Tänään ollaan vietetty 3. adventtia rauhallisesti kotona.
Huomasin kynttilöitä sytyttäessä, että olen säästellyt adventtikynttilöiden polttamista. Ajattelin etten viitsi niitä kovin polttaa, jotta riittäisivät 4. adventtiin. Tänään olenkin antanut niiden palaa aivan huoletta.
Aito kunnon metsän kuusi olisi ollut niin ihana saada meidän kotia koristamaan, mutta kerroinkin meidän olevan joulun poissa kotoa. Siitä syystä on pakko luopua joulukuusen laittamisesta. Siitä syystä päädyin muovikuusen ostamiseen. Kiertelin monta paikkaa ja osa kuusista oli aika huimissa hinnoissa. Olin jotenkin ajatellut meille aiemmin vihreää ja tyrmännyt ajatuksen valkoisesta kuusesta. Kuitenkin valkoinen kuusi oli alkanut viehättämään. Vihreitä aidon näköisiä oli harvoja tarjolla, joten kun ostetaan ei aito niin mennään sitten kunnolla ei aitoon :) Kuusi löytyi lopulta Clas Ohlsonilta.
Kasattiin miehen kanssa kuusi ja aamulla löysin lasten jo ripustelemasta palloja kuuseen. Nämä pallot nyt saavat vielä yksin killua kuusessa. Jos vaikka illalla koristeltaisi kuusta lisää. Tähti on kokonaan vielä hankkimatta/tekemättä. Ehkä kuitenkin päädyn siihen itse tekemään.
Kaivoin jo hieman lisää koristeita esille. Nämä ihanat tähdet ja porot ostin viime vuonna alesta. Riviera Maison niissä kyllä lukee, mutta takuuseen aitoudesta en uskalla mennä. Kauniita ne silti ovat ja ihan meidän näköisiä. Onneksi ostin niitä isomman kasan, joten riittävät hyvin koko kuuseen.
Meille oli yöllä satanut hieman lunta. Lapset olivat innoissaan leikkimässä pihalla, tulivat kyllä takaisin ihan märkinä kun asteet ovat plussan puolella. Pahasti näyttää siltä ettei jouluna ole lunta... Onneksi sisällä voi sitten tunnelmoida senkin edestä!
Ihanaa 3. adventtia!
Oi, olen unohtanut kokonaan poltella meidän adventtikynttilöitä tänään. Onneksi vielä ehtii korjata tilanteen :)
VastaaPoistaMinäkin tosiaan havahduin niitä vasta eilen kunnolla polttelemaan :) Nämä ovatkin näköjään perus adventtikuvia mitä olen viljellyt :) Tykkään vaan noista hurjasti :)
PoistaKaunis kuusi tulee :-) Ja nuo Rivieran koristeet on....... <3
VastaaPoistaItselläkin ajatus valkoisesta kuusesta kasvaa koko aika, vielä tänä vuonna ei siihen päädytty kuitenkaan ;-)
Mukavaa adventti iltaa! <3
Nuo RM koristeet ovat niin ihania <3 Sain ne eilen illalla ripustettua kuuseen ja onhan ne ihania siinä!!! Onneksi haalin niitä alesta :) Normi hinta oli kuitenkin aika korkea eli on ne varmaan ihan niitä aitoja... Valkoinen kuusi on kyllä ihana! AIto on aina aito, mutta epäaitona oiken pätevä :)
PoistaIhanaa viikkoa!
On komiat tähdet ja porot!
VastaaPoistaEikö olekin ihania! Olen niitä vuoden nyt varastoinut ja viimein saan ne esille!!!
PoistaIhanat RMn koristeet ja kuusesta tulee kaunis!! :) Ja noi tähdet!! Mä niin haluisin meillekin, mistä ihmeestä olet nuo ihanuudet löytänyt? :)
VastaaPoistaNuo on kyllä ihania ja sen verran isoja, että näkyvät hyvin kuusesta kuin kuusesta :) Tarkoitatko noita mustia paperitähtiä? Ne löysin Anttilasta :) Ne on niin ihania. Harmi kun en ostanut niitä enempää, olivat olleet ihania esim. lamppuihin laitettuna...
