maanantai 18. marraskuuta 2013

Pöllö ovistoppari

Pöllöt kyllä viehättää ja kovasti. Tästä syystä niitä ihastelen joka paikassa ja olen pitkään suunnittellut toteuttavani oman version. No aikaa on tässä vierähtänyt tovi jos toinenkin, mutta tänään sain viimein aikaiseksi tehdä tytölle oman pöllön. Neidin huoneen ovi ei meinaa pysyä millään auki, joten ajatus ovistoppari pöllöstä kuulosti hyvältä.


Olin jo valmiiksi virkannut pöllölle kaiken tarvittavan, mutta kangas oli hakusessa. Onneksi löysin nämä vanhat housut kaapista, kangas on täydellisen jämäkkä. En edes muista koska olen housuja viimeksi käyttänyt.



Pöllön mallin piirsin ensin paperille ja vasta sen jälkeen leikkasin kankaan. Halusin jättää housujen nyörin pöllön kaulalle ja sen saaminen halutulla tavalla tuotti alkuun ongelmia.


Pään ja korvien täytteeksi laitoin vanua ja vartaloon hain ulkoa pussin sisälle hiekkaa. Laitoin varmistukseksi useamman pussin päällekäin. Hiekan avulla vartaloa voi hieman muokkailla halutulla tavalla. Pohja on ommeltu lopuksi käsin.






Minulla on valmiina virkatut vaaleanpunaiset siivet, mutta jotenkin tykästyin tuohon ilman siipiä. Halusin saada pöllön myös pian valmiiksi. Pitäisikö kuitenkin laittaa siivet? Ehkä laitan ne myöhemmin, katsotaan...

Näin pimeällä ajalla kuvat ovat kyllä tosi rakeisia ja ovikin näyttää osasta kohtaa keltaiselta. Pahoittelut!


Huomenna onkin tiedossa tooosi kiva päivä! 



30 kommenttia:

  1. Tosi hieno! Hyvin käy värit yhteen maton kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui housujen väri sopimaan hyvin muun huoneen väritykseen, valkoista, harmaata ja vaaleanpunaista :)

      Poista
  2. Voi mikä ihanuus!
    Minäkin olen tykästynyt pöllöihin ja nyt neulon pöllölapasia kaikille suvun nuorille.
    Mukavaa päivää!
    päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöt ovat ihania, niihin kyllä voi helpostikin hurahtaa :) Lapaset ovat varmasti mieluisat!!! Mukavaa päivää Päivi!

      Poista
  3. Aivan upea! Ehkä hienoin ovistoppari, mitä olen nähnyt :)
    Hieno toteutus myös, kiva kun on hyödynnetty vanhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iso kiitos Mira!!! Moni pöllö on ollut minun ihailun kohteena ja sinun pöllösi erityisesti!!!! Liian kauan olen ompelukonetta vältellyt... nyt siitä on hiljalleen pölyt varisettu päältä :)

      Poista
  4. Todella upea ovistoppari. Nuo virkatut silmät ja "jalat" ovat kivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne, Tuota oli kyllä niin kiva toteuttaa :)

      Poista
  5. Aivan mielettömän ihana! Voi kun sais itekkin tehtyä jotain tuollasia! Ja tuo kierrätys-ideologia tuossa on kans ihan huippujuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös tässä hiljalleen palauttanut muistiin kaikki mitä aikoinaan opin, pitkä tauko teki tepposet ja kaikki on pitänyt opetella uudestaan. Kannattaa siis kokeilla! Tykkään kierrättää vanhaa, koska kaapit tuntuu pursuavan kaikkea mistä pitäisi päästä eroon. Mikä sen parempi kuin hyödyntää ne uudelleen :)

      Poista
  6. Oi miten ihana! Hauska oivallus tuo nyörikohdan sijoittelu. Kiva että vähälle käytölle jääneet housut pääsivät nyt hyötykäyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari. Nyöri oli housuissa aika hassussa paikassa ja sen sai hyvin leikattua oikeaan kohtaan. Samalla sain hieman "varpaille" tehostetta polviosiosta :D

      Poista
  7. Tuo on kyllä todella ihanan näköinen pöllö.

    VastaaPoista
  8. Voi että sä olet niin hyvä käsistäsi!! Ihania juttuja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana kun saa tehtyä jotain mitä on pitkään suunnitellut. Paras kiitos tuli neidiltä :)

      Poista
  9. Voi miten ihana pöllö :) <3 Ja sopii tosiaan hyvin tuon huoneen värimaailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi vastustaa noita sävyjä <3 ihanan hempeitä ja juuri meidän neidin näköisiä. Tuo harmaan väri on vielä armollisempi lasten menossa :)

      Poista
  10. Oi, mikä pöllö! Tosi hieno keksintö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, pitää varmaan tehdä pöllöjä lisää :)

      Poista
  11. Miten ihana ovistoppari. Olet todella taitava käsistäsi! Osaisinpa itsekin noin hyvin. Sinulle on haaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos KotiKeiju :) Mukavaa saada näin mukavaa palautetta kaikilta, tämä on sitä parhautta bloggaamisessa. Saa jakaa kivoja juttua muillekin. Pitääkin tulla heti katsomaan haastetta :)

      Poista
  12. vitsi miten hauska idea. älyttömästi taas ärsyttää kun en osaa virkata. ompelu kyllä onnistuu, mutta nuo virkatut yksityiskohdat on kun piste iin päälle tässä stopparissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, alkuun voi tuntua hankalalta, mutta pian virkkaaminen alkaa sujumaan. Netistä on hyvin selkeät ohjeet kaikkien silmukoiden tekoon. Rohkeasti vain kokeilemaan ja aina saa kysyä neuvoa. Itsekin olen virheiden kautta oppinut ja aina niitä virheitä voi tulla, mutta kun itselle tekee niin ei niillä ole väliä :)

      Poista
  13. Voi miten hauska idea! Vanhat vaatteet hyötykäyttöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin muutenkin käyttää vanhoja vaatteita enemmänkin hyödyksi eri projekteissa. Samalla kaapitkin tyhjenee :)

      Poista
  14. Onpa ihana, ihan harmittaa että meillä ei ole tarvetta ovistopparipöllölle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu <3 Meilläkin oli tarve vain tälle yhdelle :) ainoa ovi joka ei pysy kiinni ja voihan noita tehdä vaikkei stopparia tarvitsekaan!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...