanhempieni varastosta löytyneet ja ne etsivät vielä lopullista sijoituspaikkaa.


Pienestä valkoisesta lipastosta on katkaistu jalat, näin pöytä on lasten tasolla. 


Vanha jakkara on maalattu valkoiseksi ja ajaa pöydän virkaa. Vanhoista pinnatuoleista on katkaistu myös jalat ja niistä on saatu söpöt tuolit lapsille. 

Keväänä neiti esitti lahjapakettia luistelukoulun esityksessä, enkä keksinyt muuta kuin laittaa istuintyynyt mahan ja selän puolelle, hartioilta kiinnitys ja istuintyynyt vartaloon kiinni paksulla lahjanarulla, johon rusetti. Lisäksi ohjeena oli laittaa kypärään rusetti :) 

Nyt istuintyynyt ovat päässeet lasten leikkimökkiin oikeaan tarkoitukseensa. 
Lisäsin postauksen loppuun kuvan suloisesta lahjapakestista. 










Nämä kuvat leikkasin vanhasta Virkkukoukkusen kalenterista, ne sopivat hyvin leikkimökin tunnelmaan. 






Syksyistä menoa :)
(pipo: Silverjungle, kaulahuivi: Pomp de Lux, takki: Lidl, housut: Polarn O. Pyret, kumpparit ja hanskat: muistaakseni Prisma)

Täytyy muuten hieman kehua tuota Lidlin takkia. Isäni oli ostanut takit lapsille ja minulle. Olivat olleet ilmeisesti suhteellisen edullisia. Kaikki takit ovat olleet todella laadukkaita ja hyviä. En voi kyllä kuin hyvää sanoa.



Meidän ihana luistelija  <3 
Ei ehkä mikään paras toteutus, mutta onneksi ihan toimiva ja neitikin tykkäsi.
(takki: Polarn O. Pyret, hame ja sukkikset Silverjungle, istuintyynyt: Tiimari)


Joko teillä on piha valmiina ottamaan talven vastaan? 
Meillä on vielä kaikki tekemättä, mutta toivotaan, että ehditään tehdä ne ennen lumen tuloa.

Mukavaa torstai-iltaa!





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...