keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Olohuoneen pimentöön jäänyt puoli


Usein huomaan kuvaavani samoja kuvakulmia kodissani ja kuvaus kohteetkin saattavat olla hyvin samoja. Olen tainnut jopa tietemättäni jättää toisen puolen olohuoneesta kuvaamatta. Jotenkin se ei vain ole tuntunut valmiilta. Nyt kuitenkin päätin esitellä tämän toisenkin puolen huonetta, joka hakee edelleen muotoaan.


Olohuoneen laidalla on lipasto, joka oli viime asunnossa makuuhuoneessa. Lipaston päällä asetelmat vaihtuvat suhteellisen tiuhaan tahtiin, mutta tällä hetkellä se taitaa muistuttaa enemmänkin tavaroiden säilytyspaikkaa kuin asetelmaa. Välillä kuitenkin haluttaa rikkoa symmetrisiä asetelmia ja laittaa tilalle jotain aivan muuta.


Kuvassa näkyy myös taulu, jonka meidän neiti valitsi Deseniolta. Dancer on sopivan herkkä ja sopii meidän neidin huoneeseen. Tosin sinne saakka se ei ole vielä päässyt, selityksenä neidin keskeneräinen huone ja äidin ihastuminen tauluun :)


Olohuone suorastaan huutaa uutta sohvaa, mutta vielä hetki meidän on pakko tuota katsella. Sohvan ostosta olen tainnut puhua lähes koko blogini olemassa olon ajan eli yli 2 vuotta, mutta edelleen me junnataan samassa tilanteessa. Tosin syitä tähän on monia. Ja hyvinhän tuo vanhus on meitä palvellut, joten eiköhän se vielä jonkin aikaa mene.  


Viikonloppuna ajattelin kaivella taljat esille, vaihtaa vihdoin tyynyt syksyisempiin tai tehdä vaikka muutama itse. Pää on taas ideoita täynnä, mutta sisustusta tärkeämpää on päästä nauttimaan lasten seurasta, Onhan niitä jo niin hurja ikävä. Huomenna on viimeinen kurssipäivä tätä jaksoa ja pääsen kotiin!!! Kyllä tämä kolme viikkoa meni loppujen lopuksi nopeaa ja paljon uutta tietoa ja taitoa on takataskussa. 



*Juliste on saatu bloginäkyvyyttä vastaan

20 kommenttia:

  1. Sohva oikein mukavan näköinen. Itse asiassa meillä oli väliaikais-sijoituksessa tuollainen, mutta keltainen. Oli hyvä istua, mutta se väri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on ollut kyllä tosi hyvä, mutta se vaatisi uudet päälliset. Nykyiset alkaa olla jo sen verran kuluneet. Sohvan mallista tykkään edelleen. Keltainen sohva tuo kyllä omat haasteensa...

      Poista
  2. Yhdyn edelliseen, sohva näyttää oikein mukavalta :) meillä on samansävyinen vierashuoneessa ja tilasin siihen valkoisen päällisen ja johan ilme raikastui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Mistähän tilasit päälliset? Olispa vain kiva saada tähän uuden päälliset, koska en haluaisi laittaa tätä vielä pois. Parempi hetki vielä odottaa uuden sohvan hankintaa. Ei viitsisi tähän asuntoon ostaa sohvaa...

      Poista
  3. Tuo asetelmahan on kaunis kuin mikä :) Ei minusta yhtään näytä tavaroiden säilytyspaikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkä siihen on vähän järjestelmällisemmin laitettu tavaroita.... mutta tarkempi stailaus on kyllä jäänyt. Ehkä tällainen sinnepäin sisustaminen on parasta :D

      Poista
  4. Noin käy tosi helposti! Kun itse tuijottelee kotia, tuntuu siltä että kaikki nurkathan on jo näytetty :) Mut ihanalle näyttää tääkin nurkkaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä käy. Edellisistä kodeista jäy kyllä monta nurkkaa kuvaamatta, vain sen takia ettei ne omasta mielestä ollut yhtään kuvauksellisia. :) Kiitos!

      Poista
  5. Kauniilta tuokin puoli olohuettanne näyttää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mukava kuulla. Sitä itse aina niin sokeutuu omalle kodille

      Poista
  6. Totta, ne tietyt hyvät kuvakulmat tulee kuvattua moneen kertaan ja ne omasta mielestä "huonommat" jää kuvaamatta :) Kyllä nämäkin kuvat ovat ihan hurjan hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että voin jatkossakin kuvailla joka puolelta. Sitä epähuomiossa saattaa jättää jotain kuvaamatta ja taas välillä ihan tarkoituksella.

      Poista
  7. Aivan ihana tuo torkku :)). Teillä on niin kaunista ja kiva tuo asetelma hyllyn päällä! Tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ollut tosi kiva, oon tykännyt! Voi kiitos, ihana kuulla, että tykkäät!

      Poista
  8. Kiitos tästäkin kauniista kuvakulmasta! Ihanaa, kun pääset kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 On kyllä niin ihanaa olla kotona! Nyt niin nautin!!! Lapset nukkuu, mies on kyllä reissussa, mutta saan istua omalla sohvalla ja nauttia illasta/yöstä ihan rauhassa <3

      Poista
  9. Ihanan vaaleaa ja valoisaa! Mäkin sorrun aina kuvaamaan omaa lempparinäkymääni olohuoneessa..

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikä olekin jännää miten sitä aina kuvaa samoja kuvakulmia. Edellisessäkin asunnossa muistan tasan ne suosituimmat näkymät... aina pienin muutoksin :D

      Poista
  10. Kaunis asetelma lipaston päällä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Oikein mukavaa viikonloppua teidänkin poppoolle <3

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...