keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Alakerran lähes valmis kylpyhuone


Täällä on ahkeroitu alakerran wc:n parissa. Tämä harmaita hiuksia aiheuttanut tila alkaa vihdoin valmistumaan ja voimme huokaista helpotuksesta. Aivan koko tilaa en kuitenkaan voi vielä kuvata, mutta tässä hieman alkupaloja wc-remontista.


Suunnitelmiin tuli ikävämpiä muutoksia, joiden johdosta päätimme toteuttaa alakerran wc:n, suihkutilan ja kodinhoitohuoneen suunnitelmista poiketen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja voin jopa todeta tilan olevan nyt paljon kivempi kuin aikaisemmin suunnittelemamme. Nyt tila sopii myös paremmin tämän talon tyyliin. Wc toki kaipaa vielä pehmeyttä kalusteilla ja pientuotteilla, mutta isoimmat pinnat olemme nyt saaneet tästäkin projektista tehtyä.

Olen etsinyt tilaan isoa peliä, jossa on mustat ohuet reunat. Etsinnät eivät ole tuottanut haluttua tulosta, joten luultavammin teetän allaskaapin päälle mittatilauksena sopivan kokoisen peilin. Tällä hetkellä peilinä on toimii vanha peili, jonka vain nostin tason päälle.


Lattiassa on yläkerran vessasta tuttua Octacon-laattaa ja seinissä taas 15x15 valkoista laattaa. Mietin pitkään mattapintaisen ja kiiltävän välillä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan tilaan kiiltävän laatan. Allaskaappi on Ikean Godmorgon, jonka päälle tilasimme valumarmorisen allastason.

Wc:n oikealla puolella on suihkunurkkaus, joka kaipaa vielä viimeistelyä, joten siitä kerron teille myöhemmin lisää. Ehdin jo tuskastella seinään tulevaa patteria, kunnes meidän putkimies ehdotti seinään kiinnitettävää pyyhekuivanta. Tämä ehdotus oli sen verran houkutteleva, joten sen toteuttaminen on vielä edessä.


Tiedättekö tunteen kun vihdoin piiiitkä, monen ongelman kautta valmistunut tila alkaa näyttämään tältä. Voin kertoa, että tunne on loistava. Remontti olisi voinut edetä suunnitellussa aikataulussa, mutta kaikki ei mennyt aivan niin kuin niiden olisi pitänyt mennä. Tämä on aihe, josta voisin kirjoittaa maratonin mittaisen vihaisemman kirjoituksen, mutta ennen siihen ryhtymistä nautin tilasta ja mietin onko avautuminen järkevää. 


Rakkaudella, 
Laura

28 kommenttia:

  1. Onnittelut tämänkin etapin saavuttamisesta! Kauniilta näyttää! Ylläri meilläkin on tulossa samaa seinälaattaa pieneen vessaan ja mustareunainen peili myös etsinnän alla. Itse ajattelin ByLassenin peiliä, kooltaan sopii meille hyvin. mutta onko teille tähän liian pieni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 tämä etappi on ollut aika työn ja tuskan takana. Onneksi se onneksi se on nyt lähes valmis. Viimeistelyä tila kaipaa edelleen ja kodinhoitohuone on vielä hieman kesken, mutta nyt ollaan jo voiton puolella :) By Lassenin peiliä suunnittelin meille yläkerran verraan, mut päädyin Ikean pyöreään. Tänne alakertaan haluan varmaan isomman peilin.

      Poista
  2. Hyvännäköinen! Nauttikaa lopputuloksesta! Tiedän tunteen! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Tästä todellakin nautitaan, tuntuu niin hyvältä :)

      Poista
  3. Ihanan raikas tila, kyllä viimeisetkin unirippeet karisevat silmistä aamusella. Lattia on aivan hyperkaunis tuon laattaseinän kanssa. Odotan innolla koko tilan valmistumista. Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heljä! Tuntuu niin ihanalta mennä tuonne kun tietää kuinka paljon töitä tuonkin tilan eteen ollaan tehty. Hurjaa edes ajatella asioita taaksepäin. Lattiaan ja seinän laattoihin olen tosi tyytyväinen. Toivottavasti saataisiin tammikuussa tila viimein kokonaan valmiiksi.

      Oikein ihanaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Ai että, näyttää niiiin hyvältä! <3 Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna <3 Tuntuu kyllä niin hienolta saada tuo tila viimein valmiiksi tai ainakin lähes valmiiksi <3 Ihanaa jouluviikkoa!

      Poista
  5. Ihanalta näyttää ja samanlainen peili mutta isompana sopisi tuohon ihan loistavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Joo isompi peili sopisi minustakin tuohon tilaan oikein hyvin. Ylhäällä on pyöreä peili, joten alakertaan haluan reilun kokoisen.

      Poista
  6. Ihanan raikas musta-valkoinen tunnelma! Ja niin siistiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Yllättävän musta-valkoinen tilasta tuli, onneksi puukatto tuo pehmeyttä ja jos vaikka tuohon jonkin ihanan puisen penkin löytäisin :)

      Poista
  7. Kaunista! Tuo lattialaatta on kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini <3 Lattia on kyllä minustakin tosi onnistunut ja se sopii hyvin talon henkeen :)

      Poista
  8. Upealta näyttää, tuo lattia on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana kuulla, että muutkin tykkää tuosta lattiasta.

      Poista
  9. Ihanan raikasta ja valoisaa!

