maanantai 16. joulukuuta 2013

Luukku 16. ★ Koristeltu kuusi ja arvonnan voittaja


Tänään oltiin koko perhe shoppailemassa joululahjoja ja saatiinkin hyvin lahjoja hankittua. Kotona piti kuusta heti koristella hieman lisää. Juuri kun ajattelin tänne räpsästä muutaman kuvan, koko talo tai itseasiassa koko lähialue pimeni. Onneksi olin juuri saanut kynttilöitä palamaan ettei ihan pimeässä tarvinnut olla. Hyödynnettiin aika pelailemalla koko perhe lautapelejä, pienin lähinnä yritti varastaa nappulat laudalta.




Nyt on joulukuusi lähes valmis vastaanottamaan joulun. Latvatähti ja matto vielä uupuu. Ja saatan vielä muutaman koristeen lisätä. Tekee mieli laittaa hieman jotain tummempaakin mukaan. Vanhoja joulupalloja voisi hieman tuunailla ja kokeilla niitä laittaa. Tuon syksyllä  tuunatun korin laitoin odottelemaan paketteja, mutta totesin kyllä heti ettei sinne voikaan yhtään pakettia laittaa. Ei lapset ihan ymmärtäisi miksi joulupukki on tuonut lahjoja jo etukäteen meille. Ja luultavasti nuorin olisi niitä levittelemässä ja maistelemassa. Vielä kuusi on saanut olla paikoillaan koskemattomana.








Koiraa oli pakko myös vähän kuvailla, koska se nyt loikoilee tuossa taljalla lähes koko ajan. En kyllä ihmettele, siinä onkin aika mukava loikoilla.




Ostin tämän Luppakorvat luujahdissa -pelin käytettynä tuttavalta ja siitä on tullut lasten ehdoton suosikkipeli. Se on tarpeeksi yksinkertainen ja mukava.




★★★★★★★★★★★

Nyt on arvontakin päättynyt ja voittaja selvillä. Kiitos kaikille, jotka arvontaan osallistuivat <3
Blogiinkin eksyi lisää lukijoita, jokaisesta teistä olen todella otettu!!! Mukava kun myös facebookin puolelle on tullut mukavasti lisää lukijoita.

Arvonnan voitti Elmiira, onneksi olkoon!!!

Laitatko minulle pian sähköpostia niin saadaan paketti mahdollisimman nopeasti postiin :)

Iso kiitos vielä Johannalle Live with me -sisustusliikkees upeasta palkinnosta ja yhteistyöstä. Tähän liikkeeseen kannattaa tutustua jos etsii itselleen jotain uniikkia ja erilaista!


Huomenna onkin edessä meidän "mammaporukan" pikkujoulut <3 
Ja jos vaikka työpaikkalla ehtisi piipahtaa ihania työkavereita moikkaamaan ja viemään jouluisen tervehdyksen.



26 kommenttia:

  1. Kaunis kuusi koristeineen ♡ joulun tuntua lisää :-)

    Mukavaa päivää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta aletaan olla valmiita ottamaan joulu vastaan, vaikkakin kyllä poissa kotoa :)

      Ihanaa päivää!!!

      Poista
  2. Voi just tollasen kuusen mäkin haluan! Onnea voittajalle ja mukavaa viikkoa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin itsekin valkoiseen kuuseen :) mukavaa vaihtelua! Mukavaa jouluista viikkoa!

      Poista
  3. Voi just tollasen kuusen mäkin haluan! Onnea voittajalle ja mukavaa viikkoa! :-)

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajalle. Kaunista ja ihanan jouluista -kyllä kuusi tekee paljon :)
    Ihanaa joulun odotusta koko perheelle.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi tuo kummasti joulun tuntua. Oikea kuusi koristellaan sitten mummilassa aaton aattona :)

      Ihanaa joulun odotusta myös teidän perheelle!

      Poista
  5. Onnea voittajalle :)
    Minun blogissa on nyt käynnissä arvonta viikon ajan, joten tervetuloa osallistumaan, jos et ole vielä ehtinyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin heti osallistumassa vaikka bloggeri ei mulla ole nyt lukija kohtaa avannut. Yrittelen nyt uudelleen et jos vaikka onnistuis liittyminen :)

      Poista
  6. Iiiihanan näköistä! <3 <3 Tunnelmallista ja kodikasta. :)

    VastaaPoista
  7. oih..ihanan näköinen kuusi. ja onnittelut voittajalle!!!

    VastaaPoista
  8. Kaunis joulukuusi!
    En ihmettele yhtään, että sohvan paras paikka on varattu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvan paras paikka on aina niin varattuna :) koiruus valtaa sen kyllä silmän räpäyksessä...

      Poista
  9. Kaunis kuusi ja jouluinen tunnelma teillä!! :) Onnittelut arvonnan voittajalle!! :) Myös mun sivuilta löytyisi sulle pieni muistaminen :) Elikkä mielelläni ottaisin sulta osoitetta vastaan niin laittaisin pakettia matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jenni! Tulenkin heti kurkkaamaan sen pienen muistamisen, jännää :-) laitan sulle viestiä!

      Poista
  10. Oi Wau, ihana kuusi! <3 Yritin tänään etsiä kaupungilta meidän kuuseen tummemman harmaita/hopeisia palloja, mutta ei löytynyt. Samoja vaaleita hopeita vain oli mitä meiltä jo löytyy. No näillä mennään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun en löytänyt... aika huonosti oli tarjontaa meilläkin päin. Jotain tummempaa tuo meidänkin kuusi tuntuu kaipaavan...

      Poista
  11. Todella kaunis kuusi teillä, ihanat nuo koristeet kun ovat hiukan erilaiset! :)

    Tuo peli on kyllä aivan loistava, työpaikallani kestosuosikki. Kiva koko pikkulapsiperheen peli on myös Hedelmätarha, siinä kun ei ole voittajaa vaan pelataan enemmänkin joukkueena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kivasti kun kuusi on nyt ihan erilainen kuin aiemmin.

      Tuo peli on niin loistava! Kiitos pelivinkistä, hyvistä peleistä otetaan vihjeitä aina vastaan, koska me tykätään pelata lasten kans ja lapset pelaa paljon keskenäänkin ;)

      Poista
  12. Voi ku kaunis joulukuusi! <3

    VastaaPoista
  13. Onnee voittajalle! Kaunis kuusi ja kyllä tossa taljan päällä vaan kelpaa kölliä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...