perjantai 9. elokuuta 2013

Neiti kesäheinän huoneessa

Olipas outo ilta, sain ihan vaan olla ja nauttia vauvan kanssa kodin hiljaisuudesta. Mitä nyt tuo karvakamu pyöri jaloissa. Mies oli töissä ja lapset isovanhempien kanssa teatterissa katsomassa Risto Räppääjää. Välillä sitä miettii, että miten muka ensimmäisen lapsen kanssa oli raskasta. Nyt yhden kanssa on niin helppoa ja luppoista. Silloin kaikki tosin oli uutta ja jännittävää.

Meidän pieni muru on kova höpöttelemään ja vihdoin oli aikaa seurustella oikein kunnolla. Tuntuu, että isommat ovat aina pyörimässä ympärillä tai hoitamassa vauvaa kaverina. Eikä silloin pysty keskittymään vain vauvaan. Nyt saimme sitä äiti-poika-aikaa <3 


Olen tainnut vain virkattujen mattojen yhteydessä piipahtaa tytön huoneessa. Meidän 5-vee tytön huoneessa on tällä hetkellä aika vaaleanpunaisen ja valkoisen värimaailma. Huone näyttää jotenkin niin autiolta, kun kesän myötä vietiin tavaraa leikkimökkiin. Haluaisin ripustella seinille hyllyjä, naulakkoja, mutta jotenkin en vaan ole saanut aikaiseksi. Todellinen syy on siinä, etten tykkää noista tapeteista sitten yhtään. Pintarempan loppuvaiheessa iski väsymys ja tämä huone jäi odottelemaan. Nyt kyllä tapetit on alkanut enemmän ja enemmän häiritsemään. Ja onhan tuosta rempastakin jo vierähtänyt aikaa. Pitää varmaan kohta alkaa repimis- ja maalaushommiin. Samalla sais vaihdettua tuon kaamean verhotangon :D


Tytön huoneen yksi seinä on täysin lasia, jotenkin niin -90 -luvun alkupuolen juttuja. Olen siihen itse tottunut ja todennut sen itseasiassa käteväksi. Sen avulla näkee onko sängyssä vielä liikettä vai joko tyttö on nukahtanut. Lisäksi aulaan tulee sitä kautta kivasti päivänvaloa. Sänky on Ikean Minnen, sama mikä on pojallakin, mutta valkoisena. Ainahan aito vanha rautasänky tämän voittaa, mutta ollaan oltu näihin sänkyihin todella tyytyväisiä ja tykätty.




Valkoinen pieni lipasto on tytön korulipasto. Aikoinaan se oli tumman ruskea ja kuvana oli jotain kiinalaisia kirjaimia. En tykännyt siitä ikinä ja tungin sen aina johonkin kaapin perälle. Yksi päivä satuin taas löytämään sen ja heti tuli idea tehdä siitä tytölle korulipasto. Valkoisella spraymaalilla uusi väri pintaan ja kirjaimien tilalle ihana Niiskuneiti kortti. Ja neitihan tykästyi ja kovasti. Jostain syystä en saanut otettua kameralla tarkempaa kuvaa, käyttäjässä varmaan vika...





Päätin pestä neidin huoneen matot ekaa kertaa pesukoneessa. Vähän jännitin, että tuleeko sisältä pelkkä kasa kuteita, mutta matothan pysyi hyvänä. Ainoastaan kuivaminen on ollut pidempi prosessi. Laitoin jo matot takaisin lattiaan, mutta tänään huomasin niiden olevan edelleen kosteat. Nostin ne pikaisesti takkahuoneen sohvalle hieman kuivumaan. Hauska oli samalla huomata, että sohvan pesujäljet näkyvät valkokuvissa näin selvästi... No ainakin on todistusaineistoa, että pesen silloin tällöin myös sohvat.


Toivottavasti huomenna ei olisi näin tuskastuttavan kuumaa ja kosteaa. Kuuma saa olla, mutta kosteuden voisin jättää väliin. No enpäs valita, koska ens viikolla suuntana on Rovaniemi ja sinne on luvattu koko viikoksi sadetta ja viileää. Syksy tekee tuloaan.




4 kommenttia:

  1. Ihanat nuo tytön huoneen matot, ja tosi hieno myös tuo tuunailtu korukaappi! :)

    Hih, miulla kun on vasta tämä yksi pikkumuru, niin aina välillä sitä miettii, että miten hiivatissa sitä pärjäisi vaikka kahden kanssa. :D Nooo, kokemus tietysti opettaa, ja olisihan sitä isommalla jo vähän omat juttunsa (ja tietty haasteensa. :P)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tykkään matoista kyl paljon vaikka hieman isommat niistä olis voinut tehdä. Harmi ettei oo kuvaa siitä rumasta tummasta kaapista, näkisi eron :)

      Mietin ihan samaa sillon kun oli vain tuo pieni tytön tyllerö. Hän ei ole koskaan ollut mikään rauhallinen neiti eli vauhtia oli välillä vähän liikaa. Meidän poika ku syntyi neiti oli 2vee. Poju tuntui aina 2vee saakka niin helpolta ja rauhalliselta, toista on nyt 3vee uhman kanssa. Mutta kaikkeen tottuu ja aina pitää olla monta tekemisideaa takataskussa ;)

      Poista
  2. Ihana tyttöjen huone, mm. perhoset ja lamppu! ♥ Tytölle on kiva sisustaa huonetta ku saa laittaa kaikkea hömppää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin just tuosta lampusta, perhosethan on aina kivoja. Nyt yritin ehdottaa et otetaan ne hetkeksi pois, ei kuulemma saa ottaa. Ehkä sitten kun teen jotain yhtä kivaa tilalle :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...