torstai 14. marraskuuta 2013

Joulu lähenee

Kyllä se joulu sieltä tulee vauhdilla ja hiljalleen olen lisännyt meille jouluisia juttuja. Tänä vuonna joulun tuominen kotiin on ollut yllättävän rauhallista. Tai no olenhan noita valoja ripustellut sinne tänne jo tässä syksyn aikana. Loppujen lopuksi meidän jouluinen koti taitaa syntyä juurikin kaikista valoista, lyhdyistä ja kynttilöistä, joita on talvella muutenkin koko ajan käytössä. Tänä vuonna meidän joulussa näkyy valkoista ja hopeaa, mutta myös ripaus mustaa. Mustasta olen kyllä jopa itsekin yllättynyt, mutta jokin siinä nyt on alkanut viehättää.

En ole aiemmin näyttänyt minun kesäistä ostosta Turkista, pienestä nuhjuisesta ja pölyisesta kaupasta Se oli vanhojen tavaroiden aarreaitta. Jos olisi ollut mahdollista, olisin ostanut sieltä kaikkea kivaa.


Kotiin lähti tällainen vanha rautainen lyhty, jonka mieheni kiikutti liikkeessä eteeni. Molemmat ihastuivat siihen heti. Pölyä oli päällä varmaan sentin verran (pientä lapinlisää). Nyt otin lyhdyn viimein käyttöön, koska siinä on jotenkin jouluista tunnelmaa. On se tuolla takkahuoneessa ollut esillä, mutta sinne tuntuu moni tavara eksyvän odottelemaan pääsyä olohuoneeseen. Tämän lyhdyn lisäksi matkaan tarttui myös vanha puinen matkalaukku, mutta se etsii vielä paikkaansa.






Piipahdin pari viikkoa sitten pikaisesti Plantagenissa ja mukaan tarttui kaksi valkoista sarvipäätä :) Nämä sopii hyvin meidän jouluun.




Lipaston päällä olevat tavarat hieman etsivät vielä paikkaansa. Joku kiva lamppu olisi kiva saada lipaston päälle. Ikkunapokakin olisi tarkoitus laittaa seinälle, mutta se on vaan jäänyt tuohon odottelemaan kuvia. Ollaan otettu kaikista lapsista puolen vuoden iässä samantyyppinen mustavalkoinen kuva ja nämä olisi nyt tarkoitus laittaa ikkunapokaan. Meidän pojun sisäpalloilusta johtunut yhden ikkunan rikkoutuminen tietty hieman hankaloittaa tuon projektin toteutumista. 

Eilinen isänpäivän vietto meni leppoisasti, mutta siitä hieman huomenna lisää.... Minulla menee nykyään nämä postaukset aika myöhäisiksi, mutta päivällä en vain löydä aikaa istua koneelle. Osaksi myös nautin tästä omasta ajasta koneella, ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun.

Uudet lukijat toivotan tervetulleeksi <3







14 kommenttia:

  1. Kiva lyhty. Ja söpöt porot! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi :) tykkään kyllä noista kovasti, erityisesti tuosta lyhdystä. Mukavaa viilonloppua!

      Poista
  2. Hauska lyhty ja tarina sille ♡

    Tuo senkki on muuten aivan ihana, ihastelin kovasti sitä :-) tuo valokuva juttu kuulostaa niin mukavalta myös :-)

    Iloista perjantaita ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana pappa tuota lyhtyä kaupitteli ja tarjoili meille juotavaa.
      Tuosta meidän lipastosta/senkistä tykkään itsekin tosi paljon. Ostin sen ehkä noin pari vuotta sitten Helsinkiläisestä sisustuskaupasta, pieni putiikki mut nimeä en muista millään. Pitäisi nyt laittaa ne kuvat paikoilleen, sitä ennen vaan ratkaista tuon puuttuvan lasin ongelma. Saisin kyllä mökiltä noita ikkunan pokia lisääkin, ehjillä laseilla :)

      Ihanaa viikonloppua :)

      Poista
  3. Todella kaunis sellainen rosoisen kaunis lyhty <3 Ja nuo porpt sopii lyhyn seuraksi mitä parhaiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosoinen on kyllä hyvä sana kuvaamaan lyhtyä. Siltä näkee hyvin lyhdyn iän tuomaa kuluneisuutta (ruostetta). Poroja ei ole koskaan liikaa. Nimesinkin ne uudelleen sarvipäiksi, koska eipäs nuo peuroja taida ainakaan olla :)

      Poista
  4. Tuollaisia sarvipäitä pitäisi saada meillekin. <3 Komea lyhty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä hakemassa, ne oli edullisia ;)

      Poista
  5. Ihania tavaroita! Pienistä jutuista se joulu rakentuu. (Ja miustakin on ihana ostaa matkamuistoksi jotain kotiin, todella kaunis tuo lyhty!)

    Miekin ihastelin Plantagenissa noita peuroja (itse olisin kyllä nimittänyt niitä poroiksi, ehkä saan sen anteeksi? :D) mutta jätin vielä kauppaan. Kotona sitten tajusin, että niistä olisi saanut ihania asetelmia kulhon, sammaleen ja parin oksan kanssa... Pitänee käydä siellä puljussa uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, poroja ne varmasti onkin. Sarvipää kuin sarvipää. Ajatukset oli ihan jumissa ku kirjottelin illalla ja laitain vaan peurat vaikka porojahan nuo taitaa olla :) minusta on mukava löytää matkoilta jotain mikä säilyy myöhempääkin ajatellen. Ei siis mitään perusmatkamuisto tavaraa. Kiva idea laittaa asetelma ja siihen sarvipäät seisomaan :)

      Poista
  6. Uuh mikä idea laittaa tuo poka lipaston päälle! Wow mikä idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se on vain jäänyt siihen nojailemaan ja tykättiin sen olevankin kiva. Nyt sen voisikin jo laittaa seinälle.

      Poista
  7. Hei ,ihana matkamuisto ! Juuri tuollaisista tykkään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään aina katsella jos löytyis jotain kivaa matkamuistoksi. Niillä on sitten tarina kerrottavana myöhemminkin :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...