torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu


Nyt alkaa joulu olla vietetty. Mummilassa on vietetty joulua nyt useamman päivän ajan, syöty hyvin ja rentouduttu. Huomenna onkin aika palata kotiin. Mieli tekee jo ihan jotain muuta ruokaa kuin kinkkua ja laatikoita, vaikka ne olivatkin todella hyviä. Miehen suvussa kulkevat reseptit eivät petä koskaan.


Lapset olivat olleet tänäkin vuonna erityisen kilttejä, sen verran monta säkkiä lahjoja joulupukki toi. Pieninkin on nyt viettänyt ensimmäisen joulunsa. Lahjanarut ja paperit kiinnostivat huomattavasti sisältöjä enemmän.


 Lunta on ollut ikävä, mutta onneksi kuravaatteissa meno ei ole haitannut yhtään. Hauskaa on silti ollut.


Piti illan päätteeksi vielä napata kuva meidän jouluisesta koiruudesta, joka ei ole voinut olla hetkeäkään seuraamatta miehen siskon perheen kissaa. Onneksi tämä kissa on tottunut oman perheen kolmeen koiraan, joten se osaa ottaa tämän pakkomielteisen seuraajan huumorilla :)



Oikein ihanaa Tapaninpäivän iltaa kaikille!



18 kommenttia:

  1. Vanhat reseptit on parhaat. :) Ihana kisu kun pärjää stalkkerinsa kanssa ihan coolisti. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen perheen joululatikoiden reseptit ovat herkullisia ja varmasti tekijäkin vaikuttaa niiden hyvää makuun ja onnistumiseen :) Tuo kissa on kyllä muutenkin aika cool ;)

      Poista
  2. Hyvännäköinen joulupöytä! Yhdyn Mervin sanoihin, vanhat reseptit on parhaita todellakin,täälläkin ollaan jo hieman täynnä jouluruokia ja ihana kun pääsee tekemään jo jotain muuta.
    Oikein turvallista kotimatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan kyllä syöty kaikkea muuta kuin jouluruokaa, niitä niin odottaa koko vuoden ja sitten syö ihan itsensä liian usein ihan ähkyyn... Ehkä se on vain osa sitä joulua :)

      Kotimatka taittui onneksi leppoisasti ja nopeasti :)

      Poista
  3. Oi ei miten ihana tuo koiruus tonttuasunsa kanssa on! :D Ja kisu on varmasti vaan tyytyväinen kun saa olla huomion keskipisteessä :D Aivan ihanat joulukuvat teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruus kyllä viihtyi jouluasussaan, tykkää hurjasti kaikesta lämpimästä :) Tuo kissa on kyllä niin fiksu... vie koiria ihan miten haluaa!

      Poista
  4. Todellakin laatikot ja kinkut rupeaa tulemaan jo korvista ulos, nyt kaipaa salaatteja ja kaikkea raikasta. Valloittava tuo jouluasuinen koirakaveri <3

    Leppoisaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatit ja kaikki raikas oli minullakin ekana mielessä! Koirakaveri kiittää :)

      Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  5. Hihhii, hauska parivaljakko nuo koiruli ja kissa♥ Juu, meillä kanssa syödään tänään jotain ihan muuta kuin laatikoita ja kinkkua! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruli oli kyllä aivan mahdoton tuon kissan kanssa, sitä piti tuijotella herkeämättä, seurata, itkeä ym ym. Nyt onkin raukka nukkunut monta päivää putkeen... rankkaa tuollainen kissan kyttäys!

      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  6. Eikä, aivan ihana koiruli teillä! <3 Ja ihana tonttuasu. :) Itselle oli tämä joulu elämän eka joulu ilman kotikotoa löytyvää koiraa, tuntui koko ajan että jotain puuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että oli haikeaa olla joulu ilman koiruutta. Eläimistä luopuminen ei ole koskaan helppoa ja niitä kyllä kaipaa ja pitkään!

      Poista
  7. Tuolla stalkkarilla on kyllä aivan ihana tonttuasu. Aika hienosti kisukin ottaa stalkkarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, viime jouluna ei tainnut koiruus edes asuunsa mahtua kun oli hiukka herkutellut :) Nyt asu oli kyllä päällä koko joulun :)

      Poista
  8. Joulullakin on aikansa. Laaatikoiden jälkeen täälläkin jo kaipailee muutaa syötävää. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole laatikoita ym jouluruokaa jäänyt kyllä kaipaamaan, ihanaa syödä kaikkea muuta vaika herkuttelua en olekaan vielä lopettanut, tuskin lopetan koskaan :D

      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  9. Jouluruokia syö aikansa, niihinkin kyllästyy vaikka harvoin onkin tarjolla. Tänä vuonna olen sen verran säännöstellyt, että mikään ei ole alkanut tökkimään, mm. suklaita onkin vielä melkoiset kasat tuhottavana ;) Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruokia tulee kyllä ahmittua liikaakin, onhan ne niin hyviä. Enää ei kyllä tee yhtään mieli joulupöytään! Oliskin fiksua säännöstellä syömistä ettei mene yli... oon ite tehnyt samoin suklaan kanssa ja olen hyvällä mielellä herkutellut suklaalla joka päivä :)

      Ihana sunnuntai-iltaa!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...