maanantai 9. joulukuuta 2013

Luukku 9. ★ Joulupuu


Muistatteko meidän Halloween-juhlien lepakkopuun? En halunnut heittää hienoa oksaa menemään vaan jätin sen odottelemaan jouluisempia koristeita. Tehtiin lasten kanssa taikataikinaleivosten lomassa meille myös valkoisia tähtiä ja sydämiä, jotka koristeltiin hopealla kimalleliimalla. Sitten vain narut koristeisiin ja oksille roikkumaan. Helpot itsetehdyt joulukoristeet :)






Tämä meidän joulupuu on seilannut olohuone-keittiö-eteinen väliä ja löysi paikkansa eteisen lipaston päältä. Siihen se sopi oikein hyvin :) Kuvat olla kyllä pimeitä ja suttuisia :(

Päivä koulutuksessa hurahti siivillä ja vielä olisi kaksi samanlaista päivää edessä. Tuntuu kivalta saada taas uutta tietoa ja päästä hieman aikuisten maailmaan. Tarkoitus tosiaan oli jäädä yökylään hyvän ystäväni luokse, mutta koulutus loppui juuri niin hyvään aikaan, että ajaa hurautin takaisin kotiin. Syynä oli meidän lasten joulujuhlat. Ehdin kuin ehdin lapsten juhliin. Olihan niitä pieniä pupuja ja muita metsäneläimiä mukava seurata. En kestänyt ajatuksesta, että pienille niin tärkeä juhla jäisi minulta näkemättä. Onneksi tulin kotiin <3 voin aamulla hyvällä mielellä lähteä takaisin koulutukseen ja jäädä tällä kertaa yökyläileen.


Toivottavasti teilläkin on ollut kiva päivä!




19 kommenttia:

  1. Ihana joulupuu, sopii tuohon oikein hyvin.
    Ihana kun ehdit näkemään lastesi joulujuhlan, minäkin oilisin ajanut kotiin sen vuoksi :) Mukavaa koulutuspäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit tulee kyllä siirreltyä koristeita paikasta toiseen kunnes ne löytää ainakin hetkeksi paikkansa ja osa taas jämähtääkin johonkin pidemmäksi aikaa :)

      Oli niin kiva kun ehdinkin sinne juhlaan, harmittelin sitä niin paljon ja olisi ollut kyllä huono äiti fiilis ellen olisi ehtinyt :)

      Poista
  2. Nuo koristeet sopii niin kauniisti oksaan! :-) Tosi kivat! :-)

    Hienoa että ehdit joulujuhlaan, se on niin tärkeä juttu! <3

    Mukavaa viikkoa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija, taikataikalla voi kyllä tehdä vaikka ja mitä. Ideoita olis lisääkin, pitää vaan joku päivä taas leipoa :)

      Lapsille oli kyllä niin tärkeä että tulin, keskimmäinen ei melkein äitin sylistä malttanut lähteäkään :)

      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kaunis! Tykkään kovasti sellaisista koristuksista jotka vuoden ajan mukaan muuttavat muotoaa :) Ja ihanaa että pääsit ihastelemaan pienten juhlaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oksa on varmaan tullut nyt jäädäkseen, Tuuli oli kerrankin suosiollinen kun nakkasi tuon meidän pihalle :) Lasten joulujuhlat olivat kyllä niin ihanat, pienet eläinpuvussa näyttelemässä ja laulamassa <3

      Poista
  4. kaunis..ja kohtahan se on ystävänpäivä..silloinhan puuhun voi laittaa sydämiä ja pääsiäisenä munia. ei hyvää oksaa kannata hukkaan heittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana idea!!! Tämä siis todellakin jää meille :D Pitääkin toteuttaa nuo sinun ideat!

      Poista
  5. Suunnitelma siis toteutui, ihanan toimelias olet! Itse kun en saa edes kortteja askarreltua, vaan löydän itseni käyttämästä ajan aina lenkillä, salilla, ulkoilemassa tms. Vaikka hyvä kai sekin on. Mutta lapset varmasti tykkäis näperrellä, jotenkin vaan en saa toimeksi tuollaisia juttuja, kateellisena seurailen teidän touhuja :). Meilläkin oli eilen jumpan joulujuhla, ihania pieniä tonttuja esiintymässä <3. Antoisaa koulutuspäivää ja mukavaa joulun odotusta! Kuullaan! Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna, mitäpä minä kotona muutakaan :D Aina pitää olla jokin projekti meneillään, mutta arvaa mitä... meille saa aina tulla tekeen jotain kivoja juttua. Otat lapset mukaan ja keksitään jotain mitä tehdään porukalla. Ja voin kertoa, että olen sulle kateellinen kun pääset urheilemaan... ehkä minäkin taas sitten joskus! Ps. Meilläkin on korttien teko kesken eli viime tinkaan jäi taas!

      Poista
    2. Se olisikin kiva idea seuraavia treffejä ajatellen :).

      Poista
  6. Kaunista :)
    Kiva että ehdin lasten juhlaan. Meilläkin oli viime viikolla päiväkodin jouluinen puuhailta. Kuopukselle oli tärkeää että oltaisiin siellä koko perheenä. Onneksi työkaveri vaihtoi minun kanssa vuoroa niin pääsin osallistumaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille on kyllä niin tärkeää että vanhemmat pääsee juhliin ja mikä parasta, tänä vuonna ensimmäistä kertaa paikalle pääsivät myös molemmat isovanhemmat eli meitä oli siellä oikein kunnon seurue <3 Ihana kun sinäkin sait työvuoron vaihdettua! Meillä on vielä tällä viikolla harrastusten joulujuhlat, kaikki sattuneet samalle viikolle.

      Poista
  7. Koristeet näyttävät upeilta oksilla. Sitä ei aina osaa ajatella, kuinka upea mahdollisuus luonto on. Oksat, sammal, kivet... Jossain metropoli-suurkaupungissa pitäisi varmaan nekin ostaa kaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnosta löytää kaikkea kaunista ja jos talossa olisi vaan mahdollisuus niin meillä olisi enemmänkin luontoa sisällä ja rouheampaa pintaa. Näin muuten viikonloppuna kaupassa myytävän ihan tavallisia käpyjä!!! Eli ilmeisesti niitä joidenkin pitää kaupasta ostaa...

      Poista
  8. Ihana joulupuu! Täytyykin kokeilla tota taikataikinaa itsekin joku päivä pojan kanssa :)

    Jäätiin seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Meidän lapset ainakin tykkäsi kovasti. Näistäkin koristeista osan on tehnyt meidän 3,5vee poika eli aika pienetkin saavat kivoja juttuja tehtyä. Ja saa tehtyä myös kaikkea ihan oman mielikuvituksenkin mukaan :) Meillä on useampi erilainen käärme :)

      Ihana kun löysit tänne ja jäätte seuraamaan <3

      Poista
  9. Ihana joulupuu ja nuo koristeet. Olen itsekin yrittänyt löytää sopivia oksia. Hienoa, että ei menny juhla ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on pari kertaa tuuli tuonut kivoja oksia pihalle, mutta muuten en niitä juurikaan ole löytänyt. Ihan pohjoisesta löysin paremmin, mutta en täältä etelästä. Toivottavasti sullekin tulee vastaan vielä jokin kiva oksa :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...