Taas kerran eksyin KappAhliin kurkistamaan onko Newbie -mallistoon tullut taas jotain ihanaa. Ainahan sinne jotain kivaa on tullut. Pienelle tytölle matkaan olisi lähtenyt kyllä enemmänkin ihanuuksia, mutta ne sain kyllä suosiolla unohtaa :)
Mutta mitäs ihanaa siellä olikaan meidän pienelle pojalle. Aivan yli söpöt nallehousut oli pakko ostaa ja siihen kaveriksi kiva raitapaita. Nämä ovat myös tarpeeksi rennot ja mukavan oloiset.
Edellisen kerran piipahtaessa pikaisesti kaupungilla mukaani tarttui valkoinen Newbien body, jonka edessä oli niin kivoja vanhoja avaimia. Materiaalikin miellytti, eikä hinta päätä huimaa.
Valokuvien ottaminen vaikeutuu koko ajan, koska meillä jumpataan tällä hetkellä jo kovasti. Ikäähän tuli muutama päivä sitten 5kk. Nyt käännytään ympäri molemmin päin, tosin vatsalta selälleen unohtuu välillä. Työnnetään pyllyä ylös, ponnistetaan jaloilla ja nostetaan itseä vatsallaan lähes suorille käsille. Meidän tyttö lähti nopeasti liikkeelle, kun taas vanhempi poika sitten huomattavasti hitaammin. Jotenkin nyt tuntuu, että tämä herra on siitä välistä :) Tosin voi olla, että tulee meidän lapsista pisin, joten katsotaan miten ketterästi tuo liikkuminen käy.
Meillä on nyt aloitettu kiinteiden syöminen. Montaa makua ei olla vielä maisteltu, mutta ehdottomasti porkkana on nyt suurta herkkua. Suu ammollaan odotetaan jo malttamattomana uutta lusikallista. Näin mummolassakin olen tehnyt ruoat itse. Helppoahan se on kun ei tarvitse kuin keittää ja soseuttaa. Välillä olen vähän äidinmaitoa mukaan laittanut. Sen verran pieniä nuo annokset vielä on, joten niitä on laitettu hieman myös pakkaseen valmiiksi annoksiksi. Siitä on siten helppo ottaa sulamaan tarvittava määrä "ruokakuutioita", tällä kertaa sydämiä.
Näihin sumuisiin vauvakuviin jätän tämän postauksen ja lähden saunaan. Huomenna odottaakin ystävien häät. Pienet jäävät hoitoon ja lähdemme ihan kahdestaan miehen kanssa. Häät ovat suunnattu vain aikuisille, joten nyt voimme istua rauhassa ja nauttia täysin vain häähumusta. Nooh täytyy tunnustaa, että aina mua jännittää jättää vauva hoitoon, mutta uskon tämän hyvinkin reippaan ja iloisen pienen miehen alun pärjäävän enemmän kuin hyvin.
Ihanaa viikonloppua!!!
Ihanaa viikonloppua sinnekin!
VastaaPoistaJa nuo Newbien vaatteet... Ihania! Mie olen monta kertaa pohtinut, mistä ihmeestä löytäisin kivoja vauvanvaatteita, jos meillä olisikin poika, mutta ilmeisesti rynnistäisin KappAhliin!
Tytöille löydän vaikka mitä kivaa, mutta pojille vaihtoehtoja ei ole yhtä paljon. Kivoja liikkeitä on onneksi löytynyt ja netistä löytää myös :) pomp de luxilta olen löytänyt kans kivoja, toivottavasti laajentaisivat pienempiin vaatteisiin ja lisäisivät poikien vaatteita. Tytöille siellä on kaikkea ihanaa!
PoistaIhanat bodyt, harmi et toi meijän sälli on jo niin iso... (=13,5kk) :D
VastaaPoistaOlisi kiva jos tekisivät newbien kaltaisen malliston myös isommille :)
PoistaLukijaksi *kliks*. :)
VastaaPoistaMahtavaa! Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt :)
PoistaLaita postaus miten teet vauvan ruokasi. Kiitti
VastaaPoistaHyvä idea, pitääkin tehdä postaus meidän ruokatehtailusta. Vauvan ruokavalion laajentuessa saa tehtyä varmaan paremman jutun, mutta moni muukin on nyt tässä maisteluvaiheessa :)
PoistaNuo newbie vaatteet on kyllä ihania <3 meilläkin slotettu noin kuukausi sitte soseiden maistelut :)
VastaaPoistaNewbiet on kyllä ihania :) joo meillä kanssa soseillaan nyt urakalla :) nyt pitäisi uusia makuja lisätä ruokavalioon.
PoistaTäälläkin yksi suuri Newbie-fani! :) Pojalla on tuo sinivalkoraitainen paitana ja tytöllehän sieltä tosiaan löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Täällä pitäisi myös hetken päästä aloittaa tuo sosetehtailu. Nuo jääpalamuotit ovat tosi käteviä pakastamiseen :)
VastaaPoistaNuo on kyllä ihania vaatteita eikä hintakaan ole huima :) meillä sosetehtailu käynnisä, uusia makuja pitäisi vaan alkaa lisäilemään. Nuo jääpalamuotit on minusta kans tosi käteviä, onneksi niitä löytyy myös kotoa.
Poista