PoistaKaunis kuusi! Miun logiikka oli aikanaan sama tekokuusen kanssa, jos ei kerta ole aito, niin olkoon sitten kunnolla epäaito... Meillä on musta kuusi, en ole vielä törmännyt toiseen samanlaiseen kavereiden kotona. :D
VastaaPoistaKiitos muuten aiemmin olleesta paperitähtivinkistä, askartelin tänään muutamia! :)
Vau, musta kuusi kuulostaa mahtavalta ja erottuu kyllä muiden kuusista. Olin ajatellut ostaa vihreän, mutta ei siitä saa niin aidon näköistä kuin halusin. Olen kyllä nähnyt tosi aiodonkin näköisiä, mutta nyt en ainakaan sellaista löytänyt.
PoistaMahtavaa kuulla, että tähtien ohjeen vinkkaamisesta oli hyötyä. Niitä tulee kyllä askarreltua vähän sinne ja tänne!
Kaunis kuusi, täälläkin mietittiin ensin valkoista, mutta lopulta vihreä,perinteinen vei voiton!
VastaaPoistaPerinteinen on tosi hyvä. Vihreä tekokuusikin olisi ollut kiva, jos olisin vain aidomman näköiseen törmännyt. Ihan aito oikea kuusi on kuitenkin ykkönen jo tuoksullaankin <3
PoistaHeippa. Olet voittanut arvonnassani ZBH-kaitaliinan. Onneksi olkoon! Laitatko osoitteen tulemaan meilillä hopealusikkapuussa@netikka.fi. Laittelen sitten postia tulemaan :)
VastaaPoistaMahtavaa mahtavaa!!! Juuri tuon ihanan liinan toivoinkin saavani :) Minun arvonta on illalla edessä :) Postia laitettu!
PoistaOn ihana! Nyt olen sitä ihastellut tuossa olohuoneen nurkassa, tykkään kovasti. Teidän kuusi inspiroi minua ostamaan tämän :) Ihanaa viikkoa!
VastaaPoistaHeips, miten ihmeessä en ole tainnut blogissasi vielä koskaan käväistä? Tänne jostain tulin ja sait minusta lukijan!
VastaaPoistaLöysin paljonkin yhdistäviä juttuja mitä nyt nopsaan selailin postauksia sieltä täältä :).
Tosin teillä joulukuusi on hieman eri pataa kuin meillä nyt ;). Mukavaa illan jatkoa!
Voi miten ihanaa kuulla! Ja ihanaa kun löysit tänne. Minähän olenkin sinun blogiasi pitkään seurannut <3
PoistaMeidän joulukuusi on tänä vuonna hvyin tavallisesta (meidän) poikkeava :) Ihanaa joulun odotusta ja mukavaa kun jäät lukijaksi!
Valkoinen kuusi on kaunis! Sellainen koristeltiin meillekkin tänä vuonna ekaa kertaa enkä ole katunut.
VastaaPoistaAito kuusi on tähän asti ollut mutta viime jouluna, koko kuusen sisällä oloajan allergioista kärsineenä (minä sekä osa lapsista) päätin että ei enää. Ja pakko myöntää että niitä varisevia neulasiakaan ei jäänyt ikävä. Mutta aidon kuusen tuoksu. Sitä ei kyllä voita mikään. Mekin ollaan aatto muualla ja siellä on sitten se aitokin kuusi tuoksuineen paikalla :)
Minäkin tykkään kovasti!!! Nuo neulaset on kyllä se aidon kuusen todella ikävä puoli ja ikävämpi on varmasti tuo allergia!!! Onneksi tekin saatte nauttia aidosta kuusesta jouluna niin kuin mekin :)
PoistaKuusi on tosi kaunis! Meillekin haettiin kuusi sunnuntaina ja tällä sitä ollaan nyt innoissaan tänään koristeltu! Voi kun meillekin sataisi lunta, plussaa neljä astetta ja ihan kamalan kova vesisade... Pidetään peukkuja että lumi kerkeää tulla vielä ennen aattoa!
VastaaPoistaTäällä on kyllä ollut mjyös tosi sateista ja plussan puolella. Tänään oli jopa hiukan kuuraa maassa. Toivotaan niin parasta, että lunta satelisi edes vähäsen jouluksi!!! Pitääkin tulla teidän kuusta kurkkaamaan <3
Poista