Tulin pikaisesti käymään koneella vinkkaamassa, että tänään Turun Seikkailupuistossa on MusaPiknik 2013. Tapahtuma on 12-22 ja sisäänpääsy on ilmainen. Siellä on paljon eri esiintyjiä, tapahtuma on lapsiystävällinen eli perheen kanssa voi mennä viettämään mukavaa sunnuntaita. Juuri nyt taitaa olla Mimi ja Kuku esiintymässä. Me suunnataan itse Laura Närhen konserttiin. Meidän neiti on ihan innoissaan, koska se on hänen yksi lempiartisteista (tietää tosin vain muutaman kappaleen :) ).
Me suunnataan tänään illalla kohti Rovaniemeä sukuloimaan ja mökkeilemään. Samalla ohjelmassa olisi ystävien häät. Tiedossa siis mukavat viikot pohjoisessa. Toivottavasti pystyn välillä jotain päivittelemää matkan varrelta, mutta mitään en pysty lupaamaan.
Mukavaa koulun aloitusta kaikille ja erityisesti kaikille ekaluokkalaisille. Nyt ihmiset varovasti liikenteessä, teillä liikkuu pieniä ihmisiä <3
Tässä vielä kesäinen kuva meidän pihalta, haluan pitää kiinni tästä tunnelmasta. Toivotaan ettei kesä ole vielä ohi, mutta ensi viikon kylmyys ei vaan yhtään houkuttele. Syksy saa minun puolesta siirtyä vielä hieman. Ehkä ne säätädit ja -sedät ovat taas kerran väärässä. Tämä viikko oli ainakin ihan erilainen kuin aiemmin ennustettiin.
Nyt pakkaushommiin ja kohti konserttia!
Ihanaa sunnuntaita!
Kiitos tästä blogi vinkistä ;) Aloin seurailemaan ja kiva lueskella kuulumisia ajatasalla :) Vai Rovaniemelle! Me ollaan lähdössä Luostolle parin viikon päästä! :)
VastaaPoista-KP
Ihana kun ehdit piipahtaa ja jättää vielä piipahduksesta viestin <3 täällä pohjoisessa ollaan nyt kaks viikkoa...
PoistaNooh eipäs meilläkään mennyt kaikki ihan suunnitelmien mukaan ku pakattiin tavaroita ja vietiin koira hoitoon, ei sitten ehditty koko keikalle :( :( jäi aika kovasti harmittamaan!!!!! Laura Närhi oltais ehdottomasti haluttu nähdä!! Keikalle siis pitää lähteä myöhemmin.
VastaaPoistaHuoh, täällä kesäkelit tuntuvat olevan olleet ja menneet, mutta ehkä nämä sateet tästä loppuvat! Aurinkoiset syyspäivätkin olisivat ihan tervetulleita. :)
VastaaPoistaLaitoin siulle haasteen blogissani, tartu siihen tai ole tarttumatta! :)
Harmi kun on tullut sateita. Täällä pohjoisessa paistoi hyvin aurinko alkuviikosta ja nt on kaks päivää satanut. Hyvää ilmaa odotetaan viikonlopulle. Kiitos haasteesta, tulen heti kurkkimaan mikä se on :)
Poista