perjantai 18. syyskuuta 2015

Valoa valaisimista - yksilöllistä ja persoonallista ilmettä koteihin


Hui hui ja hui, ajelin tänään opiskelujen jälkeen useita useita tunteja perheen luo. Nyt olen viimein perillä ja onnellinen. Ikävä tuntuu helpottavan kertaheitolla. Kaiken tämän kiireen keskellä blogikirjoittelu on ollut nyt vähän hidasta, vaikka juttua minulla piisaa vaikka muille jakaa. Onneksi kukaan ei ole tehnyt sääntöjä miten tätä pitäisi toteuttaa, joten oma tahti on paras tahti :) Mutta lupaan yrittää palailla ahkerammin linjoille.

Habitare-messuilla jaksoin ihastella erilaisia valaisimia. Tarjontaa tuntui olevan moneen makuun ja olin ilahtunut kuinka hyvin minut otettiin osastoilla vastaan. Yksi ehdoton suosikki oli Kuben osasto, jossa oli esillä muotoilija Petri Seurin upeat käsintehdyt betonivalaisimet. Betonivalaisimien lisäsi jaksoin ihastella Kuben osaston tyylikästä ja yksinkertaista ilmettä, ehdottomasti koko osasto pomppasi esille ja erottui muista positiivisesti.






Tarjonnasta löytyy pöytä, seinä ja kattovalaisimia, jotka ovat kaikki uniikkeja yksilöitä. Uutuutena Petri oli juuri tehnyt ison lattiavalaisimen sekä pöytävalaisimen jalalla. 



Yksi uusi tuttavuus messuilla oli Sessak, jonka valikoimista löytyy valaisimia moneen makuun. Tämä yritys ei todellakaan ole mikään uusi tuttavuus valaisin alalla, sillä tämä perheyritys on toiminut Suomessa jo 30 vuotta. Itse huomasin ihastelevani rouheita betonivalaisimia (joo-o, joka paikassa), kubarin sävyisiä sekä valaisimia pienillä puisilla yksityiskohdilla. 






Vielä loppuun muutama kuva Sähkötalon valaisimista, jonka valikoimiin kuuluu upeita designvalaisimia, valaisimia upeilla yksityiskohdilla niin koteihin kuin julkisiin tiloihin. Yksi halutulla listalla oleva valaisin on hauska Hattivatti, joka olisi täydellinen yövalo lastenhuoneeseen. Harmi kyllä onnistuin ottamaan tästä kohteesta suttuisia kuvia, joten en pysty kaikkia parhaita paloja esittelemään. Myös Sähkötalo on pitkän linjan perheyritys, jossa tehdään työtä kovalla ammattitaidolla.



Aika kuvapläjäys, toivottavasti jaksoitte katsoa loppuun saakka. Valaisimet ovat mielestäni erittäin tärkeässä roolissa kodin sisustuksessa, mutta ennen kaikkea niiden antama valo on tärkeää ympäri vuoden, erityisesti talvella. Aika moni tunnustaa jättävänsä valaisimien tai jopa koko valaistuksen vähemmälle huomiolle. Aika huolestuttavaa... suosittelen jatkossa kiinnittämään huomiota millaisessa valossa kotona työskentelee, leikkii tai vaikkapa nauttii tunnelmallisesta illasta. Valaisimia on todella moneen makuun ja varmasti jokainen löytää omat suosikkinsa.


Nyt toivotan teille mahtavaa viikonloppua <3 Itse lupaan nauttia rakkaista täysillä!


6 kommenttia:

  1. Upeita poimintoja messujen valaisimista. Itsekin ihastelin pitkään Kuben osastoa. :) Valaistus on todellakin tärkeä osa kodin viihtyisyyttä ja itse myönnän olevani hurahtanut valaisimiin. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sä bongasit messuilta kivoja valaisimia :)

    VastaaPoista
  3. Tuo Kube pöytävalaisin ollut pitkään suosikki ja täällä on kans höyrähdetty jo pitempään aikaan valaisimiin :) Valaisimia ei koskaan ole liikaa, niin ko ei tuolejakaan tai tyynyjä :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Mulla kanssa Kuben standista tulossa juttua huomenna ;))!!

    Kylläpä kolme viikkoa meni nopeasti :))

    VastaaPoista
  5. Kuben fanittaja löytyy täältäkin! Kauniita valaisimia olit muutenkin messuilta löytänyt. :)
    -Jutta-

    VastaaPoista
  6. Nuo Sessakin valaisimet ovat kyllä ihania! Just metalliin kuten kuparin väriset. Kyllä tuolla tuli varmaan lamppukuume...

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...