sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Luukku 8. ★ 2. adventti ja kiertelyä putiikeissa


Ihanaa 2. adventtia!!! 

Vielä ehdin koneelle pikaisesti kirjoittelemaan tämän päivän luukkuun juttua. Laihaksi jää tämän päivän joulukalenteri, mutta päivä on vain ollut niin ohjelmaa täynnä :)



Tänään käytiin kiertelemässä ihanissa putiikeissa, kahdessa minun suosikki paikassa. Adalmiinan Helmeen ajeltiin ensimmäisenä, tämä valloittava kauppa saa aina niin hyvälle tuulelle! Joulutunnelmaa liikkeestä ei uupunut, ihania tavaroita, kynttilöitä loisti siellä täällä ja liike oli täynnä ihmisiä. Pisteenä iin päälle Opaliinan popup-kahvila! En päässyt lähtemään tyhjin käsin, koska näin jo heti ovelta sen mistä olin niin haaveillut. Iso musta tähti suorastaan kutsui minua :) Ostin myös alemmassa kuvassa olevan ihanan tähtisen keittiöpyyhkeen, eihän tähtihullulla ole koskaan liikaa tähtiä.

Kotona pikaisesti kiikutin tähden olohuoneeseen ja nappasin kuvan. Vielä en tiedä mihin tähti lopullisesti asettuu, mutta on se kiva tuossa lipastonkin päällä.


Ehdittiin vielä piipahtaa Loviisan Aitassa, joka on myös minun sisustuskauppa. Paikka johon voisin jäädä asumaan :) Tällä kertaa meillä ei ollut hirveästi aikaa, joten piipahdettiin nopeasti ihailemassa Riviera Maisonia Loviisan Aitan Kuivurissa ja ostamassa samalla miehelleni Nicolas Vahén tuotteita synttärilahjaksi. Hän on niitä toivonut lisää, joten toive oli helppo toteuttaa. Harmi ettei ehditty piipahtaa liikkeen puolella, koska sieltä oli tarkoitus muutama joululahja hankkia, mutta onneksi on syy mennä piipahtamaan liikkeessä uudelleen.


Yritän tässä pian käydä molemmissa liikkeissä uudelleen ja toivottavasti saisin samalla näpsittyä muutaman kuvan teillekin näistä ihanista liikkeistä.

 Aamulla auto starttaa hyvin aikaisin ja suuntana on jälleen koulutuspäivät Helsingissä. Aina yhtä haikeaa jättää pienet murut ja tuo pienín erityisesti, mutta kun noita isovanhempia täällä pyörii ja isikin homman hoitaa loistavasti, ei minulla ole mitään murheita!
Viime kerralla mies oli saanut yösyötön loppumaan ja kaikki oli mennyt todella hienosti. Äiti kun palasi maidolta haisevana, niin eikös herra päättänyt taas aloittaa syönnit uudelleen. Jos vaikka nyt sitten onnistuttaisiin :) Pidetään ainakin peukkuja pystyssä!

Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille :)





6 kommenttia:

  1. Heiii,teillä on ollut kiva päivä :)
    ... me olimme myös ostoksilla tänään :) löysimme yhteisiä joululahjoja jotka otettiin myös heti käyttöön :) heh..
    Kivaa Helsingin reissua!ja alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaamatta jäänyt näihin vastaamatta, anteeksi! Itselle on niin kiva löytää joululahjoja :) me ostetaan nykyään kans jotain yhteisiä ja usein ne tulee heti käyttöön. Helsingin reissu oli kyllä taas mukavaa vaihtelua, pian olen saanut tämä erikoistumisopin päätökseen :)

      Poista
  2. Kivoja tähtijuttuja, tuo musta tähtihän käy kyllä minne vaan!:)
    Mukavaa helsingin reissua, toivottavastu saatte yösyötöt nyt loppumaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon tähden voi niin laittaa mihin vain ja jos musta alkaa joskus kyllästyttään voi sen suhauttaa toisen väriseksi. Yösyötöt mies sai taas loppuun!!!! Mikä ihana mies! Yhden kerran poju viime yönä itkasi mutta tyytyi tuttiin ja nukahti. Kerrassaan ihanaa!

      Poista
  3. Ihania ostoksia!
    Meillä ei olla vielä edes yritetty lopettaa yösyöttöjä. Pitäisi kyllä, kun yöt on yhtä imetystä. Tyttö ei vain oikein päivällä tahdo malttaa keskittyä rinnalle, niin sen takia olen sitten antanut yöllä vaikka sen kymmenen kertaa maito. Kai tässä jotain pitäisi pian tehdä, kun vain jaksaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos poju ei malttais päivällä keskittyä rinnalle niin jatkaisin minäkin yösyöttöjä. On kuitenkin jo aika hyvän kokoinen poju ja huomasi ettei enää maidon vuoksi yöllä syönyt. Muutenkin halusi rinnalle vähän väliä vaikka aikasemmin kävi vain 1-2krt... isi teilläkin tekemään saman :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...