    Valmiita isoja (mieluisia) peilejä on tosiaan hankala löytää. Itsekin teetin muutama vuosi sitten meidän kylppäriin mittatilaustyönä ison peilin, ja hinta oli niin alhainen, etten melkein kehtaa edes kertoa. (Bongasin kirpparilta pöydän, jossa oli myynnissä pelkkiä peilejä ja pyysin, josko kirppiksen omistajat poikkeuksellisesti suostuisi antamaan myyjän yhteystiedot. Sain ne, koska myyjä oli antanut siihen luvan. Soittelin sittemmin hänelle ja kerroin mitat ja speksit ja myyjä teki ihan täydellisen peilin, toi sen meille ja asensi paikoilleen. Hintaa kaikella yhteensä 50 euroa!)

    Pikkasen nyt kyllä alkoi tuntua siltä, että pitäisköhän sitä itsekin pikkuhiljaa tehdä jotain meidän pikkuveskille, jonka purin alkutekijöihinsä reilut pari vuotta sitten syyslomalla :D. Edelleen on pelkkä raakalauta seinissä.. (Harkitsin jo, että vaihdan suunnitelmaa ja teen siitä sellasen ulkohuussityyppisen, niin ei tarvi tehdä seinille mitään...)

    Pahoittelut ylipitkästä vastauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka <3

      Tämä pidempi kommentti ei haittaa yhtään, niin mukava kuulla sinun kokemuksia peilien teettämisestä mittatilaustyönä. Luulen, että tuo on minunkin tehtävä, jotta saan haluamani kokoisen peilin. Hinta valmiissa peileissä kohoaa helposti pilviin, joten edullisempi vaihtoehto kuulostaa paljon paremmalta.

      Oletko jaksanut olla puretun vessan kanssa pari vuotta? Hatun nosto! Itsellä meinasi tulla jo itku tässä 9kuukaudessa. Toisaalta jos vessa on kuitenkin käytössä niin se ei kuulosta pahalta, sen ehkä itsekin jaksaisin. Meillä tila oli odottavassa vaiheessa liian kauan ja tämä vaikutti muihinkin viemäreihin ikävästi. Nyt siis tuntuu superhyvältä <3

      Poista
  10. Todella onnistunut remontti! Lattia on superkaunis. Mistä ihana matto on hankittu? Mies heivasi mun ostaman muovimaton pois meidän vessasta, kun se oli sen mielestä ankea :/ Ehkä tuollainen pehmeämpi versio kelpaisi tilalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lisbet <3 Matto on itseasiassa ostettu Anttilasta vähän ennen kuin ne lopetti toiminnan. Sinne oli yhtäkkiä ilmestynyt tuotteita syksyn mallistosta ja satuin paikalle loistavaan aikaan. Matot myytiin nimittäin hetkessä. En siis tiedä löytyykö näitä enää mistään. Itse ostin kodinhoitohuoneeseen vielä samanlaisen pidempänä. Tämän tyyppisen maton voisi varmaan toteuttaa maalaamalla johonkin pehmeään mattoon? Ainakin itse näkisin, että voisi onnistuakin :)

      Poista
  11. Kauniilta näyttää. Meillä on samanlaista laattaa kans ☺ ja hillittömän iso peili joka peittää koko seinän. Meillä peiliin on tehty mustat reunat dc-fixillä ja sitä ei tosiaan edes tajua et on niin yksinkertainen ja halpa ratkaisu ennenku menee nenä kiinni siihen kattomaan. Se näyttää enemmänkin vaan kevyeltä ja raikkaalta kun peili on iso niin raamit ei näytä raskaalta kun ei nouse korkeammalle kuin ite peilipinta. Ihan vaan vinkkinä jos tuntuu et sopis sun tarpeisiin sellainen ratkasu. Jos ei muuta niin hätäratkasu ☺ mukaan blogissa ei siitä kuvaa et näkisit miltä se näyttäis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Meillä on siis molemmilla kauniit lattiat ;) Hillittömän iso peili kuulostaa kyllä loistavalta! Tuo sinun idea ei itseasiassa kuulosta pahalta. Eli jos jostain tulee vastaan iso peili ilman kehyksiä, voisin hyvin tuunata sitä. Ensin ajattelin vielä kysyä teettämistä, mutta otan tämän idean kyllä talteen :)

      Jos viitsit niin olis kiva nähdä peilistä kuva... laita vaikka sähköpostia ;)

      Poista
  12. Kaunista on! Itse peukutan mustavalkoisuutta, jonka "päälle" saa rakennettua erilaisia tunnelmia. Suosittelen myös peilin teettämistä. Kuten edellä olevista kommenteistakin kuuluu, peilin teettäminen on erittäin edullista, erityisesti ns. nyrkkipajoissa :) Meidän jättisuuret peilit eteisessä ja WC-tiloissa eivät montaa sataa maksaneet, asennuksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minustakin pohja saa olla aika selkeä ja yksinkertainen, jotta kyllästymistä ei heti tapahdu ja tila kestää aikaa. Tähän saa sitten väreillä ja kuoseilla luotua helposti eriaisia ilmeitä. Peilin teettäminen taitaa olla edessä. Pitää alkaa kyselemään kukahan niitä tekee. Ekana toki käännyn luottopuusepän puoleen... ehkä hän osaa peilinkin toteuttaa tai ainakin vinkata kenen puoleen kääntyä.

      Poista
  13. On todella kaunis ja onnistunut kokonaisuus! Lattialaatat varsinkin ihan täyden kympin valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 ihana kuulla, että tykkäät. Tykkään itsekin laattavalinnoista ja siitä millainen kokonaisuudesta tuli.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...